Mistä sukunimet Näyhä ja Yrjänheikki tulevat? Tai missähän päin niitä on alun alkaen esiintynyt?

Kysytty
15.3.2013

Mistä sukunimet Näyhä ja Yrjänheikki tulevat? Tai missähän päin niitä on alun alkaen esiintynyt?

Vastaus

Vastattu
18.3.2013
Päivitetty
18.3.2013

Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan teos ”Sukunimet” (Otava, 2000) kertoo, että sukunimi ”Yrjänheikki” on peräisin isännän nimen sisältävästä talonnimestä. Yksi näistä nimen antaneista henkilöistä on 1600-luvulla elänyt talollinen Heikki Yrjänpoika eli Yrjän Heikki, joka avusti kirjallisen käsikirjan kääntämisessä saameksi ja toimi Torniossa lukkarina. Sukunimeä pidetään pohjoissuomalaisena, ja sitä on esiintynyt eniten Ylitorniolla ja Rovaniemellä.

Sukunimelle ”Näyhä” ei löytynyt edellä mainitusta teoksesta selitystä. ”Suomen kielen etymologinen sanakirja” (osa II; Suomalais-ugrilainen seura, 1958) tietää kertoa, että verbi ”näyhätä” merkitsee ’lyödä, läimäyttää (esim. ruoskalla)’. Se on esiintynyt vanhoissa sanakirjoissa ja Varsinais-Suomen murteissa. Voisin kuvitella, että ”näyhä” saattaisi siten merkitä ’lyöntiä’ ja ehkä juontua tuosta murresanasta, mutta se on vain oma arveluni. Sukunimen esiintymisalueesta en pysty sanomaan mitään varmaa, mutta veikkaisin, että se saattaisi olla murteen mukaisesti Varsinais-Suomesta peräisin, jos alkuperä todella on tuo.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.