Mistä Juha Vainion kappale "Eräänlainen sotaveteraani" kertoo? Laulussahan puhutaan henkilöstä, joka on ollut lapsi sota-aikaan ja hän ei jonkin pelon takia…

Kysytty

Mistä Juha Vainion kappale "Eräänlainen sotaveteraani" kertoo? Laulussahan puhutaan henkilöstä, joka on ollut lapsi sota-aikaan ja hän ei jonkin pelon takia ole mennyt naimisiin ja on lapseton. Olen ihmetellyt sitä, että kappaleessa myös sanotaan, että henkilöllä on vanhuuden päivät edessä, koska kappale on julkaistu 1980-luvun alkupuolella eivätkä sota-ajan lapset ole vielä tuolloin olleet kovin iäkkäitä. Muistan myös, kun isäni, joka oli syntynyt sotavuosien aikana ja arvosti sotaveteraaneja, sanoi, että hänen mielestään kappaleen henkilöstä ei voi käyttää sotaveteraani-sanaa, koska ei ole ollut sodassa. Tietysti kappaleen nimihän on "Eräänlainen sotaveteraani", eli ei sellainen kuin yleensä.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Olettaisin laulun kertovan juuri "eräänlaisesta" sotaveteraanista, eli sodan takia pommisuojassa sieluunsa vammoja saaneesta lapsesta, joka jo etukäteen murehtii tulevaa yksinäistä vanhuuttaan. Mutta sanoja voi varmasti tulkita toisinkin.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.