Olen hukannut kirjan jonka kirjoittajaa en muista, luultavasti ranskalaisperäinen naiskirjailija. Se on kaksiosainen romaani. Äiti ja tytär köyhiä, asuvat asuntovaunussa. Tytär tapaa miehen metsässä ja tutustuu siihen. Sitten vuosia myöhemmin kun tytär on kasvanut, tapaa hän miehen uudestaan. Äiti on ammatiltaan tanssija. Kirjan lopussa mies kuolee autokolarissa, kun sai selville jonkun salaisuuden, jota ei halunnut levittää eteenpäin. Muistaakseni mihen nimi oli Edward, tai Eduard. Nainen saattoi olla Vivian. Olen lukenut tämän kaksiosaisen romanttisen sukutarinan noin 35 vuotta sitten, joten muistikuvat ovat heikot. Se teki minuun kuitenkin vaikutuksen ollessani 15-vuotias. Kiitos etukäteen!
Vastaus
Kyseessä lienee Sally Beaumanin Kohtalo. Kirja ilmestyi WSOY:n kustantamana 1987 ja seuraavana vuonna kahtena niteenä Suuren suomalaisen kirjakerhon kautta.
Kommentit
Kirjasammon mukaan Sally Beauman (1944 - 2016) oli englanniksi kirjoittava britti.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175948806119
Muistokirjoituksissa (Guardian, NY Times, BBC) kerrotaan alkuperäinen nimi Sally Vanessa Kinsey-Miles ja syntymäpaikka Paignton, Devon, Englanti. Mahdollisia ranskalaisjuuria ei mainita.
Kommentoi vastausta