Minulla on mysteeri ratkottavana ja vihjeessä sanottiin, että dekkarin henkilö olisi asunut Turussa, pääkirjaston osoitteessa. Osaatteko sanoa, voisiko näin…

Kysytty
5.10.2009

Hei,

minulla on mysteeri ratkottavana ja vihjeessä sanottiin, että dekkarin henkilö olisi asunut Turussa, pääkirjaston osoitteessa. Osaatteko sanoa, voisiko näin olla? Jos on, niin voisinko millään saada ko. kirjailijan nimeä ja miel. myös kirjan nimeä.

Suuri kiitos teille jo etukäteen ja hienoa, että teillä on tällainen palvelu!

Vastaus

Vastattu
8.10.2009
Päivitetty
8.10.2009

Visainen kysymys. Näin pieneen yksityiskohtaan kirjan sisällöstä ei pääse kiinni oikein minkään tietokannan kautta, tiedon löytyminen on lähinnä kirjan lukeneiden muistin varassa. Nyt kävi valitettavasti niin, että kukaan ei muistanut.
Vastaavanlaisiin tilanteisiin saattaisi apua tarjota Ritva Hapulin, Tuuli Åkermanin ja Leena Päivölän toimittama kirja Turku, kirjailijan kaupunki. Kirjassa kerrotaan nimenomaan niistä teoksista, joissa Turku on tapahtumapaikkana. Reijo Mäen Vares-dekkareista vastaavaa tietoa on koonnut Markku Haapio teokseen Vareksen Turku.
Kirjaston tietokannan kautta saa tietoa vuoden 2000 jälkeen julkaistun kaunokirjallisuuden tapahtumapaikoista, vaikkei aivan osoitetasolla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että voit hakea Vaskista asiasanalla Turku ja rajoittaa hakusi kaunokirjallisuuteen.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.