Sukunimi Kuula, mistähän mahtaisi alkujaan olla väännös?

Kysytty
13.1.2008

Sukunimi Kuula, mistähän mahtaisi alkujaan olla väännös?

Vastaus

Vastattu
13.1.2008
Päivitetty
7.10.2018

Kuula-nimissä on kolmenlaista perua. Osa on 1900-luvulla otettuja sukunimiä. Osan juuret juontuvat 1700- ja 1800-lukujen sotilasnimistä. Vanhimpien nimien historian arvellaan syntyneen skandinaavisesta nimestä Skuli.

Kuula-nimisiä tiloja on eniten Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Sukunimenä sitä esiintyy yli 30 paikkakunnalla, eniten Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Kemin seudulla ja Keski-Suomessa.

Lähde: Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet (Otava, 2000)

10 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kuula on sekä sukunimi että myös paikannimissä esiintyvä sana.
Virossa sana kuul tarkoittaa 'vana jõe koht, jõesäng’.
Siis 'vanha joenkohta, joenreunus'. Siellä sana osataan selittää itämerensuomalaisten ja permiläisten kielten sanaksi.
Suomessa ei osata.
Suomessa on esimerkiksi Ilmajoella Kuulanlakia puronvarsilla.
Kaikki Kuula-talot ovat puronvarsitaloja. Myös Pälkäneen Epaalan talo Kuuliala on alavaa, purojen pilkkomaa entistä alavaa rantaa.
Ruskossa talo Kula on puronvarsitalo Kurjenrahkan vieressä.
Jaakkimassa Kuultavanlähde Perosuon laidassa.
Selitys skandinaavisesta miehennimestä Skuli nimen Kuula perusteena on virhe.
Hyvin harvoin vanhojen paikannimien takana on mitään henkilönimeä, vaan ne ovat perusmaastosanastoa.
Tämä sana kuul on yksi esimerkki virolaisista sanoista maastopaikoille sanoina, joita esiintyy Suomenkin paikannimissä, mutta ei osata katsoa vironkielen sanastoja selitysten esittämiseksi. Minä ainoana osaan.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.