Otsikko

Keskusteluntutkimus ja diskurssianalyysi, ovatko ne yksi ja sama asia?

Diskurssianalyysi

Diskurssianalyysissa otetaan lähtökohdaksi sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti kieli ja sen seurauksia tuottava luonne. Kieliasultaan samanlainen väittämä, lause tai sana voidaan tulkita lukuisilla eri tavoilla riippuen siitä asiayhteydestä, missä se esiintyy. Samasta asiasta voidaan myös puhua monin eri tavoin – monin eri diskurssein – vieläpä perustellusti, eikä toisistaan poikkeavia kuvauksia voida asettaa totuudellisuus- tai paremmuusjärjestykseen. Konteksti, jossa kieltä käytetään, antaa sanoille ja lauseille oman merkityksensä eli kielen avulla tuotetut merkityssysteemit ovat parhaiten ymmärrettävissä niiden asiayhteyksien, tilanteiden jne. kautta, jossa ne esiintyvät. Kielen avulla voidaan eri tilanteissa väittää jotakin todellisuudesta ja tämä väittämä saa omat tilannekohtaiset funktionsa ajassa ja paikassa. (Suoninen 1999a, 18; Suoninen 1997.)

Lyhyesti määritellen diskurssianalyysilla (DA) tarkoitetaan kielen käytön ja muun merkitysvälitteisen toiminnan tutkimusta. Hepburn ja Potter (2004, 180-181) toteavat, että diskurssianalyysin määritteleminen käy vuosi vuodelta vaikeammaksi, sillä diskurssianalyysia on "joka lähtöön": erilaisia tyyppejä ja orientaatioita löytyy lukuisia. DA:n kentän hahmottaminen kokonaisuudessaan on haasteellista siksikin, että eri suuntauksilla on omat syntykontekstinsa jonkin tietyn tieteenalan yhteydessä. Karkeasti yleistäen voidaan kuitenkin sanoa, että diskursiivisissa analyysitavoissa tarkastellaan yksityiskohtaisesti sosiaalisen todellisuuden tuottamista sosiaalisissa käytännöissä. (Jokinen, Juhila & Suoninen 1993b; Suoninen 1999a, 18-19.)

Diskurssianalyysi ei ole yhtenäinen, vakiintunut tutkimusmenetelmä, vaan pikemminkin lähestymistapa, jossa on lukuisia eri traditioita ja painopisteitä. Diskurssianalyysissa tutkitaan kielen käyttöä ja – painopisteestä riippuen – siihen liittyviä konteksteja, toimintaa, funktioita ja merkitysten tuottamisen tapoja. Jokinen ja Juhila (1999, 54-66) hahmottelevat diskurssianalyyttisen tutkimuksen karttaa erottaen neljä paria:

tilanteisuus – kulttuurinen jatkumo
merkitykset – merkitysten tuottamisen tavat
retorisuus – responsiivisuus
kriittisyys – analyyttisyys.

Diskurssianalyyttisessa tutkimuksessa on yleensä mukana elementtejä kunkin parin tai janan molemmista osapuolista tai päistä. Painopiste voi asettua myös parin jompaankumpaan päähän – tai keskelle –, ja painotus saattaa myös vaihdella jopa yhden ja samankin tutkimuksen eri vaiheissa. Parit on hyvä ymmärtää ulottuvuuksina, joiden päihin tai välille diskurssianalyyttiset tutkimukset yleensä sijoittuvat. (Ks. lisää Jokinen & Juhila 1999.) Diskurssianalyysin kenttä tarjoaa siis monia mahdollisuuksia, mutta jotakin yhteistäkin eri diskursiivisilla tarkasteluilla on. Jokinen, Juhila ja Suoninen (1993a, 17-18) tiivistävät diskurssianalyyttisia tutkimuksia väljästi yhdistävät teoreettiset lähtökohtaoletukset viiteen kohtaan, jotka on tässä tiivistetty neljäksi:

kieli sosiaalista todellisuutta rakentavana ja seurauksia tuottavana tekijänä
rinnakkaisten ja keskenään kilpailevien merkityssysteemien olemassa oleminen
merkityksellisen toiminnan kontekstuaalisuus
toimijoiden kiinnittyminen merkityssysteemeiksi
Keskustelunanalyysi taas määrtellään näin:

Keskustelunanalyysi

Keskustelunanalyysin lähtökohtana voi pitää Harvey Sacksin esittämää ajatusta, jonka mukaan keskustelu ei ole kaaos eikä sattumien summaa (Hakulinen 1997, 13). Vuorovaikutus on järjestynyttä toimintaa, jossa merkitykset syntyvät vastaanottajan päättelyprosessista; ilmauksen ja kontekstin yhteisvaikutuksesta. Keskustelunanalyysissa pyritään selvittämään, mitä kaikkea puheenvuoroilla saadaan aikaiseksi. Havainnoinnin kohteena on se, miten keskusteluissa rakennetaan puheteoilla merkityksiä ja vuorovaikutusta eli millaisista mekanismeista, säännöistä ja neuvotteluista keskustelut muodostuvat. (Hakulinen 1997, 13-15.)

Aineistoina toimivat aidot keskustelutilanteet, sillä pyrkimyksenä on selvittää sitä, miten ihmiset toimivat kielen kanssa spontaanisti ja "oikeasti", ei tutkijan muovaamassa tilanteessa, kuten haastattelussa. Keskiössä on keskustelun yhteistoiminnallisuus ja sen mekanismi eli se, miten merkityksistä neuvotellaan yhteistyössä. Jotta yhteistyö onnistuisi, tulisi keskusteluun osallistujien noudattaa yhteisiä periaatteita ja normeja. Keskustelunanalyysissa kiinnitetään huomiota siihen, miten sujuva (tai sujumaton!) vuorovaikutus saavutetaan: mitä sanotaan, miten ja kuinka non-verbaalinen viestintä taukoineen, naurahduksineen, yskimisineen, mutinoineen ja eleineen ja ilmeineen vaikuttaa keskustelun kulkuun ja vuorovaikutuksen muotoutumiseen. Kiinnostuksen kohteena ovat keskustelun vuorottelut, jaksot ja mahdolliset korjaukset, sillä nämä kolme elementtiä kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat perusteet vuorovaikutukselliselle keskustelulle. Analyysissä tutkitaan vuorottelujäsennystä, sekvenssijäsennystä ja korjausjäsennystä. (Hakulinen 1997, 15-17.) Keskustelunanalyysilla on runsaasti yhtymäkohtia etnometodologiaan (ks. Diskurssianalyysin sukulaiset).

Keskustelunanalyysissa litterointi (ks. lisää esim. Seppänen 1997) on hyvin tarkkaa, sillä tavoitteena on saada siirrettyä puhe ja vuorovaikutus paperille mahdollisimman tarkasti aitoa tilannetta mukaillen. Litteroinnissa on tärkeää pitää tulkinnat erillään tilanteesta. Jos analyysissa käytetään muiden tutkijoiden litteroimia aineistoja, on ammattitaitoisen tutkijan syytä kuunnella myös itse nauhoitukset, sillä juuri ne muodostavat analyysin ytimen. Huomio on vuorovaikutuksessa, mutta aineiston käsittelemistä varten vuorovaikutus on siirrettävä paperille, vaikka tämä toimenpide ei teekään täyttä oikeutta puheelle. (Seppänen 1997, 18-19.)

Tunnettu esimerkki keskustelunanalyyttisesta tutkimuksesta on Keskustelu lääkärin vastaanotolla (Sorjonen, Peräkylä & Eskola 2001). Useiden tutkijoiden työpanos yhdistyy teoksessa kokonaisuudeksi, jossa käydään läpi sitä, mitä lääkärin vastaanotolla tapahtuu: miten suomalaiset perusterveydenhuollon lääkärit työskentelevät ja miten puolestaan suomalaiset potilaat toimivat lääkärin vastaanotolla. Keskustelunanalyyttisesti tarkastellaan videoituja ja nauhoitettuja vastaanottokeskusteluja ja pyritään yksityiskohtaisen analyysin kautta muodostamaan kuvaa lääkärin ja potilaan välisestä vuorovaikutuksesta. Kirjassa käsitellään erilaisia vastaanottotilanteiden yhteistyön rakentumisen tai epäonnistumisen mahdollisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on antaa terveydenhuollon ammattilaisille välineitä ymmärtää ja kehittää omaa työskentelyään sekä tarjota opiskelijoille ja tutkijoille yksi keino tutustua ammatilliseen vuorovaikutukseen.

Joten keskustelunanalyysi ja diskurssianalyysi eivät ole synonyymejä vaikka ovatkin tutkimusmenetelminä lähellä toisiaan.