Olen ihminen jolle visuaalinen ajattelu on täysin vieras käsite ja asioiden, jopa oman äidin, 'näkeminen' silmät kiinni tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Kyse…

Kysytty
25.2.2011

Olen ihminen jolle visuaalinen ajattelu on täysin vieras käsite ja asioiden, jopa oman äidin, 'näkeminen' silmät kiinni tuntuu mahdottomalta tehtävältä.

Kyse on siis mielikuvien muodostamisen vaikeudesta. Esimerkiksi lause "Sulje silmäsi ja kuvittele punainen pallo pomppimassa mäkeä alas kohti suunnattomaa sumuista rotkoa" on mahdotonta kuvitella silmät kiinni (tai auki) visuaalisesti. Useimmat ihmiset kuulemma pystyvät siihen

Kuinka suuri osa väestöstä on minun kaltaisiani ja millaista kirjallisuutta aiheesta löytyy?

Vastaus

Vastattu
3.3.2011
Päivitetty
3.3.2011

Kun ihminen oppii uusia asioita tai viestii muiden kanssa hän usein hyödyntää sitä, että jokin aisteista on vahvempi kuin muut. Puhutaan visuaalisista, auditiivisista ja kinesteettisesti oppivista ihmisistä. Eri lähteiden mukaan näköaistin kautta oppiminen lienee yleisintä, auditiivinen ja kinesteettinen oppijatyyppi ovat hiukan harvinaisempia.

Ei löytynyt tietoa niiden ihmisten määrästä, joilta jonkin aistikanavan käyttö puuttuisi kokonaan.

Eri aistien kautta oppimisen tavoista löytyy tietoa ja mahdollisuuksia testata aistimistapojaan mm. näiden linkkien kautta:

http://kielikompassi.jyu.fi/opioppimaan/oppimistyylit.htm

http://virtuaaliyliopisto.jyu.fi/oppi/Members/lrl/TIES461/Oppiminen/

http://www.arfcon.fi/aiku/index.php?option=com_content&task=view&id=35&…

Kirjallisuutta aiheesta mm. nämä:

- Tunne muistisi : käytä, kehitä, kohenna / Marja Hietanen, Timo Erkinjuntti, Maarit Huovinen
- Minä osaan : anna aivojesi toimia / Mari Aulanko

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä kysymyksesi täältä.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?