Etsin 1990-luvulla julkaistun nuortenkirjan nimeä. Se ei ollut teinikirjallisuutta eikä fantasiaa, vaan "kaatoluokassa" nuortenkirjallisuus. Väittäisin, että…

Kysytty
8.3.2018

Hei. Etsin 1990-luvulla julkaistun nuortenkirjan nimeä. Se ei ollut teinikirjallisuutta eikä fantasiaa, vaan "kaatoluokassa" nuortenkirjallisuus. Väittäisin, että se oli alun perinkin suomeksi kirjoitettu. Nimi oli muistaakseni kolmen tai jopa neljän sanan yhdyssana ja kansi ehkä liila. Kirjan nimi oli myös muistaakseni kaarevasti asetettu. Kirjailijalla ei ollut muistaakseni muita kirjoja ainakaan siinä kirjastossa, jossa itse kävin. Tarinassa oli jonkinlainen aikamatka: päähenkilöt tulevat mökille tms. ja siellä aika onkin eri kuin muualla: He muistaakseni kokevat isovanhempiensa lapsuudentapahtumia.

Vastaus

Vastattu
8.3.2018
Päivitetty
8.3.2018

Etsitty kirja saattaisi olla Viola Elon vuonna 1993 ilmestynyt Sadasosaenkelit. Elolta oli tosin tässä vaiheessa julkaistu jo yksi teos, Oliks maailma ennen mua (1991). Hänen kolmas ja toistaiseksi viimeisin romaaninsa Rosa ja sen pikkusisaret ilmestyi 1995. Uusimmat Elon kirjat ovat pitkän julkaisutauon jälkeen vuonna 2017 ilmestyneet runokokoelmat Erään rakkauden vuodenajat ja Joulurunorosolli.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Tuo se on, kiitos paljon!

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.