Mikä on vanhin säästynyt, eduskunnan 28.5.1918 hyväksymän mallin mukainen Suomen lippu (kansallislippu, valtiolippu tms.), missä se sijaitsee ja käytetäänkö…

Kysytty
4.6.2018

Mikä on vanhin säästynyt, eduskunnan 28.5.1918 hyväksymän mallin mukainen Suomen lippu (kansallislippu, valtiolippu tms.), missä se sijaitsee ja käytetäänkö sitä enää missään yhteyksissä? Entä onko säästynyt tätä ajankohtaa vanhempia, virallisissa yhteyksissä käytettyjä lippuja, ovat ne sitten punapohjaisia leijonalippuja tms? Vielä bonus: onko Suomen olympiajoukkueen vuoden 1908 olympialaisten avajaisissa kantama Finland-kyltti tallessa jossain?
Kiitos etukäteen vastauksista!

Vastaus

Vastattu
12.6.2018
Päivitetty
17.7.2018

Pyysimme muutamalta museoalan asiantuntijalta vastaukset kysymyksiinne. Tässä heidän esittämiään faktoja.

Teemu Korkiakangas Jyväskylän yliopiston Avoimen tiedon keskuksen tiedemuseosta vastasi kahteen ensimmäiseen kysymykseen näin:

”Vanhoja Suomen lippuja, esimerkiksi mainittuja 1918-1920 välillä käytössä olleita kruunullisia valtiolippuja sekä kansallislippuja, on useissa eri museoissa. Niitäkin vanhempia leijonalippuja on samoin säilynyt eri paikkakunnilta.”

”Lipuilla on paljon nimenomaan käytön mukana tulevaa paikallista merkitystä, minkä vuoksi niitä säilytetään eri puolilla eri museoissa. Vanhoja lippuja pitää säilyttää tarkoissa olosuhteissa, että ne säilyvät ehjinä tulevillekin sukupolville. Siksi museot tuskin asettavat kokoelmissaan olevia lippuja mielellään salkoon liehumaan. Lippuetiketti suhtautuu kyllä kielteisesti huonokuntoisella lipulla liputtamiseen. Museot tietysti esittelevät lippuja näyttelyissään.”
 

Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskus järjesti Suomen 100-vuotiaan historian kunniaksi Suomen lipun historiasta kertovan näyttelyn Pysy Suomessa pyhänä – Suomen lippujen ja vaakunain historiaa. Näyttely päättyi tammikuussa.
https://www.jyu.fi/erillis/museo/kho/nayttely/suomi-100-pysy-suomessa-pyhana-lippujen-ja-vaakuinain-historiaa

Etelä-Karjalan museon juhlanäyttely Leijonasta siniristiin esittelee Suomen lipun historiaa alkaen Ruotsin itämaan ajoista Venäjän Suuriruhtinaskunnan ajan kautta itsenäistymiseen ja tähän päivään. https://museot.fi/nayttelykalenteri/?nayttely_id=17509

Ylen verkkouutisten mukaan (5.5.2018) Suomen lipun historiasta kertovaa Leijonasta siniristiin-näyttelyä varten teetettiin tarkka kopio alkuperäisestä ensimmäisestä lipusta. Lippu nostettiin tankoon avajaispäivänä ja se liehuu Etelä-Karjalan museon salossa syksyyn saakka. https://yle.fi/uutiset/3-10190438 .

Janne Nokki Tullimuseosta sanoo, että museon kokoelmissa on useita tullilippuja. Lippujen kunto on huono tai erittäin huono. Liput ovat todennäköisesti peräisin 1900-luvun alkupuolelta. 

Nokki jatkaa: "Lipun malli annettiin Venäjän meriministeriöstä vuonna 1813. Lippu oli tarkoitettu nimenomaisesti vain Suomen tullin valvonta-aluksille. Vuonna 1903 määrättiin että samaa lippua tuli käyttää kaikissa tullitoimipaikoissa virka-ajan merkkinä.

Tullilippu on todellakin vanhin Suomea koskeva lippu. Ks. ohessa. Erityinen luotsilippu tuli hieman myöhemmin, samoin postilippu. Merkittävää myös on, että Venäjän tullilaitos ei käyttänyt tällaista lippua, sillä siellä ymmärtääkseni rannikoiden tullivalvonnasta vastasivat pitkään sota-alukset.

Lipun malli pysyi samana vuoteen 1918 saakka, jolloin käyttöön tuli Tullin tunnuksella varustettu siniristilippu. Sen käyttö päättyi vuonna 1982 vuoden 1978 lippulain voimaantulon myötä."


Viimeiseen kysymykseen vastasi Urheilumuseon (https://www.urheilumuseo.fi/ ) intendentti Riitta Forsman. Hänen mukaansa Suomen olympiajoukkueen vuoden 1908 olympialaisten avajaisissa kantaman Finland-kyltin kohtalosta ei valitettavasti ole tietoa. 

Forsmanin mukaan Suomen joukkueen kantama urheiluseuran (Gymnastikföreningen för Fruntimmer i Helsingfors) lippu on Urheilumuseon kokoelmissa. Lippu on tällä hetkellä esillä Lappeenrannan museon näyttelyssä Leijonasta siniristiin. (Kuva ohessa)

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.