Hei! En kerta kaikkiaan saa päähäni sivistyssanaa sille "ilmiölle", kun esimerkiksi näytelmän käsikirjoitukseen on napattu otteita kirjallisista teoksista. Kyseessä ei ole sitaatti, vaan esimerkiksi jonkun monologista saattaa yhtäkkiä hoksata, että: "Hei! Tuo pätkä oli Hamletista ja tuo Kolmesta sisaresta!" Ja sitten voi esityksen jälkeen paukutella henkseleitä, kun "tunnistin kaikki *lisää tähän sana, jota haen*". Jostain syystä aivoni jankkaa, että hakemani sana on analogia, mutta pikaisen tarkastuksen jälkeen vaikuttaisi siltä, että ei ole se.
Vastaus
Kirjallisuudentutkimuksessa tästä tekniikasta käytetään ilmaisua intertekstuaalisuus. Muiden taiteenalojen yhteydessä puhutaan nykyään usein intermediaalisuudesta. En ole varma, onko esimerkiksi elokuvissa yleiselle tavalle, että ohjaaja viittaa muihin elokuviin tai tunnettuihin televisio-ohjelmiin tavalla, jonka alan harrastajat huomaavat, jokin aivan erityinen sana, ei ainakaan tule mieleen.
Nämä enemmän tai vähemmän avoimet viittaukset voivat olla sanallisia, kuvallisia, musiikillisia tai vaikka henkilöllisyyteen liittyviä (elokuvassa puhutaan cameo-rooleista, joissa julkkikset esittävät - yleensä nopeasti ohi kiitävän hetken - itseään). Musiikissa on kautta aikojen harrastettu tällaista tietoista ja alitajuista tyylillistä viittaamista, mutta myös täysin harkittua lainailua sillä tarkoituksella, että ns. tehdään kunniaa jollekin aiemmalle musiikilliselle ilmiölle. Missä määrin tämäkin kuuluu intermediaalisuuden piiriin, voi olla kyseenalaista.
Heikki Poroila
Kommentit
Alluusio
Kommentoi vastausta