Hei,
Löytyykö lapsille (hyvin lukeville ala-kouluikäisille) sellaisia kirjoja tai sarjakuvia, joissa tulee kohtia missä pitää tehdä valinta ja valinnan perusteella siirrytään eri sivuille. Eli tavallaan tarina muodostuu vähän sen mukaisesti, miten lapsi tekee valintoja eri skenaarioista. Muistan omasta lapsuudesta tällaisia kirjoja, mutta en tiedä onko enää.
Vastaus
Kertomuksia, joissa lukija valitsee tarinan suunnan kutsutaan usein valitse oma seikkailusi -kirjoiksi. Niitä käännettiin suomeksi etenkin 80-luvun loppupuolella, mutta tällaisia kirjoja on ilmestynyt myös tällä vuosituhannella. Useimmin kirjastojen tietokannoissa käytetty asiasana näille kirjoille on interaktiiviset teokset, mutta termi kattaa myös muunlaisia kirjoja, eikä asiasanaa välttämättä ole käytetty kaikissa teoksissa. Keräsin mahdollisimman kattavan listauksen kirjoista, mutta se ei todennäköisesti ole täydellinen ja kirjojen saatavuus kirjastoissa vaihtelee etenkin vanhojen teosten kohdalla.
Kuvakirjat (sopivat myös alle kouluikäisille)
Guillain, Adam
- Kerro oma tarina, Mäkelä 2025
Misslin, Sylvie
- Missä olet, prinssi Hurmelo, Lasten keskus 2017
- Viidakosta kuuluu juhuu, Lasten keskus 2018
- Kokka kohti aarretta, kapteeni Hirmuliini, Lasten keskus 2022
Hugo, Simon
- Etsi oma tiesi (Lego Star Wars), Sanoma 2018
- Suuri seikkailu: suorita tehtävä (Lego Ninjago), Readme.fi 2020
Maclean, Colin
- Eksyksissä, Kirjalito 1995
- Korkealle ilmaan, Kirjalito 1995
- Yllätys! Yllätys!, Kirjalito 1995
Vanhat, 80-luvun kirjat (suunnattu ala- ja yläkouluikäisille)
Taistelupeli-sarja (myös uusia käännöksiä sarjasta tulossa, kts. otsikon Modernit alta)
- Livingstone, Ian: Velhovuoren aarre (Taistelupeli 1), Otava 1987
- Jackson, Steve: Mustan tornin valtias (Taistelupeli 2), Otava 1987
- Livingstone, Ian: Kauhujen metsä (Taistelupeli 3), Otava 1987
- Jackson, Steve: Avaruuden vangit (Taistelupeli 4), Otava 1988
- Livingstone, Ian: Varkaiden kaupunki (Taistelupeli 5), Otava 1988
Valitse oma seikkailusi -sarja
- Packard, Edward: Aikaluola (Valitse oma seikkailusi 1), Gummerus 1985
- Montgomery, R.A.: Matka meren alla (Valitse oma seikkailusi 2), Gummerus 1985
- Montgomery, R.A. Matka avaruudessa (Valitse oma seikkailusi 3), Gummerus 1986
- Koltz, Tony: Vampyyrien maa (Valitse oma seikkailusi 4), Gummerus 1986
Blyton, Enid
- Viisikko ja kummitusjunan salaisuus, Tammi 1985
- Viisikko ja rantarosvojen torni, Tammi 1985
- Sinä ja Viisikko aarresaarella, Tammi 1990
- Sinä ja Viisikon uudet seikkailut, Tammi 1990
Goscinny, Rene:
- Päälliköiden tapaaminen (Asterix), Sanomaprint 1989
- Gallian kultakurkku (Asterix), Sanomaprint 1990
Modernit, 2000-luku ja eteenpäin (suunnattu ala- ja yläkouluikäisille)
Fighting Fantasy -sarja (uusia käännöksiä samasta sarjasta, joka ilmestyi 80-luvulla nimellä Taistelupeli, julkaisu loppuvuodesta 2025)
- Livingstone, Ian: Paluu Varjovuorelle, Epic Ermine 2025
- Livingstone, Ian: Tuhon tyrmät, Epic Ermine 2025
- Livingstone, Ian: Varjovuoren valtias, Epic Ermine 2025
Ciencin, Scott: Salajuoni (Kim Possible), Sanoma 2008
Forbes, Jake: Jedien tie (Star Wars), WSOY 2010
Glover, David
- Mysteerien museo (Matikkaseikkailu), Lasten keskus 2016
- Salaisuuksien sokkelo (Matikkaseikkailu), Lasten keskus 2016
Knapman, Timothy
- Kammion kauhut (Historiaseikkailu), Lasten keskus 2016
- Kilpajuoksu Rooman halki (Historiaseikkailu), Lasten keskus 2016
- Kuninkaan ritari (Historiaseikkailu), Lasten keskus 2017
- Minotauroksen labyrintti (Historiaseikkailu), Lasten keskus 2017
Myst, Magnus
- Hirveä pieni kirja, Aurinko 2021
- Hirveä pieni kirja 2, Aurinko 2023
Mäkipää, Jari: Etsiväkerho Hurrikaanin mysteerikirja, Tammi 2018
Schumacher, Jens
- Kirottu kirja: päästäkää minut pois täältä, Aurinko 2024
- Kirottu kirja: hae minut pois ja heti. Aurinko 2025
- Kirottu kirja: mitäs siinä tuijotat, Aurinko 2025
Stine, R.L.: Armoton aikamatka (Goosebumps), Sanoma 2003
West, Tracey: Kadonneet kloonisotilaat (Star Wars), WSOY 2010
Yli-Erkkilä, Markku
- Tehtävä eläintarhassa (Reppureissaaja 1), Epic Ermine 2020
- Helsingin helmet (Reppureissaaja 3), Epic Ermine 2021
- Tehtävä loistoristeilijällä (Reppureissaaja 2), Epic Ermine 2022
- Kadonneen Sammon metsästys (Reppureissaaja 4), Epic Ermine 2024
Aikuisille suunnatut (eivät sovi useimmille alakouluikäisille)
Pohjola, Mike: Sinä vuonna 1918, Gummerus 2018
Sears, Rob: Kim Jong-un ja kaverit: valitse oma maailmanloppusi, Aula 2020
Kommentoi vastausta