Ii

Viimeisimmät vastaukset

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mitä sana illi tarkottaa? Paikannimenä Illinsaari, Illinoja jne 2649 14.1.2008 Illiä ei löydy suomen kielen sanakirjoista. Sana esiintyy ilmeisesti ainoastaan nimissä. Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjan mukaan heprean Elias-nimi on saanut venäjän kielessä muodon Ilja, jonka pohjalta karjalaisilla on ollut myös muodot Ilja, Iljo, Illi, Illo, Iiliä, Illukka ja Illu. Pohjois-Pohjanmaan Illi-nimiä pidetään ortodoksiseen pyhimysnimeen Ilja pohjautuvina. Kannakselainen sukunimi Illi saattaa olla joko Ilja-nimestä peräisin tai sitten pohjautua skandinaaviseen henkilönnimeen Ille.
Sukunimi Kuula, mistähän mahtaisi alkujaan olla väännös? 1581 13.1.2008 Kuula-nimissä on kolmenlaista perua. Osa on 1900-luvulla otettuja sukunimiä. Osan juuret juontuvat 1700- ja 1800-lukujen sotilasnimistä. Vanhimpien nimien historian arvellaan syntyneen skandinaavisesta nimestä Skuli. Kuula-nimisiä tiloja on eniten Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Sukunimenä sitä esiintyy yli 30 paikkakunnalla, eniten Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla, Kemin seudulla ja Keski-Suomessa. Lähde: Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet (Otava, 2000)
Mitä Jonna nimi ja Kristiina nimi tarkoittavat? 5974 27.10.2007 Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen kirjassa ”Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön” sanotaan näin: Jonna on yksi Johannan monista lyhentymistä ja täten senkin taustalta löytyy Johannes ja merkitys ”Jumala on armollinen”. Suomenkieliseen almanakkaan Jonna otettiin vuonna 1984. Jonna oli Suomessa erittäin harvinainen nimi 1960-luvulle saakka. 1970-luvulla nimi yleistyi nopeasti. Kristiina on suomalainen kirjoitusasu nimestä Kristina, latinan Christiana. Nimet ovat naispuolisia vastineita miehen nimelle Kristian, jonka pohjana ovat kreikan ja latinan ”kristittyä” tarkoittavat sanat. Nimen sukulaisia ovat esim. suomen Kirsi, Kirsti, saksan Christa, Christel ja Krista, englannin Christine ja Chris sekä skandinaaviset Kerstin, Kirsten,...
Mistä saan rakennusoppaan autotallia varten? 1071 3.9.2007 Autotallin rakentamisohjeita löytyy esimerkiksi seuraavista kirjoista: Eriksen, Laila, Autotallit: suunnittelu, materiaalivalinnat, rakennusvinkit. Helsinki 2004. Qvist, Leif, Pihanikkari: rakennusohjeita linnunpöntöstä leikkimökkiin. Helsinki 2002. Reija Johanna, Nikkaroi se itselle: uusi, suuri piha- ja puutarharakenteiden tee itse tietoteos : n. 100 toimivaa ja hienoa mallia. Tampere 2001. Yllä mainittuja teoksia, ja yleensä autotallin rakentamista käsitteleviä kirjoja, voit kysyä omasta kunnan kirjastostasi.
Etsin vanhaa runoa: Sanni ja sateenvarjo. Se on ehkä ollut kansakoulujen lukukirjassa 50-luvun alussa. 1773 28.2.2007 Runo on Immi Hellénin "Sadetta saadaan" ja löytyy Aukusti Salon kirjasta Uusi aapinen ja lukukirja, s. 106 (Otava 1922).
Mistä täältä internetistä löydän kaikki katja kirjasarjan kirjat + kannet? 1761 3.1.2007 Löydät tämän palvelun arkistosta tähän kirjailijaan liittyen aikaisemmat vastaukset. Osa vastauksista on tehty kysymyksiin, jotka ovat samankaltaisia kuin omasi. Löydät arkiston osoitteesta http://www.kirjastot.fi/tietopalvelu/arkisto.aspx. Valitse "kaikkia hakusanoja"-vaihtoehto. Kirjoita Etsi arkistosta-kohtaan rafaelsen ellinor. Paina vihreätä Hae-nappia. Katja-sarjan kirjat löytyvät järjestyksessä myös wikipediasta, sivun osoite: fi.wikipedia.org/wiki/Ellinor_Rafaelsen Kirjan kansikuvia ei internetistä näytä löytyvän.
Milloin ilmestyy seuraava (5) Darren Shan -kirja? 890 4.1.2006 Darren Shanin tarinaa julkaisee suomeksi kustannusosakeyhtiö Tammi. Tammen verkkosivuilta ei löytynyt tietoa siitä, milloin sarjan viides osa ilmestyy (englanniksi The Trials of Death). Kannattaisi ehkä tiedustella asiaa suoraan sarjan julkaisijalta. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.tammi.net/asp/empty.asp?P=609&VID=default&SID=86301264669206… .