Etelän media kirjoittaa, että "Auf Wiedersehen Finnland" tulipalokuvat ovat Rovaniemen palosta. Kuka niitä siellä filmasi? Olin luullut, että palokuvat, joita…

Kysytty
12.4.2010

Etelän media kirjoittaa, että "Auf Wiedersehen Finnland" tulipalokuvat ovat Rovaniemen palosta. Kuka niitä siellä filmasi? Olin luullut, että palokuvat, joita on nähty toisissakin yhteyksissä, ovat ruotsalaisten Tornionjoen yli ottamia. Oliko nyt löytynyt uutta materiaalia?

Toinen ihmettely: sekä filmissä että muuallakin on kerrottu, että "pelkän oppikoulun" käyneet nuoret toimivat tulkkeina saksalaisille. Millaista oli puhekielen ja tulkkauksen opetus pohjoissuomalaisissa oppikouluissa 1930-luvulla? Meikäläinen ja kaverit olimme keskikoulussa 60-luvulla ja osa lukiossa vielä 1970-luvun alkupuolella. Ei opetettu edes puheen ymmärtämistä, puhumisesta puhumattakaan. Valmistauduttiin vain kirjallisiin käännöskokeisiin: sitä varten sanastoa, kielioppia ja paljon sanasta-sanaan-kääntämisen harjoittelua.
Meistä nuorimmilla oli mahdollisuus kuulla vieraita kieliä tv:stä, vasta 60-luvun lopulta sekin.

Vastaus

Vastattu
15.4.2010
Päivitetty
15.4.2010

Olen itsekin nähnyt Virpi Suutarin ohjaaman elokuvan. Kuva-aineiston alkuperä on paras selvittää suoraan ohjaajalta tai tuotantoyhtiöstä,
tuottaja on Cilla Werning. Elokuvassa ei paikallisten mukaan näyttänyt olevan mitään "uutta aineistoa" vaan kuvat ovat Tornionjokivarresta ja still-valokuvia. Mikä on tämä "etelän media"?

30-40 -luvuilla saksan kieli oli arvostetussa asemassa ja nuoret käyttivät varmasti kaiken kielitaitonsa minkä itsestään irti saivat, ja vähän ylikin - saihan tulkki maallista hyvää ja arvonantoa. Muistelmia tuolta ajalta:
Erkki Hiilivirta. Putkiruutia. Poikajuttuja saksalaisvuosilta, 1999
Erkki Saraste. Lapsena ja koulupoikana Rovaniemen kauppalassa, 2002

ja Marianne Junila historiantutkimus Kotirintaman aseveljeyttä, 2000

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.