Kysyisin kansanlaulun "Aamulla varhain" alkuperää. Internet vihjaa säveltäjiksi niin Sibeliusta kuin A. Järnefeltiä, mutta itse olen aina ollut siinä…

Kysytty

Hei! Kysyisin kansanlaulun "Aamulla varhain" alkuperää. Internet vihjaa säveltäjiksi niin Sibeliusta kuin A. Järnefeltiä, mutta itse olen aina ollut siinä käsityksessä, että kappale olisi vielä vanhempaa perua. Toki sanoittajakin, ja muu alkuperään liittyvä tieto kiinnostaisi.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Laulu Aamulla varhain on kansansävelmä, vaikka joissakin lähteissä sen tekijöiksi on tarjottu eri henkilöitä. Yleisradion Fono-tietokannassa mainitaan, että joidenkin lähteiden mukaan säveltäjä olisi Lauri Hämäläinen (1832-1888). Kansansävelmiä on aikoinaan paremman tiedon puutteessa merkitty nuotintajan nimiin.

Monet säveltäjät ovat muokanneet tätä haikean kaunista melodiaa erilaisille esiityskokoonpanoille: mm. Armas Järnefelt, Ahti Sonninen, Armas Maasalo ja Jorma Panula. Heidät on mainittu teostiedoissa, mutta tekijäroolia (sovittaja) ei aina ole ilmaistu selkeästi. Toisaalta Järnefeltin orkesterisovitus laajensi alkuperäistä laulua uudella materiaalilla niin, että sen alaotsikko onkin osuvasti "suomalainen kansanlaulufantasia".

Myös Jean Sibelius sovitti suomalaisia kansanlauluja, mutta Aamulla varhain ei ole niiden joukossa. Verkossa on virheellisiä tietoja ja niillä on taipumus säilyä pitkään ja kopioitua muillekin sivuille.

Järnefeltin sovitus Musicfinland-nuottitietokannassa

Viitteet Ylen Fono tietokannassa

Jean Sibeliuksen teosluettelo

 

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.