Etsin kuvamateriaalia Kallion kirjastosta ja sen liepeilta 70-80 -lukujen vaiheilla. Tiedän, että siihen aikaan Kalliossa oli jengitoiminta vilkasta ja jengi…

Kysytty
5.10.2020

Etsin kuvamateriaalia Kallion kirjastosta ja sen liepeilta 70-80 -lukujen vaiheilla. Tiedän, että siihen aikaan Kalliossa oli jengitoiminta vilkasta ja jengi häiiritsi kirjaston toimintaa teinireihunnallaan. Jengi ja ajan tapakulttuuri alkoi kiinnostaa enemmänkin ja siellä kävivät elokuvaohjaaja ja valokuvaaja, tehtiin haastatteluja. Muistan nähneeni pari lehtijuttua aikanaan. Koska olin itse mukana tuossa jengissä, halusin nähdä vielä noita juttuja ja kuvia. Elokuva Täältä tullaan elämän päätähti oli Kallion jengistä. Sieltä lähti käyntiin erittäin surullinen tappeluretki Eiraan. Näistä asioista on aikanaan siis tehty lehtijuttuja, mutta valitettavasti en löydä yhtäkään. Myös jutut Killcitystä, joka oli jengin kokoontumispaikka, kiinnostaa.

Vastaus

Vastattu
6.10.2020

"Kallion jengeistä" kirjoitettiin lehdissä erityisesti 1978 lopulla sen jälkeen, kun 15-vuotias kalliolaispoika oli pahoinpidelty kuoliaaksi. Vanhoja sanoma- ja aikakauslehtiä on mahdollista tutkia esim. Pasilan kirjastossa ja Kansalliskirjastossa. Pidempiä juttuja, joissa on myös kuvia, ovat esim.

Paula Harkki & Kalevi Hujanen: "Me taistellaan apatiaa vastaan." Apu 46/1978, s. 16-20.

Pekka Vuoristo: "Jengit ja karu todellisuus." Suomen Kuvalehti 49/1978, s. 42-46.

Yleiskuvia 70-80-l. vaihteen Kalliosta, myös kirjaston liepeiltä, löytyy jonkin verran verkostakin, ei kuitenkaan juurikaan nuorisoryhmistä. Ks. esim. Finna.fi: aihehaku "Kallio", kuvat välillä 1975-1985

Ks. myös Ylen Elävästä arkistosta löytyvä tv-haastattelu vuodelta 1978 (mukana dokumenttikuvaa Kallion nuorista): "Alpo Ruuth puhuu jengeistä" 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.