Pikalevyjen valmistus yleistyi 1930-luvulta lähtien. Onko Suomessa paikkaa, jonne on tallennettuna esimerkiksi sotien aikaisia pikalevyjä? Voiko näitä levyjä…

Kysytty

Pikalevyjen valmistus yleistyi 1930-luvulta lähtien. Onko Suomessa paikkaa, jonne on tallennettuna esimerkiksi sotien aikaisia pikalevyjä? Voiko näitä levyjä kuunnella jossain?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Pikalevyllä tarkoitetaan suoratallennuksella kertaluontoisesti taltioituja äänilevyjä. Tavallisesti kyseessä oli lakkakerroksella päällystetty alumiininen kiekko. Ääniura kaiverrettiin suoraan lakkapintaan. Niitä käytettiin esimerkiksi radio-ohjelmien tallentamiseen, elokuvanteon apuvälineinä tai lehtihaastattelujen nauhoittamiseen. 

Yleisradio hankki pikalevyjen tallennuslaitteet 1930-luvulla. 1950-luvulla Helsingissä toimi ainakin pari pikalevyjä valmistavaa äänitysstudiota. Pienessä mittakaavassa niitä tuotettiin muuallakin Suomessa.

Petri Kuljuntausta on kirjoittanut aiheesta kiinnostavan artikkelin Lähikuva-lehden numeroon (1/2020). Hän kertoo, että pikalevyjä ei koskaan luetteloitu systemaattisesti tai kerätty arkistoihin. 1950-luvun alussa Yleisradiossa hävitettiin iso varasto näitä ohjelmantekoa varten materiaalilevyinä käytettyjä tallenteita. Kuitenkin ainakin vielä 1980-luvun lopulla oli Yleisradiossa jäljellä vielä pieni pikalevykokoelma.  https://docplayer.fi/185460744-Pikalevyt-puhe-ja-aaniarkeologia-kuinka-…

Musiikkiarkisto ja Suomen Äänitearkisto ry ovat hiljattain käynnistäneet  tutkimus- ja digitointiprojektin, jonka tavoitteena on koota tietoja Suomessa tai Suomea varten tehdyistä pikalevyistä. He ovat toivoneet myös yleisön ja äänilevykeräilijöiden apua hankkeelle. Tavoitteena on myös tallentaa kaikki pikalevymateriaali digitaalisessa muodossa Musiikkiarkistossa Suomen Äänitearkiston kokoelmaan tutkimus- ja kuuntelukäyttöön. Verkkouutisesta löytyy yhteystietoja, mikäli haluat kysyä projektin etenemisestä: http://jazzrytmit.fi/wp/s17-tiedotteet/pikalevyprojekti-kokoaa-tietoja-…

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pikalevy

 

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.