Päivää! Mielessä on kauhu-tai jännitys- nuorisokirja parinkymmenen (30?) v takaa. Luokka lähtee luokkaretkelle rantamökkiin ja siellä tapahtuu outoja asioita…

Kysytty
22.9.2011

Päivää!
Mielessä on kauhu-tai jännitys- nuorisokirja parinkymmenen (30?) v takaa. Luokka lähtee luokkaretkelle rantamökkiin ja siellä tapahtuu outoja asioita joista yksi että vettä alkoi tulvimaan sisätiloihin. Sieltä ei päässyt poistumaan ja lopulta ilmeisesti kuolivat mutta loppu oli vaikuttava jotenkin. Olen itse nähnyt siitä elokuvan tv:stä ja muistaisin että kirjan sekä elokuvan nimi olisi ollut Luokka 6A. En ole mistään löytänyt vihjettä mistä sitä vois etsiä. Silloin aikanaan kirja oli koulussa erittäin suosittu. Nimi voi kylläkin olla eri mutta kertoi koululuokasta ja luokkaretkestä. Asia vaivaa aina silloin tällöin jolloin yritän tehdä etsintöjä. Toivoisin vastausta löytyykö tai ei.

Vastaus

Vastattu
22.9.2011
Päivitetty
30.1.2019

Etsitty teos vaikuttaisi kovasti tanskalaisen Bjarne Reuterin kirjalta 7.a vuodelta 1993. Siihen perustuva pohjoismaisena yhteistyönä toteutettu kolmiosainen televisiosarja Skuggornas hus on esitetty touko-kesäkuussa 1997 TV1:ssä nimellä Varjojen talo. Reuterin kirjaa ei ole suomennettu - ruotsinnos kyllä löytyy.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.