Minulta poistettiin hammas ja jäin miettimään muutamaa asiaa. Mihin se poistettu hammas joutui? Mitä sille siis tehtiin poiston jälkeen? Jotenkin tuntuu…

Kysytty
5.7.2019

Minulta poistettiin hammas ja jäin miettimään muutamaa asiaa.

Mihin se poistettu hammas joutui? Mitä sille siis tehtiin poiston jälkeen? Jotenkin tuntuu kummalta ajatella, että hammas, joka oli osa ihmistä joutuisi muiden jätteiden mukana kaatopaikalle.

Entä olisinko voinut pyytää, että hammas olisi annettu mukaan minulle kotiin vietäväksi?

Mitä leukaan jääneelle kololle tapahtuu, siis sille, jossa hammas oli ennen kiinni? Jääkö siihen ihon alle pysyvä kuoppa vai kasvaako se umpeen? Jos kasvaa, niin miten se tapahtuu?

Vastaus

Vastattu
9.7.2019

Jäteastiaanhan nuo poistetut hampaat tavallisesti päätyvät, ellei sitten potilas niitä  - syystä tai toisesta -  itselleen halua. Joillakuilla olen nähnyt hampaita kaulakoruinakin, eli syyt hampaiden haluamiseen voivat olla hyvinkin moninaisia. Tahtoessasi olisit varmasti hampaasi mukaan otettavaksi saanut, ihan ilman varsinaista syytäkin - sinun olisi tarvinnut vain pyytää.

Leukaan jäänyt kolo paranee siten, että poistokuoppaan muodostuu verihyytymä ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tästä hyytymästä tulee vähitellen (vajaassa vuodessa) uutta luuta kuopan täydeltä. Jos jostakin syystä verihyytymää ei synny, seurauksena voi olla hyvin kivulias niin sanottu kuiva hammaskuoppa.

Lähteet:
Duodecim. Käypä hoito -työryhmä, Viisaudenhampaan poistoleikkauksen jälkihoito-ohjeet
Kodin uusi lääkärikirja

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.