Miksi mennyt esim 10 vuotta tuntuu lyhyeltä mutta edessäoleva 10 vuotta vaikuttaa tosi pitkältä ajanjaksolta.

Kysytty
10.1.2020

Olen yrittänyt Googlata selitystä tai spekulaatioita aikaan liittyvästä ilmiöstä. Eli, miksi mennyt esim 10 vuotta tuntuu lyhyeltä mutta edessäoleva 10 vuotta vaikuttaa tosi pitkältä ajanjaksolta?

Vastaus

Vastattu
14.1.2020

Googlasin myös ja satuin näkemään Ylen Artikkelin (Miksi aika tuntuu kuluvan nopeammin vanhetessa?, 2015). https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/04/07/miksi-aika-tuntuu-kuluvan-nopeammin-vanhetessa

Artikkelin teoria on vähän muistoja, vähän kulunutta aikaa. "Vankilassa on sanonta: Päivät pitkiä, vuodet lyhyitä. Kopissa istuvasta vangista toisiaan seuraavat hyvin samankaltaiset päivät tuntuvat helposti pitkiltä. Kuitenkin kun sellissä vietettyä aikaa miettii jälkeenpäin, tuntuu, että vuodet ovat menneet nopeasti.

Kyse on aivoista, niihin tallentuneista muistijäljistä. Kun päivät muistuttavat toisiaan, ne sulautuvat helposti yhdeksi muistoksi. Mieli taas mittaa aikaa muistojen määrällä. Vähän muistoja on yhtä kuin vähän kulunutta aikaa."

Jotain samantapaista vosi olla tuossa Sinun kysymyksessäsikin. Aika tuntuu pitkältä, kun siitä ei vielä ole muistoja ja lyhyeltä, koska muistot värittävät menneet hetket.

Outileena Uotila on myös pohtinut ajan kokemista lopputyössään 2013. file:///C:/Users/e23lib/Downloads/optika_id_775_uotila_outileena_2013.pdf

Ajasta on kirjoitettu monia mielenkiintoisia kirjoja ja lehtiartikkeleita mm:

 

Adam Hart-Davis: Aika : suuren mysteerin jäljillä 

Anne Ollila: Aika ja elämä : aikakäsitys 1800-luvun lopussa sekä

TM 9A/2019 pohditaan mitä aika on.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.