Miksi vuonna 2025 painettu teos Seinä on nimiölehden mukaan ensimmäinen painos, vaikka kirja on ilmestynyt suomeksi jo 1964? https://www.wsoy.fi/kirjat/seina/

Kysytty

Hei,

miksi vuonna 2025 painettu teos Seinä on nimiölehden mukaan ensimmäinen painos, vaikka kirja on ilmestynyt suomeksi jo 1964?

https://www.wsoy.fi/kirjat/seina/

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Päivitys 3.8.2026

WSOY:n antamien lisätietojen mukaan tämä uusintapainos (2025) katsottiin parhaaksi merkitä ensimmäiseksi painokseksi, koska kirja (vuoden 1964 suomennosversio) oikoluettiin uudelleen ja siihen tehtiin joitakin korjauksia. Samalla sille määriteltiin myös uusi ISBN-tunnus. Joka tapauksessa itse sisältöön tehdyt muutokset eivät ole merkittäviä.

 

Painoksella ja painoerällä on erilaisia määritelmiä:

TEPA: "Kaikki ne kirjan kappaleet, jotka on painettu samalla ladelmalla tai painolaatoilla yhtäjaksoisesti yhdessä erässä. Esiintyy toisinaan myös muodossa painoerä."

Kielitoimiston sanakirja: Yhdellä kertaa painettu erä jotakin painatetta tai yksi tällaisen erän kappale.

Sekaannuksia voi syntyä siis siitäkin, että painos voidaan määritellä myös toisin:

Esimerkiksi ISBN-käyttöopas (Kansainvälinen painos, 7. painos) määrittelee painoksen tietyn julkaisun kaikiksi kappaleiksi, joilla on olennaisesti sama sisältö ja jotka on julkaissut sama yhteisö, ja yhdestä painoksesta voi olla useita painatuseriä ja/tai lisäpainoksia (eli myöhempiä painoseriä erillisteoksen samasta tietystä painoksesta). Opas tähdentää myös, että vain merkittävät muutokset, päivitykset tai tarkistukset sisältöön muodostavat uuden painoksen (eli 2. painos ja 3. painos jne.), ja näistä on yleensä laitettava tieto kirjan nimiösivulle. Yhteisö olisi tämän määritelmän mukaan WSOY niin kuin oli myös vuonna 1964.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Kirja-alalla on aivan yleinen ja vakiintunut käytäntö, että sanalla "painos" tarkoitetaan nimenomaan yhdellä kertaa fyysisesti valmistettua kirjaerää, kuten vastauksessa lainatuissa Termipankin ja Kielitoimiston sanakirjan määritelmissä. Yllättävää, että ISBN-opas käyttää toisenlaista määritelmää, jota suomalaisissa kustantamoissa siis ei käytännössä noudateta. Olen esimerkiksi itsekin julkaissut yhden kirjan, josta on otettu 1. painos ja 2. painos, ja myöskään niissä ei ole mitään muuta sisällöllistä eroa kuin tuo painosmerkintä.

Selitys merkintään "ensimmäinen painos" on tässä tapauksessa mahdollisesti se, että kyseessä on ensimmäinen painos, jossa ylipäänsä on ISBN-numero. Niitä ei ollut käytössä, kun kirja ilmestyi alun perin suomeksi vuonna 1964, vaan ne tulivat käyttöön vasta vuonna 1970. Tai jos selitys ei ole tämä, niin sitten se voi olla myös se, että kirja on ensimmäinen painos, joka on fyysiseltä formaatiltaan nykyinen: kirja on uusintajulkaisua varten taitettu uudelleen, jolloin mm. sen sivumäärä on muuttunut, eikä se siten ole mikään näköispainos vuoden 1964 kirjasta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.