Helsingin rautatieaseman ulkopuolella on maassa iso ulkokompassi koottu mukulakivistä. Siinä on iso nuoli joka osoittaa todennäköisesti kohti jompaa kumpaa…

Kysytty

Helsingin rautatieaseman ulkopuolella on maassa iso ulkokompassi koottu mukulakivistä. Siinä on iso nuoli joka osoittaa todennäköisesti kohti jompaa kumpaa pohjoista. Minä vuonna se on rakennettu tai koottu maahan? Sen sijainti on koordinaateissa 60.170816, 24.944016

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Pohjoisnuolikuvio rakennettiin maahan Rautatientorin peruskunnostuksen yhteydessä vuonna 1987.

Kun nuolen suuntaa katsoo esimerkiksi Googlen karttapalvelun kautta, näyttää, että se osoittaisi pari astetta itään pohjoisesta. Kompassin kanssa katsottuna nuoli on kuitenkin tismalleen pohjoisen suuntainen.

Pohjoisen sijainnin voi todeta muutamalla eri menetelmällä. Kompassin käyttämä pohjoinen on niin sanottu magneettinen pohjoinen, joka määrittyy maapallon magneettikentän avulla. Magneettinen pohjoinen on jatkuvasti pienessä liikkeessä ja Suomessa se tarkoittaa noin 0,2 asteen vuosittaista siirtymää itään päin.

Pohjoisen voi määritellä myös maantieteellisenä pohjoisena, jolloin määritellään kyseisestä paikasta lyhin tie pohjoisnavalle. Kartoissa käytettävä karttapohjoinen perustuu koordinaatiojärjestelmiin, jotka saattavat poiketa maantieteellisestä pohjoisesta.

Tästä Rautatientorilla olevasta nupukivien muodostamasta nuolikuviosta on tosiaan Helsingin kaupungin asiakirjoista hyvin vähän tietoja löydettävissä.

Lähteitä:

Helsingin ytimessä on valtava symboli, jonka merkitys on mysteeri: ”Pohjoisnuolesta” löytyy vain kaksi mainintaa kaupungin asiakirjoista | HS.fi

Helsingin ytimeen ladotun valtavan symbolin mysteeri ratkesi: Jouni Gratschew teki kuvion 1987 - Ilta-Sanomat

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.