Hei,
Haluaisin tietoa Tampereella olleesta Finlaysonin sairaalasta, esim. mistä alkaen ja mihin saakka sairaala oli toiminnassa ja kaikkea muutakin, jos vain löytyy. Entä löytyisikö jostain kirjasta kuva rakennuksesta? Mummuni on kuollut kyseisessä sairaalassa vuonna 1952.
Kiitos :)
Vastaus
Finlaysonin oma sairaala toimi jo vuodesta 1867 lähtien. 1892 sairaala sai omat toimitilat Kortelahdenkadun ja Satakunnankadun kulmauksesta, Kortelahdenkatu 15:sta. Vuonna 1923 sairaalassa tehtiin uudistuksia ja sairaalan piharakennus yhdistettiin sairaalaan. Näin saatiin tilat modernille leikkaussalille.
Finlaysonin sairaalan kohtalon sinetöivät sairausvakuutuslaki ja Tampereen keskussairaalan valmistuminen. Johtokunta päätti sairaalan sulkemisesta syyskuussa 1963. Se kuitenkin edellytti, että yhtiön terveyspalveluina säilyisi sen oma lääkäri, poliklinikka ja 2–3 sairaanhoitajaa. Kesällä 1964 sairaala muutettiin poliklinikaksi, jonka virallinen nimi oli Finlaysonin laboratorio ja röntgen. Vuodepotilaat lähetettiin vastedes Tampereen keskussairaalaan tai kaupungin muihin sairaaloihin. Poliklinikka toimi vanhassa tehtaansairaalan kiinteistössä aina sen purkamiseen, vuoteen 1978 saakka.
Lähde: Jussi Koivuniemi, Finlayson. II (1918–2020), Puuvillan jättiläinen
Kuvia sairaalasta löytyy esimerkiksi Finnasta: Finlaysonin sairaala | Hakutulokset | Finna.fi
Kommentoi vastausta