Otsikko
Mitkä maat ovat viimeksi liittyneet Natoon ja miten Turkki ja Unkari kohtelivat niitä ratifiointivaiheessa?

Kysytty

Mitkä maat ovat viimeksi liittyneet Natoon ja miten Turkki ja Unkari kohtelivat niitä ratifiointivaiheessa?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Uusin tulokas Natossa on vuonna 2020 liittynyt Pohjois-Makedonia. Pahin änkyrä sen jäsenyyden tiellä ei ollut Turkki eikä Unkari, vaan Kreikka, joka onnistui jarruttamaan Makedonian  – nykyisen Pohjois-Makedonian –  jäsenyyshakemusta niin kauan, että liittymiseen kului lopulta 12 vuotta, vuodesta 2008 vuoteen 2020. Syynä tähän oli maiden välinen kiista Makedonian nimestä, joka ratkesi vasta Makedonian muutettua nimensä. Nimikiistan syynä oli se, että myös Kreikan pohjoisosan alueen nimi on Makedonia.

Kreikkaan verrattuna Turkin viivyttely Pohjois-Makedonian jäsenyyden ratifioinnissa oli varsin vaatimatonta. Presidentti Erdoğan odotutti kolme kuukautta, ennen kuin jätti liittymispöytäkirjan parlamentin käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi, minkä jälkeen eduskunnan puhemies panttasi asiakirjoja vielä kolmen viikon ajan. – Unkari ei viivyttänyt Pohjois-Makedonian liittymistä puolustusliittoon. Se oli järjestyksessä 18. jäsenmaa, joka ratifioi Pohjois-Makedonian hakemuksen.

2017 liittynyt Montenegro pääsi jäseneksi kutakuinkin ongelmitta. Unkari oli hyvin vahvasti sen liittymisen kannalla, ja Turkkikin ratifioi sen jäsenyyden Nato-maista kahdeksantena. Niin ikään vaivattomasti sujuivat vuonna 2009 jäseniksi hyväksyttyjen Albanian ja Kroatian liittymisprosessit.

https://yle.fi/a/3-10634446
https://nordicmonitor.com/2019/06/turkey-blackmails-north-macedonia-by-…
https://skopjediem.com/2019/06/26/hungary-ratifies-nato-protocol-for-ac…
https://www.gov.me/en/article/164774--turkey-ratifies-protocol-on-monte…
https://www.gov.me/en/article/145656--hungary-supports-montenegro-s-eff…
https://hungarytoday.hu/hungary-supports-montenegros-eu-nato-membership…
https://punetejashtme.gov.al/en/shqiperia-ne-nato/

 

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.