Raamatun kertomuksen mukaan, Nooa otti arkkiinsa ennen vedenpaisumusta kaikkia eläinlajeja kaksi, naaraan ja uroksen. Hieman epäilen olisiko se ollut…

Kysytty
3.7.2018

Hei! Raamatun kertomuksen mukaan, Nooa otti arkkiinsa ennen vedenpaisumusta kaikkia eläinlajeja kaksi, naaraan ja uroksen. Hieman epäilen olisiko se ollut mahdollista. Kuinkahan monta eläintä arkissa olisi silloin pitänyt olla ja kuinka suuren arkin olisi pitänyt olla. Ja kuinka paljon ruokaa siellä olisi pitänyt olla...Mitenkähän asian laita lienee?

Vastaus

Vastattu
4.7.2018
Päivitetty
9.7.2018

Jos Raamatun teksteihin suhtautuu historiallisina tosiasioina, joutunee yksinkertaisesti toteamaan, että maailman kaikkien eliölajien lastaaminen isompaankin laivaan olisi haastava tehtävä sekä logistisesti että ajallisesti. Pelkästään maailman eri valaslajien mahduttaminen mukaan edellyttäisi jo melkoista tankkeria (tosin vedessä elävät Nooa saattoi jättää arkista pois, koska vedenpaisumus ei niitä suoraan uhannut). Raamatun kokoamisen aikoina ihmiskunnan tietämys eliöiden lukumäärästä oli varsin rajallinen, eikä se sisältänyt esimerkiksi Amerikan mantereen tai Australian eläimistöä. Mitään uskottavaa selitystä kysymykseen, miten kaikki nykyisin tunnetut noin 1,7 miljoonaa eliölajia olisi saatu edes kiinni, ei ole olemassa. Tosin noin 80 % tunnetuista (siis tieteellisesti kuvatuista) eliölajeista on niveljalkaisia. Ne eivät yksilötasolla vie paljon tilaa, mutta kerääminen olisi haasteellista. Nooan aikaisella laivanrakennustekniikalla riittävän suuri alus ns. makrokokoisille eläimille olisi todennäköisesti ollut mahdotonta, vaikka kaikki käytännölliset ongelmat sivuutettaisiin. Sukupuuttoon kuolleisiin lajeihin Raamattu ei taida ottaa kantaa.

Nooan arkki ja sen tarpeen aiheuttama vedenpaisumustarina Raamatussa pohjautuvat nykytutkimuksen mukaan Mesopotamian alueella jo noin 4000 vuotta sitten tunnettuun tarinaan. Ajatus maailman "puhdistamisesta" pelastamalla viattomat eläimet - ja yksi Jumalalle mieleinen ihmisperhe - heijastaa monissa uskomuksissa yleistä ajatusta ihmisen viallisuudesta. Monille kulttuureille tyypilliset vedenpaisumustarinat voivat sinänsä heijastaa todellisia veden pinnan jyrkkiä nousuja esimerkiksi valtavien tsunamien takia.

Nooan arkin historialliseen olemassaoloon uskovat ovat kautta vuosisatojen etsineet sen jäänteitä mm. Ararat-vuorelta. Jos tarina olisi totta, aluksen jäänteiden lisäksi paikalta pitäisi löytyä varsin laaja eläimistöfossiilien kasautuma. Niille, jotka haluaisivat uskoa arkkitarinaan tosiasiana, ei etsijöillä ole ollut myönteistä kerrottavaa. Mitään arkeologisesti uskottavaa ei ole löytynyt.

Heikki Poroila

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Tässä on aiheeseen toisenlaistakin näkökantaa:

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/mikaeltorppa/158445-nooan-arkki-ei-ole…

Alussa on perusteellisesti pohdittu, kuinka monesta eläinlajista oli loppujen lopuksi kyse (vesieläimiä ja hyönteisiä ei ole tarvinnut lastata arkkiin). Nooan määritelmän lajille ei tarvitse olla sama kuin nykyajan luonnontieteen määritelmä lajille. Jos ei jaksa lukea kaikkea, voi hypätä loppuun, jossa on laskeskeltu arkin kokoa ja riittikö se, ottaen huomioon myös tarvittavat ruokavarastot.

Tähän haluaisin nostaa kysymyksen isokokoisista eläimistä. Nooanhan olisi ollut kaikkein järkevintä ottaa mukaan nuoria eläimiä, ei täysikasvuisia. Senkin kannalta, etteivät ne olisi alkaneet lisääntyä jo heti arkissa. Hänen ei siten tarvinnut käsitellä täysikokoisia norsuja yms.

Kentuckyssä on rakennettu malli Nooan arkista Raamatun ilmoittamilla mitoilla ja sen aikaisilla työtavoilla. Jos se ei todista muuta, niin vähintään sen, että tällainen ja tämän kokoinen arkki on ollut mahdollista rakentaa siihen aikaan. Täällä kerrotaan siitä ja paikalla olevasta vedenpaisumusnäyttelystä:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a605be29-a8d3-4fa2-a858-41ccd80c7f92

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.