Tampereen Rautatienkadulla toimi ainakin vielä 1980-luvulla Valion sulatejuustotehdas. Mikä on tehtaan historia ja toimintavuodet? Milloin tehdas purettiin?

Kysytty
5.7.2019

Tampereen Rautatienkadulla toimi ainakin vielä 1980-luvulla Valion sulatejuustotehdas. Mikä on tehtaan historia ja toimintavuodet? Milloin tehdas purettiin?

Vastaus

Vastattu
8.7.2019
Päivitetty
8.7.2019

Rautatienkadun itäpuolella tontilla 176-1 osoitteessa Satakunnankatu 1 (myöhemmin Postikatu 1) vuosina 1967-89 toiminut Valion sulatejuustotehdas rakennettiin alun perin Valion Tampereen meijeriksi. Valio oli perustanut sivukonttorin kaupunkiin vuonna 1919 ja sen oma meijerirakennus valmistui rautatiealueen rajalle vuosina 1927-28. Valio luopui meijeritoiminnasta Tampereella 1959, jolloin Osuuskunta Maito-Pirkka perustettiin. Maito-Pirkka oli vuokralla Satakunnankadulla kahden ja puolen vuoden ajan, kunnes osuuskunnan uusi meijeri Nekalassa aloitti toimintansa. Satakunnankadun tilat luovutettiin takaisin Valiolle.

Meijeritoiminnan lopettamisen jälkeen Valion omaa tuotantoa Satakunnankadulla jatkoi vielä jäätelötehdas, jonka toiminta päättyi keskusjäätelötehtaan valmistuttua Turenkiin vuonna 1962. Sulatteen valmistus siirtyi Tampereelle Lahdesta 1967. Seuraavien reilun 20 vuoden aikana Tampereella tuotettiin Viola-, Koskenlaskija- ja Olympia-sulatejuustoja n. 4 miljoonaa kiloa vuodessa kotimaan markkinoille ja Neuvostoliiton viennin tarpeisiin.

Tampereen keskustan osayleiskaava 1988:ssa tontti 176-1 oli vielä osoitettu yksityisten palvelujen ja hallinnon alueeksi. 1990-luvulla taloudellisen taantuman vuoksi toimitilojen kysyntä heikkeni ja vuonna 1995 hyväksytyllä kaavamuutoksella asuntorakentaminen tontille tuli mahdolliseksi. Valion sulatejuustotehdas purettiin ja kortteliin syntyi Arkkitehtitoimisto KSOY:n suunnittelema asuinkerrostalokokonaisuus 1990-luvun lopulla.

Lähteet:
Osuuskunta Maito-Pirkka 1959-1979
Ensio Oravirta, Meijeritoimintaa ja maitokauppaa Tampereella. - Tammerkoski 4/1987
Oiva Savanoja, Tie juustoksi : juustoteollisuutemme kehitys 1850-luvulta vuoteen 1975
Roger Saarikangas, Sulatejuuston historiaa 1933–1996
Ratapihan pohjoispään ja Tammelan länsiosan kaupunkikuvaselvitys 2004
Tampereen kaupunki. Ympäristölautakunta, Asemakaavan muutos no 7321. XI-176-1. (Postikatu 1) [4.7.1995]

 

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Löytyisikö kuvaa Huhtimäenkadulta Valion meijeriin päin kuvaa? Rongakadun suunnasta? Huhtimäenkadulta oli Valion maitokauppa,jossa kävin äidin asioilla ja asuimme viereisessä talossa.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.