Otsikko
Miten on päätetty, mikä nimi tulee kalenterissa kullekin päivälle?

Kysytty

Miten on päätetty, mikä nimi tulee kalenterissa kullekin päivälle?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Laajemmin nimipäiviä alettiin Suomessa juhlia 1800-luvulla. Tapa on saanut alkunsa katolisen kirkon pyhimyskalenterista ja reformaatioajan Saksasta ja on käytössä myös monissa muissa Euroopan maissa.

Ensimmäinen Suomea varten painettu pyhimyskalenteri on 1400-luvun loppupuolelta. Pyhimyskalenteriin oli merkitty kirkkovuoden juhlapäiviä, joita vietettiin tietyn pyhimyksen tai Neitsyt Marian elämään liittyvien tapausten muistoksi.

Suomalaisia almanakkoja alettiin julkaista 1800-luvun puolivälissä. Niiden lähtökohtana oli etunimien uusimisen tarve, ja ne toimivat yleisinä nimilähteinä. Muinaissuomalaiset etunimet olivat kristinuskon myötä korvautuneet kristillisillä nimillä. Lähempänä 1900-lukua alettiin käyttää alkuperältään suomalaisia nimiä. Kalenterin laatija on kulloinkin määrännyt nimipäivien päivämäärät.

1800-luvun loppupuolelta lähtien Helsingin yliopistolla on ollut tekijänoikeudet almanakan nimipäiviin. Samalla se vastaa uusien nimien lisäämisestä almanakkaan. Nimipäivien päivämäärät saattavat uudistuksissa muuttua.

Lähteet:
http://www.uta.fi/campus/981/kolm.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nimip%C3%A4iv%C3%A4

Wilkuna, Kustaa: Etunimet, Otava, 1990
Saarelma, Minna: Nimipäiväjuhlat, Kirjapaja, 2006

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.