Onko suomalaisilla hälytysajoneuvoilla ollut aikanaan toisistaan poikkeavat hälytysäänet? Muistaisin lapsuudestani 90-luvulla, että äänestä pystyi päättelemään…

Kysytty
10.2.2022

Hei! Onko suomalaisilla hälytysajoneuvoilla ollut aikanaan toisistaan poikkeavat hälytysäänet? Muistaisin lapsuudestani 90-luvulla, että äänestä pystyi päättelemään hälytysajossa olevan ajoneuvon tyypin. Nykyään ne kuulostavat kaikki samalta. Lisäksi kysyisin, montako 'eri ääntä' nykyisillä ajoneuvoilla on - vuorottelevan 'pii-paa' ja yhtäjaksoisen, nousevan ja laskevan 'ulinan' lisäksi. Kiitos!

Vastaus

Vastattu
11.2.2022
Päivitetty
11.2.2022

Suomessa hälytysäänen käytöstä ei ole määräyksiä, kuljettaja voi vaihdella äänenkäyttöä. Äänen tulee olla äänenkorkeudeltaan vaihtelevaa tai jaksottaista. Hälytysajossa voi olla käyttämättä ääniä, mikäli tilanne sen sallii. Ilman hälytysvaloja hälytysajoa ei pelastustoimessa tehdä. https://www.palokuntaan.fi/tieliikennelaki

Suomi turvassa 100 vuotta: Ajoneuvot suomalaisten turvana -teoksessa mainitaan, että  esimerkiksi poliisiautoihin asennettiin ensimmäiset varsinaiset hälytyssireenit vasta 1940-luvulla. Hälytyslaitteet yleistyivät poliisin ajoneuvoissa vasta 1960-luvun loppupuolella.

Tarkkojakin tietoja eri vuosikymmenten hälytysajoneuvoista löytyy, mutta valitettavasti hälytysäänistä ei ole mainintaa. Alla olevalla videolla esitellään nykyisin käytössä olevia hälytysääniä ja sitä miten ne saattavat erota jopa johtuen auton mallista.
Keski-Suomi 22.10.2013 19:38 | Päivitetty 28.2.2017 19:54 Voiko hälytysajoneuvojen äänet erottaa toisistaan? Vertaile videolta hälytysajoneuvojen sireeniääniä.
https://www.ksml.fi/paikalliset/2766929

Nykyisin Suomen tieliikenteessä kuullut hälytysäänet ovat niin kutsutut "wail", "yelp", "hi/lo" sekä joskus "airhorn". Äänistä perinteisin on niin sanottu puupää-äänimerkki, kansainväliseltä nimeltään "hi/lo". Toinen yleinen äänimerkki on korkeaa ja matalaa taajuutta vaihteleva "yelp". "Wail" on pitkä, ujelluksenomainen ääni. "Airhorn" on sumutorvea muistuttava ääni. 
Karjalan Heili Julkaistu 17.9.2016 Valot yössä, ujellukset kaduilla
https://www.heili.fi/uutiset/item/2581-valot-yossa-ujellukset-kaduilla

 

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.