Missä ja milloin Erkki Tuomioja muka juoksi maratonin alle kolmen tunnin? Vuosi on 1983. Vaikuttaa yhtä uskottavalta kuin 70- lukujen "totuudet" Neuvostoliitosta.
Vastaus
Vaikka maininta Tuomiojan vuonna 1983 alle kolmessa tunnissa juoksemasta maratonista löytyy monestakin lähteestä, yhdessäkään niistä ei valitettavasti kerrota sitä, missä hän tämän maratonennätyksensä on juossut. Moni näistä mainitsee täsmällisen ennätysajankin (2.59,27), joka löytyy myös Tuomiojan verkkosivun (Tuomioja.org) 'Kuka E.T.?'-osiosta. Niistä vuonna 1983 juostuista maratoneista, joiden tuloslistauksia tutkin (mm. Helsinki City Marathon), en Tuomiojan suoritusta onnistunut löytämään. On kuitenkin huomattava, että aniharvasta kilpailusta oli täydellinen tulosluettelo käytettävissäni.
Hyvin dokumentoitu kolmen tunnin alitus Tuomiojan juoksuhistoriasta löytyy vuoden 1972 Impivaaran maastomaratonilta, jossa tosin juostiin vain 30 kilometriä: "Impivaara oli innoittanut mukaan kolme kansanedustajaakin, joista liberaalien Seppo Westerlund oli selvästi nopein. Hänen aikansa meni alle kahden ja neljänkymmenen. Yhtä selvä kakkonen oli demarien ja punasalamien Erkki Tuomioja, joka hänkin alitti tavoitteensa, kolmen tunnin rajan, mukavasti. Pronssia parlamentaarikkojen sarjassa vei kokoomuksen Pertti Salolainen, joka hävisi Westerlundille noin tunnin."
"Myös muutaman maratonin olen juossut. -- Takanani on lähes yhtä monta keskeytettyä kuin loppuunjuostua maratonia, sillä parhaimmillani kolmen tunnin alittaneena lähden vanhasta muistista edelleen aivan liian kovaan alkuvauhtiin." (Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan, s. 195)
"Myös muutaman maratonin olen juossut. Paras maratonaikani 2.59,27 on vuodelta 1983." (Kuka E.T.?)
Erkki Tuomioja, Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Esa Mäkinen, Tuomioja juoksi kovempaa. - HS 6.7.2011
Kuntoilijat valtasivat Impivaaran. - HS 16.10.1972
Kuka E.T. ? - Tuomioja.org
hcm_1983.pdf (helsinkicityrunningday.fi)
Tulokset (marathongruppen.se)
BMW BERLIN-MARATHON: Results Archive (bmw-berlin-marathon.com)
Kommentit
Tuolloin 1972 Westerlund oli yli nelikymppinen poliitikko, joka ei varmasti ollut mikään urheilijan mallikappale. Tuomioja oli tuolloin 26-vuotias eli mies parhaimmillaan. Tuomioja kuitenkin hävisi tuossa kolmenkympin juoksussa selvästi vanhalle Westerlundille, joka juoksi ajan 2.40. Tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, että Tuomiojasta olisi kehittynyt alle kolmen tunnin maratoonari.
Olen juossut Tuusulan järven maratonin (Lähtöpaikka ja maali Järvenpään urheilukentällä) 25.9. 1983 aikaan 2.59,27. Toiseksi paras maratonaikani on juostu 4 viikkoa myöhemmin Korsossa 16.10. 1983, jossa aikani oli 3.00,34. Kaikki ennätykseni 800 metristä ylöspäin ovat vuodelta 1983. Lopetin v. 1962 aloittamani tupakanpolton v, 1970 ja ryhdyin säännöllisesti huolehtimaan kunnostani. Vuonna 1983 minulle kertyi myös juoksuhistoriani suurin harjoituskilometrien määrä, 4429 km.
Kommentoi vastausta