Minun täytyisi löytää lähdetiedot sanomalehtiartikkeliin. Artikkeli on ilmestynyt ilmeisesti sanomalehti Kalevassa, mutta en ole asiasta täysin varma. Juttu on…

Kysytty
13.10.2012

Minun täytyisi löytää lähdetiedot sanomalehtiartikkeliin. Artikkeli on ilmestynyt ilmeisesti sanomalehti Kalevassa, mutta en ole asiasta täysin varma. Juttu on jokatapauksessa vanha ja mikrofilmilmiltä sen etsiminen tuntuu todella työläältä. Haluaisinkin lähdetiedot/viitteet artikkelin nimen perusteella esim. jostain tietokannasta, mikäli se on mahdollista. Artikkelin nimi on Mies, jonka näkijäkykyihin uskottiin. Tyrnävän peilipoika katsoi morsiamet ja osoitti kadonneet. Artikkelin kirjoittaja on Pentti Portaankorva.

Vastaus

Vastattu
15.10.2012
Päivitetty
15.10.2012

Koska julkaisuajankohta ja lehti ovat epäselviä, artikkelia voi hakea ainoastaan tekijän, artikkelin nimen tai kohdehenkilön perusteella esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan aluetietokannasta Ostrobotniasta:

http://oukasrv6.ouka.fi:8000/?formid=free1

Tyrnävän peilipojasta eli Armas Pasasesta hakusanana voi käyttää esimerkiksi peilipoika, jolloin vastaukseksi tulee 15 viitettä. Myös Armas Pasasen nimelle voi hakea. Lisäksi kannattaa testata myös tekijää Pentti Portaankorvaa. Valitettavasti haun tulokset eivät vastaa kysymykseesi suoraan, mutta näistä lehtiartikkeleista voi löytyä viitteitä hakemaasi artikkeliin.

Muita lehtiartikkeleiden viitetietokantoja ovat Aleksi ja Arto, mutta hakutulokset näihin tietokantoihin eivät tuottaneet tulosta.

Kirjastovirman sivuilta löytyy tietoa Armas Pasasesta:

http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Pasanen_Armas

http://www.kirjastovirma.net/tyrnava/kaukonakija

Myös Ostrobotnia-lehden numerosta 2/201 löytyy pitkä artikkeli peilipojasta:

http://pv.osakunta.fi/ostro/lehdet/2010_2.pdf

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Napapiirin Palloketuissa ja Santas Sportissa pelasi liberona lentopalloa 1998 -2006 Olli Kuoksa. Olisin kiinnostunut hänestä kirjoitetuista artikkeleistä kuvineen.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.