Miksi Yhdysvaltojen osavaltiot kuten New Mexico ja New Jersey tunnetaan Suomessakin näillä nimillä, eikä niitä ole käännetty suomeksi (kun taas esimerkiksi…

Kerkko Hakulisen ja Sirkka Paikkalan kirja Pariisista Papukaijannokkaan (Kotimaisten kielten keskus, 2013) listaa noin 2 500 eksonyymiä eli sellaista ulkomaiden paikannimeä, jotka meillä on ollut tapana kirjoittaa toisin kuin vastaavat paikalliset, "oikeat" nimet. Ulkomaisia paikannimiä  – erityisesti eksonyymejä –  koskevat kirjoitusohjeet koostuvat suosituksista, joita kielenhuollosta vastaavat elimet tai asiantuntijat ovat tehneet pitkän ajan kuluessa. Osa suosituksista on jäänyt voimaan, osa on ajan saatossa muuttunut. Käyttöön on jäänyt myös pitkäaikaisen käytön johdosta vakiintuneita nimiä ja nimiä, joita niiden yleisyyden tai alkukielisen ääntämyksen vaikeuden vuoksi voi pitää hyödyllisenä.

Yksi merkittävä ajallinen rajapyykki ulkomaiden paikannimien oikeinkirjoituksessa oli Genevessä 1967 järjestetty Yhdistyneiden kansakuntien ensimmäinen paikannimien ("maantieteellisten nimien") standardointikonferenssi. Se suositti, että kansalliset nimiviranomaiset laatisivat ja julkaisisivat normatiiviset luettelot kieltensä tarpeellisiksi katsotuista eksonyymeistä. Luettelot helpottaisivat paikkojen tunnistamista ja kansainvälistä viestintää, ja niitä aika ajoin päivittämällä voitaisiin vähitellen myös supistaa eksonyymien määrää ja tällä tavoin vähentää paikannimistön monitulkintaisuutta.

Konferenssin jälkeen nykyään Kotimaisten kielten keskukseen kuuluvassa Suomen Nimiarkistossa laadittiin suomalainen eksonyymiluettelo poimimalla tietosanakirjoista ja vanhasta kirjallisuudesta noin tuhat "sovinnaista ulkomaiden paikannimeä". Niiden kirjoitusasu tarkistettiin noudattaen likimain samoja periaatteita, joita Nimiarkistossa sovellettiin Suomen paikannimiin. Luettelo nimistä julkaistiin Suomen Maantieteellisen Seuran aikakauskirja Terran numerossa 2/1969. Tässä vaiheessa annettiin myös suositus, jonka mukaan suomenkielisiä tai suomeen mukautuneita ulkomaisia paikannimiä ei pyritä lisäämään: "uusien suomenkielisten sovinnaisnimien muodostamista on vältettävä, ja nimet on hyväksyttävä sitaattilainoina".

1990-luvulla muotoillut ulkomaisten paikannimien käyttöä koskevat pääperiaatteet ovat lyhyet: 1) Ulkomaisia paikannimiä käytetään ensisijaisesti sellaisinaan. 2) Uusien suomalaistettujen nimien eli ns. kansallisten sovinnaisnimien syntymistä pyritään rajoittamaan. 3) Vakiintuneita kansallisia sovinnaisnimiä kirjoitetaan ja käsitellään muutoinkin kuin vastaavanlaisia omia paikannimiä.

New Jersey ja New Mexico esiintyvät paikallisessa asussaan Jouko Vesikansan Nykysuomen oppaita -sarjan kirjassa Ulkomaiden paikannimet (WSOY, 1980). Uusi-Meksiko mainitaan lisäksi Kerkko Hakulisen kirjan Maailman paikannimet : oikeinkirjoitusopas (Otava, 1983) hylättyjen eksonyymien luettelossa.

New South Wales vaikuttaa säilyttäneen suomenkielisen asunsa Uusi Etelä-Wales nimeen sisältyvän ilmansuuntaa osoittavan määreen vuoksi muiden Etelä-, Länsi-, Pohjoinen-/Pohjois- ja Itä-nimien lailla (esimerkiksi Etelä-Carolina, Länsi-Flanderi, Pohjois-Carolina, Itä-Flanderi).

Lähteet: 
Kerkko Hakulinen ja Sirkka Paikkala, Pariisista Papukaijannokkaan : suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet 
Luettelo sovinnaisista ulkomaiden paikannimistä. – Terra 2/1969 
Jouko Vesikansa, Nykysuomen oppaita. 5, Ulkomaiden paikannimet 
Kerkko Hakulinen, Maailman paikannimet : oikeinkirjoitusopas 
Kerkko Hakulinen, Paikannimet