Miksi kirjassa Tappelupukari Mikko Mallikas Mikon sängyn alla on öisin peto? Ei sitä oikeasti kuitenkaan ole olemassa, mutta kuitenkin esimerkiksi kun peto…

Kysytty
9.6.2023

Miksi kirjassa Tappelupukari Mikko Mallikas Mikon sängyn alla on öisin peto? Ei sitä oikeasti kuitenkaan ole olemassa, mutta kuitenkin esimerkiksi kun peto mainitaan ensimmäisen kerran, Mikon sanotaan kuulevan murinaa ja liikettä.

Vastaus

Vastattu
9.6.2023

Pelko on yksi ihmisen perustunteista. Sen perimmäisenä tehtävänä on auttaa välttämään turhia riskejä ja suojata vaaroilta. Lapsia on perinteisesti kasvatettu pelottelemalla yli-inhimillisillä toimijoilla. Nämä olennot personoituivat ja saivat erilaisia ominaisuuksia omasta ympäristöstä. Voimakkaimmin tunteisiin vetoavia voimakkaita olentoja ovat salaperäiset ja epämääräiset olennot, kuten kansantarinoiden näkki tai satujen mörkö. Lapset pelkäävät myös paikkoja, joissa näitä olentoja asustaa. Riihi ja metsä ovat paikkoja, joissa voi kohdata hirvittäviä olioita. Rakennusten sisällä on pelottavia paikkoja, kuten pimeä eteinen ja kaikki pimeät nurkat, erityisesti sängyn alus.

Lasten pelot ovat erilaisia kuin aikuisten. Lasten leikeissä voi tapahtua pahojakin asioita, mutta näiden avulla lapsi harjoittelee tunteidensa ilmaisua ja pelottavien asioiden kohtaamista. Sadut ja mielikuvitusolennot, kaikenlaiset yliluonnolliset toimijat opettavat kohtaamaan pelkoa. Niiden kautta lapsi oppii ja voi haastaa itseään tulevaisuutta varten.

Ihmisellä näyttää olevan lajityypillinen taipumus kokea ympäristössään itsensä kaltaisia mielellisiä ja intentionaalisia toimijoita. Tämä puolestaan johtaa antropomorfismeihin eli kyseisten toimijoiden hahmottamiseen ihmisen kaltaisiksi. Antropomorfisia ja animistisia uskomuksia esiintyy kaikkialla, koska meidän on vaikeata erottaa eläviä olentoja elottomista. Tämä on evoluution tulosta: varaudumme niihin mahdollisuuksiin, että elotonkin on elävä.

Lähde: 
Merja Forsell, Antropomorfismi lasten pelottelukulttuurissa

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.