Miksi ihmisellä on kainalokarvat?

Kysytty
17.11.2018

Miksi ihmisellä on kainalokarvat?

Vastaus

Vastattu
18.11.2018
Päivitetty
19.11.2018

Syytä kainalokarvojen esiintymiseen ei varmuudella tiedetä. Koska nämä kainalokuopassa esiintyvät karvat kuitenkin alkavat kasvaa merkittävästi vasta sukukypsyyden eli murrosiän myötä, pidetään niitä suurella todennäköisyydellä elimistön keinona kerätä, varastoida ja säännöstellä feromoneja eli hormonitoimintaan liittyviä kemiallisia viestejä. Toisen teorian mukaan - joka ei edellytä feromoniteorian kumoamista - kainalokarvat vähentää kitkaa ja ihon hankautumista esimerkiksi juostessa.

Feromoniteorian tutkimisen kannalta on hankalaa, että moderni ihminen kokee kainaloista erittyvän hajun yleensä epämiellyttävänä ja sen torjumiseen on kehittynyt kokonainen teollisuuden ala (deodorantit). Toisaalta tiedetään, että kainaloista erittyvät hajut vaihtelevat voimakkaasti sen mukaan, miten ihminen peseytyy, pukeutuu ja yrittää hajuja estää. Moni onkin sitä mieltä, että puhtaasta kainalosta kovan työn tuloksena tulviva haju ei ole ollenkaan vastenomielinen. Muistan lukeneeni myös testejä, joissa ihmisten annettiin paitoja haistamalla arvioida paidan omistajan seksuaalista miellyttävyyttä.

Luultavasti kainalokarvoilla on useita tehtäviä, joista kemiallinen viestintä on ainakin jossain määrin menettänyt merkitystään ns modernisaation aikana. Useimmat miehet eivät kainalokarvoihinsa koske, mutta ns. länsimaissa naisten kainalokarvojen poistaminen on ollut usein muodissa ja ulottunut hyvin suureen joukkoon väestöstä. Silläkin on saattanut olla merkitystä sille tehtävälle, joka kainalokarvoille on evoluutiossa kehittynyt edistämään parinmuodostusta. Asiasta tarvittaisiin todennäköisesti runsaasti lisätutkimuksia.

Heikki Poroila

15 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.