Missä ja milloin jalustimet keksittiin, ja milloin ne otettiin käyttöön Euroopassa. Ainakin Bayeux’n seinävaatteessa sellaiset on. Ne lienevät auttaneet tukena…

Kysytty

Missä ja milloin jalustimet keksittiin, ja milloin ne otettiin käyttöön Euroopassa. Ainakin Bayeux’n seinävaatteessa sellaiset on. Ne lienevät auttaneet tukena peitsen käytössä. No, onhan Halleyn komeettakin siinä kirjokankaassa.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Eri lähteistä löytyy kovasti toisistaan eriäviä näkemyksiä jalustimien keksijästä - kunniaa tarjotaan niin kiinalaisille, arabeille, hunneille kuin skyyteillekin. Yleisimmin jalustinten kehittäjinä on pidetty hunneja, joilta kiinalaiset omaksuivat tämän tärkeän uutuuden vuoden 300 eKr tienoilla ja joiden mukana se aikanaan 400-luvun ensimmäisellä puoliskolla kulkeutui Eurooppaankin. Vahvimpia ehdokkaita jalustinten kehittäjiksi lienevät kuitenkin Etelä-Venäjän skyytit. He kehittivät useammasta nahkakerroksesta koostuvan ja mahavyöllä kiinnitettävän satulan, johon tämä tärkeä uusi varuste olennaisena osana kuului.

Keksinnön syntyajankohdasta ei ole yhtä suurta erimielisyyttä kuin sen alullepanijasta: jalustimet on otettu käyttöön noin 300-500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Lähteet:
Tammen suuri hevoskirja. 1
Bernadette Faurie, Ratsastus & hevosenhoito
Soini Talaskivi, Suomalainen hevoskirja

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.