Kysyisin kirkollisista AVIOLIITTOKUULUTUKSISTA:
Mitä kuulutuksissa on niin salaista, että seurakunnat eivät anna niitä tietoja pyydettäessä.
Kysyin itse Oulusta omien vanhempieni kuulutuksia 1930-luvulta, mutta niitä ei suostuttu antamaan.
Vastaus
Tätä on kysytty aiemminkin ja kopioinkin tähän osan silloisesta vastauksesta:
"Kyselin asiaa hieman eri seurakunnista.
Ennen vanhaan ei kuulutusten ottamiseen useinkaan kyselty kirjallisia lupia, vaan asiasta sovittiin suullisesti. Siksi kuulutuspäivämäärätkään eivät aina tulleet kirjatuiksi mihinkään.
Toisaalta taas Kirkkohallituksen rajaus on tietosuojalain mukainen ja sen noudattamisessa ei voi olla poikkeamia. "Avioliiton esteiden tutkintaan liittyviä asiakirjoja säilytetään 10 vuotta, mutta kihlakumppaneille annettava todistus esteiden tutkinnasta ja vihkijän tekemä vihkimisilmoitus säilytetään pysyvästi." Tämänkin takia kuulutusten päivämäärät ja niihin liittyvät tiedot on jo hävitetty. https://evl.fi/tietosuoja/tietosuoja-seurakunnissa"
Kommentoi vastausta