Haluaisin muustaa uusia tyttavuani ystävänpäivänä, mutta on liika aikaista kutsua heitä vielä ystäväksi. Kevätkin on vielä ystävänpäivänä kaukana. Mikä olisi…

Kysytty
29.12.2021

Haluaisin muustaa uusia tyttavuani ystävänpäivänä, mutta on liika aikaista kutsua heitä vielä ystäväksi. Kevätkin on vielä ystävänpäivänä kaukana. Mikä olisi hyvä teema, tau korttiaihe jolka voisin heitä muistaa 14.2., muu kuin ystävä?

Vastaus

Vastattu
29.12.2021
Päivitetty
29.12.2021

Näin itse Postcrossing-harrastajana pohdin, että asiaa voi lähestyä useammalta eri näkökannalta. Kortin saaja ilahtuu varmasti kortista, jossa on jotain hänelle tärkeää, esimerkiksi jotakin hänen harrastukseensa liittyvää tmv. Tai kenties kuvituksessa voisi olla jotakin, joka yhdistää teitä - ystävänpäivän hengessä. Tai sitten kortissa voisi olla jotain yleistä ystävyyteen/tuttavuuteen, kevättalveen liittyvää, tai esimerkiksi jotain kaunista (esim. kukat kai harvemmin ovat virhevalinta).

Kuten Sirkka Lassila kertoo kirjassaan Uusi käytöksen kultainen kirja (WSOY 1997): "Mieti saajaa, tunnelmaa jonka haluat välittää tai asiasi ja kuvasi yhteensopivuutta." (s. 84)

Lassila kirjoittaa myös: "Maailmassa on tuhat hyvää syytä kirjoittaa postikortti." (s. 83) Ei siis kannata empiä liikaa, sillä harvassapa on se ihminen, joka ei ilahtuisi, kun saa ihka oikean postikortin - olipa sen kuva nyt ihan nappivalinta tai ei!

Myös postikortin tekstiin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä, kuten Sirkka Lassila käytösoppaassaan kirjoittaa (s.83), kortissa puhuvat sekä kuva että sana. "Avoimeen postikorttiin ei pidä mennä kirjoittamaan salaisuuksia ja henkilökohtaisia asioita." Postikortti on siis tiivis ja lyhyt tervehdys.

Saatavilla olevien korttien määrä on valtaisa (on olemassa jopa nimenomaan postikortteihin erikoistuneita (verkko-)kauppoja), joten jokaiselle ja jokaiseen tilanteeseen löytyy varmasti sopiva kortti. Jos kuitenkin kaipaat inspiraatiota, niin voit selailla ihan Googlen hakutuloksia tai postikorttiaiheisia kirjoja. Listaan alle muutamia postikortteja ja niiden aiheita esitteleviä teoksia (koska olet Helsingistä, liitän mukaan linkit Helmet-kirjastojen sivuille):

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.