Milloin Matti Ahde muutti pois Oulusta?

Kysytty
27.4.2022

Milloin Matti Ahde muutti pois Oulusta?

Vastaus

Vastattu
27.4.2022

Muistelmateoksessaan Matti Ahde : sähkömies (WSOY, 2013) Ahde kiteyttää asuinpaikkahistoriansa näin: "Muistoni kaksikymmentävuotiaaksi saakka liittyvät tiiviisti Ouluun ja sen lähiympäristöön. Vuoden 1970 eduskuntavaaleista alkoi edelleen jatkuva Helsinki-vaihe. Näiden jaksojen väliset pari vuotta Kauniaisissa [1966-68] olivat siirtymävaihe kahden maailman välillä." (s. 83)

Kauniaisissa Ahde opiskeli Työväen akatemiassa, mistä hänen oli tarkoitus jatkaa Tampereen yliopiston yhteiskunnalliseen opetusjaostoon. Perhesyyt saivat Ahteen kuitenkin luopumaan tästä suunnitelmasta: " -- tunsin velvollisuudekseni palata Ouluun ja unohtaa Tampereen". Hän onnistui saamaan työpaikan Sosialidemokraattisen nuorison keskusliiton (SNK) järjestöohjaajana Oulussa ja palasi kotikaupunkiinsa heti Akatemian päätösjuhlan jälkeen. Kesäkuun 1968 alussa Ahde aloitti uudessa työpaikassaan ja omien sanojensa mukaan tästä varsinaisesti alkoi hänen tarinansa politiikassa.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.