Minulla oli lapsena (90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa) taidekirja, joka on sittenmin hukkunut mutta jota olen yrittänyt löytää. Se oli suomenkielinen, todennäköisesti käännetty. Kannessa oli vierekkäin Mona Lisa sekä jokin van Goghin omakuvista. Muuten kansi oli valkoinen.
Kirjassa esiteltiin eri taiteilijoita ja taidesuuntia. Muistan, että kirjassa oli kuvat ainakin Marcel Duchampin Fountainista ja Tizianin maalaama muotokuva miehestä. Muuta en muista, mutta muistan kyllä nähneeni kirjaa kirjastoissa ja kirjakaupoissa tuohon aikaan, joten mikään harvinaisuus se tuskin on.
Vastaus
Etsimäsi taidekirja voisi olla Juliet Heslewoodin Maalaustaiteen historiaa nuorille (julkaistu 1995, WSOY). Sen kannessa on Mona Lisa ja Van Goghin omakuva, mutta myös Benozzo Gozzolin muotokuva Lorenzo de' Medicistä. Tausta on valkoinen niin kuin muistat.
Kommentoi vastausta