tapakulttuuri

51 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–40.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mistä on tullut tapa kunnioittaa esim. kuolleen ihmisen poismenoa pitämällä esimerkiksi työtoverien kesken niin sanottu hiljainen hetki, entä miten määritetään… 6111 31.3.2015 Hiljainen hetki on yhteisesti sovittu tuokio, jonka aikana pysähdytään kunnioittamaan sodan tai yleisesti koskettaneen tragedian uhreja. Hiljaista hetkeä voidaan viettää maanlaajuisesti, mutta se voi myös olla tietyn yhteisön sisällä sovittu muistotapa (esim. työpaikalla työtoverin kuoleman jälkeen). Hiljaisen hetken pituudelle ei ole olemassa virallista määritelmää, vaan se sovitaan samalla, kun hetken vietosta päätetään. Usein hetken pituus on minuutti, mutta se voi olla pidempikin. Kun muistohetki vietetään hiljaisuudessa, se ylittää esimerkiksi uskonnolliset ja kielelliset rajat. Hiljaisten hetkien alkuperästä puhuttaessa viitataan usein ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistopäivään. Kuningas Yrjö V pyysi kansalaisia viettämään...
Olen ensi kesällä lähdössä yksin vaellukselle pohjois-Englantiin. Vaatetuksenani on puolustusvoimien m/91 maastopuku (ei arvomerkkejä), maavoimien baretti… 1175 13.4.2013 Tapiolan kirjaston kollega Mikko Airaksinen selvitti asiaa Puolustusvoimista. Puolustusvoimista vastattiin näin: - ei missään tapauksessa kiellettyä - ei kuitenkaan suositeltavaa, varsinkaan arvomerkkien kanssa (paitsi esimerkiksi osallistuessa sotilaallisiin hautajaisiin) - pelkkä maastopuvun käyttö ilman arvomerkkejä saattaa herättää huomiota. Suomen suurlähetystöstä Lontoosta vastattiin, että Britannia noudattaa kansainvälisiä säädöksiä, joista keskeinen on niin sanottu Geneven sopimus. Sopimuksessa on otettu kantaa sotilaan määrittelyyn seuraavasti: " Members of other militias and members of other volunteer corps, including those of organized resistance movements, belonging to a Party to the conflict and operating in or outside their...
Haluaisin tietää seuraavia asioita Liechtensteinin tapakulttuurista: Kohteliaisuus Tervehtiminen Ajankäyttö, aikakäsitys Small talk Liikelahjat Kukat Tabut,… 835 1.3.2013 Monestakin maasta on kirjoitettu tapakulttuuria käsitteleviä oppaita, mutta Liechtensteinista ei sellaista löydy. Siksi täytyykin turvautua nettisivustoihin. Joillakin matkailusivustoilla luonnehditaan, että Liechtensteinin tapakulttuuri on hyvin sveitsiläinen/keskieurooppalainen, mutta erityislaatuista maalle on suhteellisen vahva, samalla kuitenkin realistinen kansallistunne: http://www.pallontallaajat.net/maat/liechtenstein Suomenkielisiä nettisivustoja Liechtensteinin tapakulttuurista ei juuri löydy, mutta englanninkielisiä löytyy jotakin (Googleen hakusanat 'Liechtenstein' ja 'etiquette'): http://www.safaritheglobe.com/food_liechtenstein.aspx http://www.foreigntranslations.com/languages/german-translation/german-… Koska...
Olen lukenut Kalle Päätalon kirjoittamia kirjoja, joissa hän kertoo lapsuudestaan. Hänen mukaansa ainakin hänen kotiseudullaan ja hänen lapsuudessaan 1920… 1466 7.1.2013 Korttipelien "synnillisyys" juontaa juurensa jo 1600-luvulle, jolloin kirkko kiinnitti suurta huomiota yleisen järjestyksen luomiseen ja kristillisen elämän parantamiseen. Vuoden 1686 kirkkolaki antoi tarkkoja ohjeita sapatin pyhittämisestä. Jokaisen oli osallistuttava säännöllisesti jumalanpalveluksiin, ja kaikkinainen työnteko oli pyhäpäivisin kielletty. Vapaa-aikaan eli lähinnä sunnuntai- ja juhlapäiviin sijoittuvana ajanvietteenä kortinpeluu näyttäytyi kirkon silmissä piittaamattomuutena kirkollista järjestystä kohtaan, kun sapatin pyhittämisen asemesta pelattiin korttia. Tämän vuoksi pelaaminen sunnuntai- ja juhlapäivinä kiellettiin sakkorangaistuksen uhalla, ja kansalaisten ohjaamiseksi pois tämän paheellisen ajanvietteen parista...
Jos vaimo kuoli lapsivuoteeseen ja lapsi syntyi kuolleena, haudattiinko heidat ei-siunattuun maahan 1800-luvulla? Jos kuoli talvella, voitiinko haudata maahan… 2206 5.11.2012 "Kirkottamattomana" kuollut lapsensynnyttäjä, kuten kastamaton lapsikin voitiin haudata kirkkomaalle muista erilleen, "pohjoisen puolen paikoille" (pohjoinen oli kristityille pimeyden ja paholaisen ilmansuunta). Ajatus naisesta saastaisena lapsen syntymän jälkeen ja synnytyskulttuuriin kuulunut synnyttäjän puhdistautuminen kirkottamalla alkoi vähitellen hiipua 1800-luvun loppua lähestyttäessä. Murrosvaihe oli vuosisadan vaihteen kahden puolen. Helsinkiläisissä sivistyneistöpiireissä käytäntö oli tuntematon jo 1880-luvulla. Pisimpään tapa eli puhtaalla maaseudulla. 1920-luvulla kirkotus alettiin yleisesti yhdistää kastetilaisuuteen, kun se aikaisemmin oli ollut selkeästi erillinen toimitus. Talvisaikaan kuolleita varten oli vainajien...
Tarvitsisin tietoa morsiuskimppujen historiasta. Löytyykö sitä teiltä? 1636 22.3.2012 Näistä kirjoista saattaa löytyä tietoa kyseisestä aiheesta: TEKIJÄ Heikinmäki, Maija-Liisa TEOS Suomalaiset häätavat : talonpoikaiset avioliiton solmintaperinteet Kirjassa on tietoa mm. hääparin pukeutumisesta ja koristautumisesta. Sivulta 267 löytyy esim. tällainen tieto: "Kädessä kannettava morsiusvihko on ensi kertoja nähty tämän vuosisadan alussa, mutta yleiseksi se pääsi vasta 1930-luvulla. Vielä tuolloin monet morsiamet taittoivat kimppunsa kotipihan kukkasista." TEKIJÄ Fogg, Marnie TEOS Vintage weddings : one hundred years of bridal fashion and style TEKIJÄ Kaunisto, Tiina-Emilia TEOS Siksi tahdot : hääkirja / Tiina-Emilia Kaunisto & Erika Voutilainen TEOS Häät = Bröllop / [toimittaja = redaktör: Irma Savolainen] ; [valokuvat...
Mitä merkitsee japanilaisessa kulttuurissa ajan käsitys, tuttavallisuus, ikä ja tupakointi? 2084 10.3.2012 Japanilaisen kulttuurin aikakäsitystä voi ehkä parhaiten kuvata sanalla "täsmällinen": sovituista ajoista on erittäin tärkeää pitää kiinni, oli sitten kyse tapaamisista tai tavarantoimituksista. Japanissa ollaan pidättyväisempiä kuin länsimaissa. Liiallista tuttavallisuutta on hyvä välttää. Etunimiä ei tule käyttää, ennen kuin saa luvan. Japanilainen voi tuntea itsensä nolatuksi, jos häntä pyytää kutsumaan toista etunimeltä heti ensitapaamisella. Japanissa iäkkäitä ihmisiä pidetään suuressa arvossa ja heitä tulee kohdella sen mukaisesti. Tupakointi on Japanissa hyvin yleistä. Siellä on huomattavasti enemmän tupakoitsijoita kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Tästä huolimatta Japanissakin on erilaisin säännöksin rajoitettu tupakointia...
Kun vaaditaan, että "maassa maan tavalla", niin mikä voisi olla se "maan tapa" - nimenomaan Suomessa? Jos voisitte muutaman asian listata, niin tietäisin,… 1039 11.11.2011 Kysymys on niin laaja, että vain muutamien seikkojen poimiminen olisi kovin umpimähkäistä. Siksi suosittelen sinua tutustumaan joihinkin suomalaisia käytös- ja käyttäytymistapoja käsitteleviin teoksiin, jotka on kirjoitettu erityisesti ulkomaalaisia varten tai ulkomaalaisen näkökulmasta. Näiden kautta saat parhaiten selville, mitkä tavat vaikuttavat erityisen suomalaisilta tai poikkeavat muualla noudatetuista tavoista. Hyvin perusteellinen tämäntyyppinen opas on Deborah Swallow'n kirjoittama Culture shock! Finland : a survival guide to customs and etiquette: http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xculture+shock+finland&searchscope=… Suomalaisten tapojen vertailua muiden maiden vastaaviin on varmaan myös useissa näistä teoksista, jotka...
Olen lähdössä elämäni ensimmäisen kerran Egyptiin 7.11. muslimihäihin, jotka pidetään Kairossa. Mietin mitä kannattaisi lukea ennen reissua/reissussa… 1508 26.10.2011 Pääkaupunkiseudun yhteisluettelotietokannasta Helmetistä löytyy teos Susan L. Wilsonin teos Culture shock! Egypt : a survival guide to customs and etiquette (Tarrytown, NY : Marshall Cavendish, 2011. Kirjaa on tällä hetkellä hyllyssä ainakin Kirjasto10:ssä ja Itäkeskuksen kirjastossa: http://www.helmet.fi/record=b2003782~S9*fin Berlitzin Egypti-oppaasta löytyy päivitetty suomenkielinen versio vuodelta 2010 http://www.helmet.fi/record=b1948402~S9*fin ja uusin Kairo-opas on Eyewitness travel top 10 travel guides -sarjan vuoden 2011 painos http://www.helmet.fi/record=b2015252~S9*fin Voit tehdä varaukset kirjoihin suoraan yllä olevien linkkien kautta, mikäli sinulle on voimassa oleva kirjastokortti ja pin-koodi. Kirjastojen yhteystiedot: http...
Onko olemassa kirjoja liikelahjoista ja liikelahjakulttuurista, jotka olisi tehty vähintään 2000-luvulla? 914 11.9.2010 Katariina Krabben teos Suhdetoiminnan käsikirja (Perhemediat, 2004) käsittelee yritysten suhdetoimintaa, tapakulttuuria ja myös liikelahjoja.
Mistä löytäisin tietoa kustavilaisesta ajasta, hiuksista, meikeistä, pukeutumisesta, hygieniasta, jne? 1882 14.5.2010 Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun arkistossa on vastaus samaa aihetta koskevaan kysymykseen: http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=a8e897e5-00f… Pukeutumista kustavilaisella ajalla käsittelevät seuraavat teokset: Kopisto, Sirkka: Puku Suomessa 1750-1900 = Costume in Finland 1750-1900, 1996 Kuitunen, Arja-Liisa: Länsimaisen muodin historia : antiikista nykyaikaan, 1998 Pylkkänen, Riitta: Kaksi pukuhistoriallista tutkielmaa, 1984 Pylkkänen, Riitta: Säätyläisnaisten pukeutuminen Suomessa 1700-luvulla = Dress of gentlewomen in Finland in the 18th century, 1982 Koskimies, Lilli: Pukeutumisen historia : kietaisuasuista empiretyyliin, 1984. Tietoa kampauksista ja ehostuksesta kustavilaisella ajalla on seuraavissa teoksissa...
Onko romaania, joka kertoo 1700-luvun herrasväen elämästä? 1703 7.1.2010 Kotimaisesta 1700-luvun elämästä kertovia romaaneja ovat mm. Pirjo Tuomisen Kuningasväylä (Tammi 1997) sekä Leila Tuuren Kauppamiesten sukua (Karisto 2001) ja Kauppamiehen tytär (Karisto 2003). Maailmalta vastaavia teoksia voisivat olla esim. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo (WSOY, 17. painos 2007) ja Per Olov Enquistin Henkilääkäri (Gummerus, 3. painos 2003). Tietokirjallisuuden puolelta löytyy myös sopivia teoksia aikakauden tapakulttuuriin ja herrasväen elämään tutustumiseen. Näitä ovat esim. Kirsi Vainio-Kohosen Sophie Creutzin aika: aateliselämää 1700-luvun Suomessa (SKS 2008) ja Riitta Koskisen Säätyläiskoti Suomessa: sisustuksia, historiaa ja tapakulttuuria 1700-luvulta.
Kun tulen huoneeseen-asuntoon joutuen avaamaan sinne vievän oven ( esim. aamulla yläkerrasta alakertaan aamiaiselle-hotellin aamiaishuoneeseen ), niin kuka… 1747 27.1.2009 Tervehtiä voi aina ja kaikkialla sanotaan Valonen, Helena, Hyvä minä : luontevan käytöksen kirjassa.[Helsinki] : Majakka, 2008 (Hämeenlinna : Karisto), 978-951-9260-72-3 Pääsääntö on kuitenkin että paikalle saapuja tervehtii jo tilaisuudessa, huoneessa, samassa tilassa olijoita. Eihän sitä tarvitse papukaijan lailla jankuttaa samaa lausetta päivästä toiseen, pieni nyökkäys hymyn kera käy pidemmän päälle yhtä hyvin tervehdyksestä.
Olen kuullut, että tohtorinhattua pidetään päässä promootion lisäksi omien vanhempien hautajaisissa - onko näin? 1948 2.4.2008 Eija Kämäräisen kirjassa Hyvä käytös, hyvät tavat kerrotaan, että tohtorinhatun käytöstä ei ole olemassa yhtä yhtenäistä etikettisääntöä. Esimerkiksi eri yliopistoilla on erilaisia käytäntöjä sen käytöstä promootiotilaisuuksissa. Kirjan mukaan tohtorinhattua voidaan käyttää myös muualla kuin akateemisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi hautajaisissa.
Kysyisin kirjallisuutta (säätyläis)nuorten debyyttitanssiaisista 1700 tai 1800-1900- luvun suomessa tai muualla. Nuorten tutustumispaikkoina, sosiaalisten… 1469 29.1.2008 Aiheesta voi etsiä tietoa kulttuurihistoriaa käsittelevistä teoksista. HelMet-kirjastosta löytyy mm. seuraavia säätyläisten seuraelämää ja tapakulttuuria käsitteleviä teoksia. Teoksia on haettu yhdistelemällä hakusanoja säätyläiset, säädyt, seuraelämä, tapakulttuuri, kulttuurihistoria, 1700-luku ja 1800-luku. Flanders, Judith: The Victorian house - domestic life from childborth to deathbed, 2004. Franck, Marketta: Nuoruus, nuoruuden historiaa ja riittejä, 2003. History of private life. 4 - From the fires of revolution to the Great, 1990. Kaartinen, Marjo: Arjesta ihmeisiin - eliitin kulttuurihistoriaa 1500-1800-luvun Euroopassa, 2006. Koskinen, Riitta: Kartanoita ja porvariskoteja, sisustuksia ja tapakulttuuria 1800-luvun Suomessa,...
Mistä on tullut se perine että kun valtionvieras saapuun niin hän eteensä laitetaan aina punainen matto..miksi se on punainen mistä tapa on kotoisi 1707 23.8.2007 Punaisen maton levittäminen arvohenkilöiden jalkojen alle on tunnettu jo Antiikin Kreikassa. Aiskhyloksen näytelmässä ”Agamemnon” (v. 458 e.Kr.) päähenkilön vaimo Klytaimnestra houkuttelee miehensä astumaan maahan levitetyille punaisille tai oikeastaan purppuraisille kankaille. Tämä kunnianosoitus oli varattu ainoastaan jumalille, joten matolle astumisesta muodostuu Agememnonille moraalinen koetinkivi. http://www.gradesaver.com/classicnotes/titles/agamemnon/essay1.html Yale-New Haven Teachers Institutessa ilmestyneen opinnäytetyön mukaan sanaa ”purppura” käytettiin antiikista keskiajalle saakka tarkoittamaan erilaisia punaisen sävyjä. Samassa tutkielmassa kerrotaan, miten purppura oli kaikkein kallein saatavilla oleva väri. Sitä näet...
Teen koululle esitelmää asiakaspalvelun/palvelukulttuurin eroista Skandinaviassa. Eli Suomi, Ruotsi, Norja ja ehkä Tanska. Mistä löytäisi kirjallisuutta ja… 2286 8.3.2007 Kannattaa lähteä etsimään tietoa tapakulttuuria ja etikettiä käsittelevistä kirjoista. Etikettikirjoissa käydään yleensä läpi myös kohteena olevan maan ja kulttuurin palvelukulttuuria. Näitä kirjoja Helsingin kaupunginkirjastosta löytyy runsaasti, erityisesti englanniksi. Esimerkiksi seuraavista kirjoista voisi olla apua: -Charlotte Rosen Svensson: "Culture shock! Sweden: a survival guide to customs and etiquette" (Marshall Cavendish, 2006) -Charlotte J.DeWitt: "Sweden" (Kuperard, 2004) -Elizabeth Su-Dale: "Culture shock! Norway" (Kuperard, 1995) -Linda March: "Norway" (Kuperard, 2006) -Morten Strange: "Culture shock! Denmark" (Marshall Cavendish, 2006) -Mark Salmon: "Denmark" (Kuperard, 2006) -Deborah Swallow: "Culture shock! Finland" (...
Opintojeni seuraavana tehtävänä on kertoa niistä tapatietouden ja kulttuurierojen tiedoista, joita sihteeri työssään tulee ottaa huomioon. ... 1010 31.3.2006 Aiheeseesi liittyvää aineistoa voit katsoa kirjastojen tietokannoista asiasanoilla kulttuurierot tai tapakulttuuri. Muutamia esimerkkejä Oulun kaupunginkirjaston Intro-tietokannasta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=find2 löytyneistä: Frisk, Outi: Kulttuuriavain, 2005 Mole, John: Maassa maan tavalla, 2004 Luoto, Reima: Tapakulttuurin perusteet, 2000 Aittoniemi, Anu: Bisnesetiketti, 1999 Mikluha, Arja: Kommunikointi eri maissa, 1998. Fintran kustantamassa sarjassa Kulttuureja ja käyttäytymistä on ilmestynyt esim. Aasia, Amerikka ja Australia, Eurooppa, Lähi-Itä ja Afrikka. Kannattaa myös katsoa Kysy kirjastonhoitajalta arkistosta asiasanalla tapakulttuuri tai kulttuurierot http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/arkisto.aspx ....
Mistä kirjasta löydän tietoja venäläisestä tapakulttuurista mm. ruokailuun liittyen? (suomenkielinen teos) Olen joskus nähnyt paksun ja kookkaan kirjan, jossa… 1160 10.11.2005 Olisiko kyseessä voinut olla Terhi Ontto-Panulan kirja Ruokaa maailmalta / Terhi Ontto-Panula, Raija Puska WSOY, 2005 (951-0-28720-2). Myös seuraava kirja kertoo venäläisestä tapa- ja ruokakulttuurista, mutta tämä kirja ei ole kookas: Venäläinen tapakulttuuri : perinteitä ja nykypäivää Helsinki : Suomi-Venäjä-seura, Venäjä-info, (951-97832-3-7)
Mistä saisin tietoa Italialaisesta ruokakulttuurista; erityisesti sen ruokatavoista, juhlaruuista ja Italian uskonnon vaikutuksesta italialaiseen ruokaan? 2296 4.1.2005 Tekemällä haun aineistorekisteristämme osoitteessa http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=form1 saat selville mitä materiaalia Turun kaupunginkirjastosta löytyy. Voit käyttää asiasanaa "Italia" ja yhdistää sen esim. asiasanaan "ruokakulttuuri" tai "ruokaperinne". Voit myös käyttää asiasanaa "tapakulttuuri".Halutessasi voit rajata kielivalikosta toivomasi kielen. Näin löydät esim. teokset Ruggerio, D. "Italialainen keittiö" (2001), "Maailman keittiöitä: Italia" (1998) ja "Italian keittiö" (1990). Myös matkakirjoista löytyy usein tärkeää tietoa eri maiden perinteistä ja esim. ruokakulttuurista.