Nyt hoitajia on lähihoitaja nimikkeellä valmistuvia. Miten pitkä koulutus oli perushoitajilla, ennenkuin lähihoitajia valmistui?

Kysytty
2.6.2008

Nyt hoitajia on lähihoitaja nimikkeellä valmistuvia. Miten pitkä koulutus oli perushoitajilla, ennenkuin lähihoitajia valmistui?

Vastaus

Vastattu
2.6.2008
Päivitetty
26.1.2019

Vuonna 1960 apuhoitajan koulutus kesti 12 kk. Myöhemmin koulutuspituudeksi tuli kolme lukukautta. Apuhoitajan virkanimike muuttui perushoitajaksi vuonna 1988.

Perushoitajien koulutus aloitettiin vuonna 1987. Peruskoulupohjaisena koulutus kesti 2,5 vuotta ja ylioppilaspohjaisena 1,5 vuotta.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto eli lähihoitaja-koulutus kestää peruskoulupohjalta 2,5 v
ja yo-pohjalta 1,5 v. Tutkinnon laajuus on 100 opintoviikkoa.

Nämä tiedot löytyvät Suomen lähi – ja perushoitajien liiton SuPer ry:n sivuilta osoitteesta http://www.superliitto.fi/?cat=57 .

Vanha perushoitajan/apuhoitajan tutkinto antoi pätevyyden toimia perushoitajana
sairaanhoidossa. Uusi sosiaali- ja terveysalan perustutkinto jakautuu yhteisten
opintojen lisäksi moniin koulutusohjelmiin. Siten lähihoitajan nimikkeellä voivat
kunnissa työskennellä nyt esimerkiksi kuntohoitajan, lastenhoitajan, päivähoitajan,
mielenterveyshoitajan, mielisairaanhoitajan, hammashoitajan tai kodinhoitajan
työtä tekevät (www.kuntatyonantajat.fi/files/B1B69C39C1014534896011967335B4E6 ).

39 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.