Tietääkseni kansansävelmää Londonderry Air on käytetty Pohjois-Irlannin epävirallisena kansallislauluna esimerkiksi Kansainyhteisön kisoissa. Onko se silloin…

Kysytty

Tietääkseni kansansävelmää Londonderry Air on käytetty Pohjois-Irlannin epävirallisena kansallislauluna esimerkiksi Kansainyhteisön kisoissa. Onko se silloin esitetty pelkästään soitettuna versiona vai onko se myös laulettu? Jos se on laulettu, onko sanoituksena ollut Danny Boy?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Olen yrittänyt selvittää asiaa kaivelemalla video ja äänimateriaalia vanhoista Kansanyhteisön kisoista. Arkistomateriaalia, jossa kuultaisin kyseinen kansansävelmä, on kuitenkin haastava löytää. Videopalvelu Youtubessa sattui kuitenkin olemaan pätkä mitalienjaosta vuoden 2010 Delhin Kansanyhteisön kisoista. Eamonn O'Kane voitti kultaa nyrkkeilyssä ja mitalienjaossa soitettiin Londonberry Air. Kisojen juontaja mainitsee, että kyseessä olisi "Danny Boy" versio, mutta kappale kuuluu pelkästään soitettuna, ilman laulua. Katsojat näyttävät laulavan kuitenkin mukana, joten sanat tiedetään. On aina mahdollista, että jostain löytyisi filmimateriaalia missä kansansävelmä esitettäisiin myös laulettuna. Valitettavasti en ole kuitenkaan sellaista onnistunut löytämään. 
 

Tässä on vielä linkki aiemmin mainittuun videoon Delhin kisojen mitalienjaosta: https://www.youtube.com/watch?v=EJFpsSid0Y0

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.