Kun monet kirjat painetaan tätä nykyä kiinassa niin onko tutkittu ettei sitä työtä teetetä poliittisilla vangeilla ? |
29 |
|
|
|
Jouluna 2019 britannialaisesta tavaratalosta ostettujen joulukorttien joukosta löytyi kiinalaisen vangin käsin kirjoittama viesti, jossa hän kertoi pakkotyöstä, jota vangit tekevät pakatessaan tuotteita maailman markkinoille. Tästä aiheesta laajemminkin on kirjoittanut hiljattain muun muassa The Diplomat -lehdessä Kiina-asiantuntija Peter Humphrey (2022). Jutussa kerrotaan laajamittaisesta ja järjestelmällisestä vankityövoiman käytöstä kaupallisten yritysten hyväksi korkeintaan nimellistä korvausta vastaan, käytännössä pakkotyönä. Työstä kieltäytymisestä voi seurata vangille erilaisia sanktioita. Kiinalaisten yritysten valtti on nimenomaan halvat työvoimakustannukset. Esimerkiksi verkkokauppa-alusta Temu myy pikkurahalla Kiinassa... |
Tietoa sukututkijalle? |
307 |
|
|
|
"Saunottajan tehtäviin kuului saunan lämmittäminen, kylpyvesistä, laudeliinoista ja pyyhkeistä huolehtiminen, vastojen hautominen ja lopuksi saunan siivous. Kylvettäessä saunottaja löi löylyä, pesi, huuhtoi ja kuivasi saunotettavat kylvyn jälkeen." Saunaseuran jäsenlehti 3/2013
Saunottajan ammatti oli 1890-luvulla naispuolisen "sekatyömiehen" ammatti. "Selvästi samantyyppisiä vastineita ei ole syntynyt naispuolisista sekatyöläisistä lukuunottamatta ehkä siivoojaa, pyykkäriä, saunottajaa. Erilaisia tilapäistöitä tekevät naiset kuuluivat viime vuosisadan puolella yhtenä piirteenä kaupunkikuvaan. Selvästi on havaittavissa, että teollistuminen ja kaupungistuminen lisäsivät alkuvaiheessaan tämäntyyppisten työntekijäin lukumäärää" Kaarina... |
Pitääkö paikkaansa, että sikiön alkoholioireyhtymästä (FAS) kärsivät joutuvat aikuisiällä huomattavan usein vankilaan? Mikäli se pitää paikkaansa, millaisiin… |
261 |
|
|
|
Kehitysvammaliiton mukaan ”FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden laajaa kirjoa. Vaurioiden vakavin muoto on FAS, joka tarkoittaa sikiön alkoholioireyhtymää. Tunnistettavia ulkoisia piirteitä ovat pienikokoisuus, pieni pää ja poikkeavat kasvonpiirteet. Alkoholin aiheuttamissa sikiövaurioissa FAS on kuitenkin vain jäävuoren huippu.”
https://www.kehitysvammaliitto.fi/kehitysvammaisuus/fasd/
Lisää tietoa alkoholin vaikutuksesta sikiöön löydät täältä:
https://www.kaypahoito.fi/nix00350
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/paakirjoitukset/miten-selvitamme-lisaantyvatko-alkoholin-aiheuttamat-sikiovauriot/
Pohjois-Amerikassa tehtyjen tutkimusten mukaan näyttää siltä, että FASD-oireyhtymästä... |
Missä suomen vankiloista vankeja työskentelee vankilan toimesta vankilaan kuulumattomalla taholla ja maksetaanko näihin töihin osallistuville vangeille käypää… |
213 |
|
|
|
Asiaa kannattaa varmaankin tiedustella suoraan Rikosseuraamuslaitokselta. Tässä yhteystiedot:
https://www.rikosseuraamus.fi/fi/index/yhteystiedot.html |
Mistä voisin saada tietoa kiinnostavista, erikoisista ja poikkeuksellisista kirjoista ( kuuntelen enimmäkseen äänikirjoja ) Pidän vankilatarinoista (… |
523 |
|
|
|
Hankimme e-äänikirjat Ellibsin kautta. E-äänikirjoja on tullut Ellibsin kokoelmiin vasta ja kokoelma on suppea https://www.ellibslibrary.com/fi/collection. Pyytämistäsi aiheista ei ole e-äänikirjoja.
Seuraavia kirjoja ehdottaisin:
Koivunen Tapani: Amerikkalainen painajainen : vuoteni USA:n vankiloissa, 2015
Khalaf, Farida: Olin Isisin vanki, nuoren jedisitytön kauhujen kuukaudet, 2016
Auer, Anneli: Murhalesken muistelmat, 2016 (on myös e-kirjana https://www.ellibslibrary.com/fi/collection)
Lönnqvist, Marko: Elämäni gangsterina, 2017
Nykänen, Harri: Rööperi, lestinheittäjät, gansterit ja kovanaamat, 2017
Vuonna 2008 on Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa kysytty tästä aiheesta https://www.kirjastot.fi/kysy/olen-kiinnostunut-vankilaan-... |
Mistä kirjasta/julkaisusta löytyisi tietoja mistä ruoka-annoksista koostuivat punavankien päivittäiset ateriat esimerkiksi Tammisaaren vankileirillä 1918 ja… |
883 |
|
|
|
Aiheesta löytyy esimerkiksi sittemmin kansanedustajanakin toimineen Pekka Railon muistelmateos:
Railo, Pekka. ; Tuomikoski, Pekka.
Valkoisten vankina / Pekka Railo ; toim. Pekka Tuomikoski. Helsinki : Minerva, 2011
ISBN 978-952-492-459-7.
http://taisto.linneanet.fi/vwebv/holdingsInfo?bibId=115872
Ravitsemusta Tammisaaren vankileirillä käsitellään sivuilla 262-282. Touko-kesäkuusssa käytössä oli vielä vanhoja varastoja, joista jaettiin päivittäin 100-150 grammaa sotilaslimppua sekä päivälliseksi tarjottiin liha-, seka- tai turskakeittoa. Kesäkuun lopulla ja heinäkuussa annokset pienenivät. Heinäkuussa 1918 aamiainen on Tammisaaren vankileirillä koostunut puolikkaasta tai kokonaisesta sillistä, 35-100 grammasta leipää (ei tosin joka päivä... |
Löytyisikö jotakin kirjaa joka kertoisi Tallinnan Patarein vankilassa olleiden tarinoita? |
1147 |
|
|
|
Yksi kirja löytyy, jossa Patarein vankilan entiset vangit kirjoittavat vankila-ajastaan. Se on vironkielinen, eikä sitä ole käännetty suomeksi: Võimas ja sünge Patarei: Mälestused Patarei vanglast 1924-1990 / koostanud Rutt Hinrikus (2007).
Kirja on Baltia-kirjaston kokoelmissa:
http://www.eestimaja.fi/fi/baltia-kirjasto.html
|
Sain tehtäväksi tutkia miten vankiluku on kehittynyt hollannissa, Japanissa, englannissa ja skotlannissa viimeisten vuosikymmenten aikana,mitkä tekijät ovat… |
937 |
|
|
|
Tilastokeskukselta ilmestyy vuosittain Suomen tilastollinen vuosikirja, johon sisältyy myös kansainvälisiä tilastotietoja. Vuosikirjasta löytyy tilastotietoa myös vankien lukumääristä maittain.
Tilastokeskuksen verkkosivuilta www.tilastokeskus.fi/tup/kvportaali/index.html
löytyy kansainvälistä tilastotietoa- portaali, johon on koottu keskeisiä kansainvälisiä tilastotietoja ja tietolähteitä. Mukaan on valikoitu tärkeimpien ja luotettavimpien kansainvälisten järjestöjen ja yhteisöjen tuottamia veloituksettomia tietolähteitä. Esim. tietokantalähteistä kun etsit aihealueittain, tilastotietoja vankien lukumäärästä löytyy otsikon ”oikeus” alla.
Eri maiden tilastovirastojen linkit on jaoteltu maanosittain ja ne löytyvät myös tilastokeskuksen... |
Olisin kiinnostunut kirjallisuudesta, joka käsittelee vankilaoloja Suomessa 1930-1943 sekä oikeuskäytäntöjä. tarvitsisin aineistoa lähdemateriaaliksi. |
846 |
|
|
|
Ohessa muutama nimeke, joista saattaisi olla sinulle hyötyä. Sijainnin ja saatavuuden voit tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi
Suomen vankeinhoidon historiaa. Osa 4 : Vangit, vankilat, sota / Jussi Nuorteva. Julkaisija: Oikeusministeriön vankeinhoito-osasto.Valtion painatuskeskus, 1987. Käsittelee 1940-luvun vankilahistoriaa.
Sörkän sulattamo : tosiasioita ja tarinoita Helsingin vankilan ja sen henkilökunnan vaiheista / toimittanut Risto Kettunen. Media Wallius, 2009.
Kunnon kansalainen? / kirjoittajat: Heli Halste-Korpela et al. Helsingin kaupunginmuseo, 2006.
Näyttelyjulkaisu Hakasalmen huvilassa 10.6.2006-15.6.2008 olleesta samannimisestä näyttelystä.
Ammatiksi ammattien joukkoon : vankeinhoitajakoulutuksen vanhaa ja uutta... |
Olen miettinyt pääni puhki kun arvuuttelen muuatta kirjan nimeä. Kirja kulkee yleensä nimellä Lintumies (myös ko elokuva). Se kertoo elinkautisvangista, joka… |
2501 |
|
|
|
Todellisiin tapahtumiin perustuva kirja "lintumiehestä" on Thomas E. Gaddisin Birdman of Alcatraz : the story of Robert Stroud, joka julkaistiin vuonna 1955. Kirjan pohjalta tehtiin samanniminen menestyselokuva vuonna 1962 (pääosassa Burt Lancaster). Suomessa tätä John Frankenheimerin ohjaustyötä on esitetty nimellä Alcatrazin vanki. Gaddisin kirjaa ei ole suomennettu.
Stroud tuomittiin 12 vuodeksi murhasta vuonna 1909. Leavenworthin vankilassa vuonna 1916 Stroud surmasi vanginvartijan ja hänet tuomittiin kuolemaan. Tuomion täytäntöönpanoa odotellessaan hän alkoi kasvattaa ja myydä kanarialintuja, mikä oli alkusysäys Stroudin mittavalle uralle lintujen parissa. Pitkällisen oikeustaistelun jälkeen kuolemantuomio muutettiin elinkautiseksi... |
Olen kiinnostunut vankilaan sijoittuvista kirjoista, elokuvista ja tv-sarjoista. Animal Factoryyn (kirjana ja elokuvana) tututuminen on suunnitteilla. OZ on… |
1838 |
|
|
|
Tässä joitakin suomenkielisiä vankilaympäristöön sijoittuvia romaaneja:
Willocks, Tim : Linnakundit . Otava, 1995.
Ahl, Kennet : Myyty mies. Tammi, 1979.
Cheever, John : Falconer. Karisto, 1978.
Hayes, Billy : Keskiyön pikajuna. Uusi kirjakerho, 1978.
King, Stephen : Rita Hayworth - avain pakoon. Book Studio, 1995.
King, Stephen : Kuoleman käytävä. Tammi, 2000.
Bunker, Edward : Elukkatehdas. Like, 2000.
Bunker, Edward : Verikoirat. Like, 2000.
Bunker, Edward : Konnakoulu. Like, 2001.
Bunker, Edward : Julmin peto. Like, 2007.
Mutis, Alvaro : Araucaiman kartano ; Lecumberrin päiväkirja. Kookos, 2000.
Grisham, John : Veljet. WSOY, 2001.
Zweigbergk, Helena von : Rakkaus viiltää syvältä : rikosromaani. Karisto, 2003.
Zweigbergk, Helena von :... |
Oma ukkini on ollut poliittinen sotavanki ainakin jatkosodan aikana. Olisiko mitenkään mahdollista saada jotain kautta tietää, miten, missä, milloin, sekä… |
1072 |
|
|
|
Aiheeseen tutustuminen kannattaisi varmaan aloittaa Jussi Nuortevan kirjoittamasta kirjasta 'Vangit - vankilat - sota : Suomen vankeinhoitolaitos toisen maailmansodan aikana' (sarjassa 'Suomen vankeihoidon historiaa, osa 4, ilm. v. 1987) ja sen lähde- ja kirjallisuusluettelossa mainituista arkistoista ja teoksista. Lisäyksenä mainitsisin vielä v. 1989 ilmestyneen kirjan 'Naisia turvasäilössä'
|
Olisiko Helsingin kaupunginkirjastossa saatavilla vankilaelämästä kertovia kirjoja? Erityisesti olisin kiinnostunut Rubin Carterin teoksesta 16th round. |
797 |
|
|
|
Rubin Carterin vuonna 1974 ilmestynyttä teosta The sixteenth round ei pääkaupunkiseudun yleisistä kirjastoista löydy. Sitä ei ole myöskään maakuntakirjastoissa eikä yliopistokirjastoissa Suomessa. Kaukolainaus ulkomailta lienee ainoa vaihtoehto saada kirja lainaksi. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa on kuitenkin paljon vankilaelämää kuvaavia kirjoja. Saat niistä luettelon aineistotietokanta Helmetistä (www.helmet.fi) kirjoittamalla aihehakuun sanan vankilat tai vangit tai halutessasi omakohtaisia muistelmia kirjoittamalla sanahaku-kohtaan vankilat and muistelmat tai vangit and muistelmat.
|
Eu-tuet vapautuneiden vankien asumiseen ja kuntouttamiseen |
690 |
|
|
|
Rikosseuraamusviraston mukaan EU ei varsinaisesti tue vapautuneiden vankien asumista/kuntoutusta, joskin on osallistunut joihinkin Euroopan sosiaalirahaston (ESR) projekteihin, kuten Keravalla Work Out-projektiin.
|