ratsastus

17 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–17.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luin vuosia sitten Hippos-lehden jutun, jossa haastateltava sanoi, että hyväksi ratsastajaksi tullaan monen sukupolven kautta. Onkohan tuo väittämä alunperin… 36 15.4.2024 Näillä tiedoin on kyllä aika mahdotonta selvittää onko haastateltavan lausahdus hänen oma mietelmänsä, vai yleisemmin toistettu näkemys. Ainakaan verkkohauilla ei näyttäisi löytyvän suomen kielellä tällaista väittämää. Myöskään englanninkieliset, eri tavoin sanontaa mukailevat käännökset eivät tuottaneet tuloksia. Kyse voi olla myös haastateltavan omasta ajattelusta.
Kirjoja 8-vuotiaalle tytölle, joka on innostunut hevosista ja haluaisi ratsastaa. 90 11.12.2023 Lin Hallbergin Sinttu-sarjassa tokaluokkalainen Elina ystävineen pääsee aloittamaan ratsastusharrastuksen mukavalla ponitallilla. Kirjat ovat realistisia, ja tarinan lisäksi niissä on myös paljon tietoa hevosista ja ratsastamisesta. Sarjan ensimmäinen osa on nimeltään Maailman ihanin Sinttu. Hallbergilta on suomennettu myös kaksi ensimmäisiin ratsastustunteihin opastavaa Aloita ratsastus Sintun kanssa -tietokirjaa. Päivi Lukkarilan Venla-sarjassa kahdeksanvuotias päähenkilö aloittaa ratsastuksen. Ensimmäinen osa on nimeltään Venlan alkeiskurssi. Lukkarila on kirjoittanut kirjan myös oman perheensä lemmikkiponista kertovan kirjan Ponimme Possukka. Tietokirjoista kiinnostavia voisivat olla esimerkiksi Tiina Juurelan Hevoset: lasten suuri...
Missä voin lukea Mary Wanless mielekästä ratsastusta kirjan? 86 11.5.2023 Hei! Mary Wanlessin teosta Mielekästä ratsastusta voi käydä lukemassa Kansalliskirjaston Erikoislukusalissa. Tarvitset aineiston lukemiseen Kansalliskirjaston kirjastokortin. Aineisto on tilattava lukusaliin etukäteen. Linkki Kansalliskirjaston hakutulokseen. Kuinka voi saada Kansalliskirjaston kirjastokortin. Ohjeet Kansalliskirjaston Erikoislukusalin käyttämiseen. Kansalliskirjaston yhteystiedot.
Kuinka satuloidulla hevosella voi ratsastaa "kaksi päällä"? Onko satula vain yhden istuttava? Ja jos on, niin istuuko toinen ihminen sitten hevon selässä… 252 22.2.2021 Valitettavasti tähän ei löytynyt tietoa. Kannattaa olla yhteydessä Suomen Ratsastajainliittoon. Yhteystiedot sivulla https://www.ratsastus.fi/yhteystiedot/
Missä ja milloin jalustimet keksittiin, ja milloin ne otettiin käyttöön Euroopassa. Ainakin Bayeux’n seinävaatteessa sellaiset on. Ne lienevät auttaneet tukena… 2170 23.5.2013 Eri lähteistä löytyy kovasti toisistaan eriäviä näkemyksiä jalustimien keksijästä - kunniaa tarjotaan niin kiinalaisille, arabeille, hunneille kuin skyyteillekin. Yleisimmin jalustinten kehittäjinä on pidetty hunneja, joilta kiinalaiset omaksuivat tämän tärkeän uutuuden vuoden 300 eKr tienoilla ja joiden mukana se aikanaan 400-luvun ensimmäisellä puoliskolla kulkeutui Eurooppaankin. Vahvimpia ehdokkaita jalustinten kehittäjiksi lienevät kuitenkin Etelä-Venäjän skyytit. He kehittivät useammasta nahkakerroksesta koostuvan ja mahavyöllä kiinnitettävän satulan, johon tämä tärkeä uusi varuste olennaisena osana kuului. Keksinnön syntyajankohdasta ei ole yhtä suurta erimielisyyttä kuin sen alullepanijasta: jalustimet on otettu käyttöön noin 300-...
Mistä löytyy ratsastushousujen kaavoja? 2515 20.2.2007 Löysin kahdesta käsityölehdestä kaavat ratsastushousuihin: Suuri käsityölehti 2004, nro 8, sivut 16 ja 60-61: Naisten ratsastushousut (koot 160 cm, 168 cm ja 180 cm.) - Ompelumallit kaava-arkilla. ja Muotimuksu 2004, nro 2, sivut 35-36 ja 46-49: mm. tyttöjen ratsastusasu: ratsastushousut ja skottiruutuinen pikkutakki. Ompelumallit kaava-arkilla. Voit kysyä näitä lehtiä kirjastosta. Linkistä http://neulekirppu.blogspot.com/2007/04/ratsastushousujen-kaavoja.html löydät pidemmän listan siitä, missä lehdissä on julkaistu ratsastushousujen ja muiden ratsastusvaatteiden kaavoja.
Tietaisittekohan, mista voisin loytaa Erkki Vasaran tutkimuksen "selvitys ratsastuksen harrastuksesta Suomessa vuonna 1985"? Haluaisin myos tietaa, onko vuoden… 940 14.3.2006 Kyseistä teosta löytyy mm. Helsingin Yliopiston kirjaston kansalliskokoelmasta, jossa se on ainoastaan lukusalikäytössä eli sitä ei voi lainata kotiin. Samalta tekijältä on ilmestynyt pari vuotta myöhemmin laajempi tutkimus samasta aiheesta (Vasara, Erkki, Suomen ratsastusurheilun historia, Suomen ratsastajainliitto, 1987)ja se löytyy useista pääkaupunkiseudun kirjastoista. Saatavuustiedot sekä tästä että jäljempänä olevista teoksista löytyvät osoitteesta http://www.helmet.fi/. Lisää kirjallisuutta aiheesta: Jalkanen, Lauri, Vuosisata ratsain, 1986 Peltomäki, Martti, Ratsastuksen ilot ja itkut, 1995 Helsinki International Horse Show : muistoja vuosien varrelta = minnen & höjdpunkter = memories & highlights, 2004 Leppänen, Mirja,...
Onko teillä heppa cd-rom pelejä? 1417 4.8.2005 Nummi-Pusulan kirjaston aineistotietokannasta ( http://nummi-pusula.kirjas.to/ ) löytyi yksi hevosaiheinen cd-rom, mutta se ei ole peli. Cd-romin nimi on "Hevostyttö". Mikäli haluat, voit kysyä kirjastosta mahdollisuutta tilata kaukolainaksi hevosaiheisia peliromppuja. Tässä on joitakin esimerkkejä, joita löytyy ainakin pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kokoelmista ( http://www.helmet.fi/ ): Barbie horse adventures : the ranch mystery (Vivendi Universal Games, 2003) Prinsessa Sissin ensimmäinen suuri seikkailu (Young Genius cop. 2001) Rosemond Hillin perintö ( Elävät kirjat, 2002) Unelmahevonen (Softmei, 2000)
Löytyisikö hämeenlinnan kaupungin kirjastosta mitään esteratsastuksen tietokirjaa? sellaista missä olisi tietoa esteratsastuksesta? 678 24.3.2005 Esimerkiksi seuraavat esteratsastuksesta kertovat kirjat löydät Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta: Andersson, Ingrid: Ratsastajan alkutaival (2001), Werner, Heidrun: Nouse ratsaille! (1998), Gordon-Watson, Mary: Ratsastuksen käsikirja (1992), Holderness-Roddam, Jane: Kilparatsastus : Koulu- ja esteratsastuksen sekä kenttäkilpailun opas (1990), Saarinen, Anne: Esteratsastus (1988). Hevosista ja ratsastuksesta kertovia kirjoja löytyy paljon muitakin. Löydät niitä verkkokirjastostamme: http://webkirjasto.htk.fi/ Hae tarkennetussa haussa asiasanoilla ratsastus tai esteratsastus. Verkkokirjastosta näet myös ovatko ne hyllyssä ja voit tehdä varauksia.
Tarvitsisin tietoa ratsastuksesta ja hevosista. 1480 13.10.2004 Hevosista ja ratsastuksesta kertovia kirjoja on paljon. Alla on joitakin esimerkkejä, jotka kuuluvat Nummi-Pusulan kirjaston kokoelmaan. Tässä on linkki kirjaston aineistohakuun, josta voit tarkistaa kirjojen saatavuuden: http://nummi-pusula.kirjas.to/ Kaikki hevosesta (Otava, 1993) Ratsastus harrastuksena (Edita, 2003) Björs, Marko: Ratsastus ja hevosen hoito (Kirjayhtymä, 1992) Gordon-Watson, Mary: Ratsastuksen käsikirja (Nordic Press, 1992) Hampe, Margret: Ensimmäinen hevoskirjani (Gummerus, 1998) Ingman-Friberg, Susanne: Emmi oppii hevostaitoja (Team Rufus, 2001) Talaskivi, Soini: Suomalainen hevoskirja (Otava, 1990) Werner, Heidrun: Nouse ratsaille (Otava, 1998) Internetistä löytyy myös paljon tietoa hevosista ja ratsastuksesta....
Tarvitsisin tietoa vaellusratsastuksesta päättötyöhöni. Löytyykö kirjastosta? 696 6.3.2004 Vaellusratsastuksesta kerrotaan seuraavissa kirjoissa: Fagerström: Ratsastajan vaellusopas Degerman: Sinustako seikkailija? Vaellusratsastusta käsitteleviä artikkeleita löytyy seuraavista lehdistä: Hippos 2000/2, 2001/2, 2001/7 Lemmikit ja eläinmaailma 2002/3 Maaseutumatkailu 2001/2 Matkalehti 2001/1, 2001/6 Käytä myös Suomen Ratsastajainliiton verkkosivujen hakumahdollisuutta. Kirjoita hakukenttään "vaellusratsastus". http://www.ratsastus.fi Tiedustele lehtiä ja kirjoja lähikirjastostasi.
Mistä voisin löytää kaikki SRL:n hyväksymät ratsastuskoulut? 1669 25.9.2003 Suomen Ratsastajainliiton kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.ratsastus.fi ja SRL:n hyväksymistä ratsastuskouluista ja -talleista löydät listan osoitteessa http://www.nouseratsaille.fi .
Onko olemassa kirjaa, monistetta tms., jossa olisi ratsastukseen liittyvä sanasto suomesta englantiin. 1157 21.5.2003 Suomi-englanti perushevossanasto ja hienoja linkkejä muihin hevossanastoihin löytyy osoitteesta http://cc.joensuu.fi/~paujantu/hevoset/sanastoaj.html .
Millä hakusanoilla löytäisin lähinnä suomenkielistä kirjallisuutta ratsastusterapiasta?Tarvitsisin tietoa ratsastusterapiasta erityispedagogiikan esseetäni… 2195 11.12.2001 Kirjastojen kokoelmista ratsastusterapiasta voit etsiä esim. yhdistämällä asiasanat: ratsastus ja vammaiset tai ratsastus ja terapia tai ratsastus ja kuntoutus. Näin löytyivät Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/index.html Suomen ratsastajain liiton julkaisut: Hevonen vammaisen palveluksessa,1987 sekä Vammainen ratsastaja, 1987. Jos yhdistää asiasanaan ratsastus luokan 79.15 saa huomattavasti enemmän viitteitä, mutta ne eivät kaikki taida liittyä aiheeseesi. Yliopistokirjastojen yhteisluettelosta Lindasta löytyivät seuraavat viitteet: - Wütig-Vihma, Christel: "Kokonaisvaltainen juttu": opettajien ja vanhempien käsityksiä ja kokemuksia ratsastusterapiasta kasvatuksen tukena. Pro gradu,...
Mistä löytää tietoa ratsastusasujen historiasta? 1013 23.9.2000 Päättötyösi tulee todella tarpeeseen, sillä aiheesta tuntuu olevan kovin vaikeaa löytää tietoa. Lilli Koskimiehen Pukeutumisen historia - kietaisuasusta empiretyyliin (1984) sisältää hakemiston mukaan useita mainintoja ratsastusasuista, joista osasta on myös kuva. Doreen Yarwoodin kirjoittamassa The Encyclopedia of world costume, s. 334-336 kerrotaan ratsastuspuvun historiasta, kuvia on erityisesti naisten puvuista .Lehdessä Kunto plus 1992:2, s. 62-63 on Charlotte Rhenved Hansenin artikkeli Ratsastusasulla on oma tarinansa, mutta pystynyt tarkistamaan, sisältääkö se historiallista tietoa. Kirjaan Defining dress : dress as object, meaning, and identity (1999) sisältyy Janet Arnoldin artikkeli Dashing Amazons: the development of women's...
Kenttä- ja kouluratsastusta käsittelevät kirjat. 1392 8.1.2000 Ratsastuksesta on julkaistu suomeksikin kirjallisuutta melko paljon, muutamia teoksia myös yksinomaan kouluratsastuksesta. Kenttäratsastuksesta löytyy tietoja samoista teoksista. 90-luvulla on ilmestynyt mm.: Björs, Marko: Kehittyvä ratsastaja, Gordon-Watson, Mary: Ratsastuksen käsikirja, Holderness-Roddam, Jane: Kilparatsastus : koulu- ja esteratsastuksen sekä kenttäkilpailun opas, Kouluratsastuksen käsikirja 1/ tekijät: Kizimov, Kottarainen, Halonen, Kyrklund, Kyra: Kyra ja ratsastuksen taito sekä Tammen suuri hevoskirja (osat 2 ja 3). Lisää viitteitä löytyy mm. asiasanoilla ratsastus, kouluratsastus ja esteratsastus esim. Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokannasta (www.ouka.fi/kirjasto/intro). Kannattaa pistäytyä myös Suomen...
Tietoa ja kuvia hevosen satuloista ja niiden kehityksestä keskiasteen oppilaitoksen seminaarityötä varten. 706 2.7.1999 Kirjassa Tammen suuri hevoskirja 1 on pieni kappale satulan historiaa sekä runsaasti hyviä kuvia eri satulamalleista eri aikakausilta. Satulassa-lehdestä (1996, n:o 26) löysin ison artikkelin satuloista. Siellä oli myös pieni pala satulan historiaa. Tästä lehtiartikkelista huomasin, että kirjailija nimeltään Elwyn Hartley Edwards on kirjoittanut suuren määrän hevosaiheisia kirjoja (englanninkielisiä). Maakuntakirjastojen MANDA-yhteisluettelosta voit kirjastossa tarkistaa, missä kirjastoissa on hänen kirjojaan ja tilata niitä kaukopalvelun kautta. Satulassa-lehdessä mainittiin Edwardsin kirja nimeltään Saddle, mutta tämän nimistä kirjaa en löytänyt. Sen sijaan Libris-tietokannasta (ruotsalaisten kirjastojen yhteisluettelo) löytyi...