verkkojulkaiseminen

13 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–13.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Olen kiinnostunut oman verkkolehden perustamisesta. Lehden pääaihe on ihmisten kanssa haastattelut. Toivon löytäväni täältä jotain, joka voi auttaa ja ohjata… 206 Verkkolehtiä julkaistaan esimerkiksi blogisivustoilla ja kotisivualustoilla, joita on maksuttomia ja maksullisia. Maksuttoman julkaisualustan käyttöön liittyy usein kolmannen osapuolen mainoksia, sekä julkaisijalle että julkaisun lukijalle suunnattuja. Maksullisiin alustoihin voi yleensä liittää haluamansa kotisivuosoitteen (domain) ja julkaiseminen onnistuu ilman kolmannen osapuolen mainontaa. Makupalat.fi-linkkihakemistosta löytyi esimerkiksi suositun WordPress-alustan käyttöopassivusto: https://wpopas.fi/. Haastattelujen tekeminen on oma taitonsa, samoin haastatteluaineiston kuten äänitallenteen ja muistiinpanojen kirjoittaminen luettavaksi ja selkeäksi tekstiksi. Kannattaa tutustua kirjoittamisoppaisiin sekä haastattelutekniikoihin....
Kysymykseni koskee e-kirjan julkaisua kirjastoon. Pohdimme työpaikalla (säätiö), että miten säätiön julkaisema e-kirja olisi mahdollista saada kirjaston… 170 Ekirjaston toimittaja vastaa näin: Mikäli teos on jo jollain palvelimella, ja se on vapaasti käytettävissä, se voidaan linkittää eKirjastoon. Mikäli teos ei ole millään palvelimella, niin periaatteessa se voitaisiin viedä Digiin (https://digi.kirjastot.fi) ja sieltä sitten linkittää eKirjastoon. Tämä on kuitenkin vähän sellainen "paikkausratkaisu", koska tällaisille vapaasti käytettäville teoksille ei ole olemassa mitään yhteistä. Selkein ratkaisu voisi siis olla se, että teos tulee välittäjän kautta eli että tekijät tarjoavat teoksen Ellibsin ja Biblion kautta tarjottavaksi. Varsinkin, jos teoksen käyttöön liittyy jotain rajoituksia, niin silloin erityisesti Ellibsin ja Biblion kautta.  
Jos haluan tarjota netissä maksulliseen katseluun elokuvaa (johon omaan kaikki oikeudet), onko mahdollista luoda tarvittava alusta ja maksukäytäntö itse, vai… 203 Vimeo voisi olla eräs sopiva alusta tällaiselle. Videoiden katsominen ja käyttäjäksi rekisteröityminen on ilmaista. Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä sivustolle omia videoitaan. Vimeon käyttäjät saavat lisätä sivustolle vain sellaista materiaalia, johon heillä itsellään on tekijänoikeus.  Vimeon on demand -kanavilla näyttäisi olevan mahdollista jakaa videoitaan maksullisena. Tosin palvelu ottaa näin kertyvistä maksuista osansa ja elokuvan julkaisija maksaa Vimeolle tietyn kuukausimaksun  https://vimeo.com/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Vimeo https://vimeo.com/ondemand http://imovie.skydocu.com/fi/videoprojektin-jakaminen/videoprojektin-ju…            
Onko luvallista julkaista toisten kirjoituksia suljetun yhteisön foorumilta ja painattaa niitä kirjaksi? Jos ei, niin minkalaiset seuraamukset asiasta koituu… 345 Tekijänoikeudessa tehdään ero ns. julkisen ja yksityisen toiminnan välillä. Omassa yksityisyydessä saa tehdä melkein mitä vaan, eikä sitä kukaan valvo tai seuraa. Ongelma on lähinnä siinä, että moni uskoo yksityisyyden ulottuvan paljon kauemmas kuin se todellisuudessa ulottuu. Suomessa on lakia tulkittu niin, että yksityinen piiri tarkoittaa lähisukulaisten lisäksi vain muuten läheisiä ystäviä, ei siis ketä tahansa, joka sattuu kotioven sisäpuolelle tulemaan. Erityisesti netissä on vaikea hahmottaa sitä, ettei mikään ns. suljettu yhteisö on automaattisesti yksityisyyden piirissä, jos yhteisö ei todellisuudessakin koostu lähisukulaisista ja ystävistä. Tästä syystä lähtökohtana on hyvä pitää sitä, että myös suljettu verkkofoorumi on...
Hyvä(t) Kirjastonhoitaja(t), Kysymykseni koskee äänikirjojen julkaisemista ja suoramyyntiä asiakkaille. Onko Teillä tietoa suomalaisista Internet-sivustoista,… 335 Äänikirjan julkaisemisen ja levittämisen haaste on aivan sama kuin minkä tahansa muunkin julkaisun kohdalla. Jos kaiken tekee itse, työtä on hirvittävän paljon ja ainakin taloudellinen tulos on vähintään epävarma. Julkisuuden saaminen verkon kautta ilman isoa rahaa on todella vaikeaa. Useimmat omakustantajat käyttävät some-kanavia levittääkseen sanaa. Silloin riippuu tietysti paljon julkaisun sisällöstä, onko sekään tehokasta. Jos toimii yksityishenkilönä ilman muodollista yritystä tai edes yrityksen nimeä, kynnys on aika korkea. Kaupallisen kustantajan saaminen äänikirjalle riippuu kokonaan sisällön kiinnostavuudesta ja laadusta. Perinteiset kirjakustantajat tuottavat myös äänikirjoja, yleensä kuitenkin sivuprojekteina paperikirjanakin...
Olen kirjoittanut kirjan kehitysavusta ja haluaisin sen e.kirjaksi – miten tämä tapahtuu? 337 E-kirja on ensin saatava sopivaan tiedostomuotoon ja sitten jaetuksi lukijoille. Esim. Paperitehdas -blogista löytyy kattavasti ja selkeästi tietoa siitä, mitä kaikkea tähän sisältyy. Huomioithan, että mikäli kirjasi on jo julkaistu jonkin kustantajan toimesta,, kustannussopimus voi rajoittaa julkaisuoikeuksia.
Onko juridista estettä sille, että yhteisö (kunta) käyttää esim. Flickriä kuvatietopankin julkaisemiseen? Mikä olisi paras kuvatietopankin julkaisutapa? 702 Mitään juridista estettä kunnan kuvatietopankin julkaisemiseen esim. Flickrin kautta tuskin on. Ongelma tässä palvelussa on ehkä se, että vain tietyn määrän voi julkaista maksutta, lisätila maksaa. Suositeltavampia voisivat olla vaikkapa Picasa tai Kuvaboxi. http://picasa.google.fi/ http://www.kuvaboxi.fi/login.html
Voiko kirjoja lukea jotenkin netistä? 2725 Monet kirjastot ovat digitoineet vanhoja, tekijänoikeuksista vapaita teoksia ja ne löytyvät verkosta. Esimerkiksi Kansalliskirjaston Pelasta Kirja -verkkokirjasto (http://www.rahasto.kansalliskirjasto.fi/pelastakirja/verkkokirjasto.php ) sisältää Kansalliskirjaston kokoelmiin kuuluvia arvoteoksia. Oulun kaupunginkirjaston Oulun Arkki (http://verkkokirjasto.ouka.fi/oulunarkki/ ) esittelee Pohjois-Pohjanmaata käsittelevää kirjallisuutta ja pienpainatteita ja esimerkiksi Jyväskylän kaupunginkirjasto on digitoinut Keski-Suomea käsittelevää historiallista aineistoa (http://www3.jkl.fi/kirjasto/keskiaineisto/index.htm ). Myös muut kuin kirjastot tarjoavat netissä luettavia teoksia (mm. Gutenberg-projekti (http://www.gutenberg.org/browse/...
Miten merkitään nettisivulle kuvat niin, etteivät ne haittaa ruudunlukuohjelman käyttäjää? 945 Käytä html-koodissa kuvien merkkauksessa alt="kuvan sisältö" ja koristekuvissa alt="" Tarkemmin näkövammaisille sopivista sivuista löydät tietoa esim: http://www.nkl.fi/tietoa/esteettomyys/testohje.htm http://appro.mit.jyu.fi/essikurssi/
Etsiskelen nuotteja Anastasia-piirretyn (1997) lauluista. Mistähän näitä löytyisi ja olisiko netissä? erityisesti etsisin kappaleen "Once upon a december"… 2520 Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmissa on Stephen Flahertyn nuottikirja ’Anastasia : vocal selections : piano, vocal, chords’, joka sisältää myös mainitsemasi kappaleen. Teos on tällä hetkellä lainassa. Varauksen voit tehdä joko soittamalla musiikkiosaston tietopalveluun tai netissä osoitteessa http://kirjasto.kuopio.fi/ , mikäli Sinulla on tarvittava PIN-koodi. Tekijänoikeudellisista syistä ilmaisia nuotteja on verkossa hyvin rajoitetusti. Muun muassa seuraavista vapaasti saatavilla olevien nuottien hakemistoista kannattaa käydä tarkistamassa tarjontaa: http://www.8notes.com/ , http://www.freesheetmusic.net/ , http://www.free-scores.com/ . Voit myös mennä osoitteeseen http://www.makupalat.fi ja siellä kohtaan ’musiikki’. Linkin 'MP3. MIDI...
Mistä löytyisi pop/rock yms. tyylisiin kappaleisiin netistä ilmaisia nuotteja pienoon? 31700 Tekijänoikeudellisista syistä ilmaista nuottimateriaalia on laillisesti verkosta saatavilla vain rajoitetusti. Erilaista tekijänoikeudellisesti vapaata aineistoa on kyllä tarjolla melko runsaasti. Joillakin yhtyeillä saattaa olla omilla kotisivuillaan satunnaisesti joitain nuotteja. Hakemistoja vapaasti saatavilla oleviin nuotteihin on esimerkiksi osoitteissa: http://www.8notes.com/ , http://www.freesheetmusic.net/ , http://www.free-scores.com/ . Joissakin nuottien katselu ja printtaaminen vaatii oman katseluohjelman, joka on ladattavissa sivulta. http://www.musicnotes.com/ on maksullinen palvelu, josta nuotit voi printata yksittäin. Palvelu vaatii oman katseluohjelman lataamisen. Maksu hoidetaan luottokorteilla. Nuotteja on koottu...
Löytyykö vertailuaineistoa verkkojulkaisemisen ja painamisen suhteista yhdessä organisaatiossa? Ts. argumentointia siitä, minkätyypinen aineisto kannattaa… 851 Elektronista julkaisemista käsittelevät, helposti löytyvät lähteet lienevät jo kysyjälle tuttuja. Mainittakoon kuitenkin muutamia. Lähtökohtana on, että teknisistä apuneuvoista ei tällä kertaa ole kyse. Kirja, saatavana mm. pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista sekä Helsingin yliopiston eri kirjastoista: Ekholm, Kai & Järvinen, Aki: Digitalisoituva julkaisukulttuuri. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisusarja. B. 2/99. ISBN 951-44-4663-1 Ainoa organisaatio, jonka verkko- ja painotuotejulkaisuperiaatteista löytyi dokumentti, on Tampereen yliopisto: http://acta.uta.fi/ohje/johdanto.html Tässä artikkelissa on pohdittu mm. sitä, minkätyyppisiä julkaisuja sähköisesti tuotetaan. Monikanavajulkaisemista (useamman kuin...
Digitaalisen julkaisukulttuurin ilmenemismuodot kirjastotyössä? 1081 Digitaalinen / elektroninen / sähköinen julkaiseminen tarkoittaa yleensä verkkojulkaisemista. Myös cd-rom-julkaisut ovat digitaalisia julkaisuja. Kirjastotyössä digitaalinen julkaisutoiminta näkyy toisaalta kirjastojen asiakkailleen tarjoamina verkko- tai cd-rom-julkaisuina ja toisaalta kirjastojen itse tuottamina verkkojulkaisuina. Kirjastot voivat tarjota asiakkailleen digitaalisena mm. lehtiartikkeleita, sanakirjoja ja eri alojen hakuteoksia. Suomessa Kansallinen elektroninen kirjasto, FinELib http://www.lib.helsinki.fi/finelib/index.html hankkii kansainvälisiä ja kotimaisia elektronia aineistoja tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen tueksi. FinELib on konsortio, joka koostuu yliopistoista, ammattikorkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja...