Heips, luin juuri Ilta-Sanomista jutun, että joltain sedältä kaupunginkirjasto perii kuutta miljoonaa markkaa myöhästyneistä kirjoista. Kauhistuneena tästä…

Kysytty
25.4.2001

Heips,

luin juuri Ilta-Sanomista jutun, että joltain sedältä kaupunginkirjasto perii kuutta miljoonaa markkaa myöhästyneistä kirjoista. Kauhistuneena tästä muistin, että myös itselläni on kaksi vuoden 1999 alkupuolella erääntynyttä lainaa - olin autuaasti unohtanut koko asian.

Joten pitäisikö tässä alkaa odotella parin miljoonan laskun tipahtavan postiluukusta, vai selviäisinkö kenties halvemmallakin esimerkiksi korvaamalla kirjat sinne, mistä ne on lainattu?

Vastaus

Vastattu
25.4.2001
Päivitetty
25.4.2001

Ilta-Sanomissa 25.4. ollut artikkeli kertoi Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston laskutusongelmista. Syynä oli lehden mukaan tietoliikenneongelma yliopiston ja perintätoimiston välillä. Kyse ei siis ollut Helsingin, eikä muunkaan pääkaupunkiseudun kaupunginkirjaston perinnästä.

Jos sinulla on palauttamatonta aineistoa vuodelta 1999, olet kirjaston käyttösääntöjen mukaisesti menettänyt lainausoikeutesi pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa.
Lainausoikeuden saa takaisin
- palauttamalla lainaamansa aineiston ja maksamalla myöhästymismaksut
- korvaamalla kadonneen tai turmeltuneen aineiston
- maksamalla kirjaston perimät maksut.
Myöhästymismaksut voivat nousta korkeintaan lainakohtaiseen enimmäismäärään. (Helsingissä 30 mk/laina, paitsi videot ja CD-ROM:it 60 mk/laina)

Pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoilla on omat käyttösääntönsä. Voit tutustua niihin vaikkapa netissä
http://www.espoo.fi/kirjasto
http://www.lib.hel.fi
http://www.kauniainen.fi/kirjasto
http://www.vantaa.fi/kirjasto

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.