luvat

18 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–18.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Jos julkaisen YouTubessa itse soittamani version jonkun toisen sävellyksestä, pitääkö minun maksaa tekijäkorvauksia? Jos pitää, niin kenelle ja miten? 133 27.7.2023 Toisten luomiin teoksiin liittyy aina tekijänoikeus. Tekijänoikeuksiin liittyvä tieto on koottu musiikin kohdalla Gramex- ja Teosto-sivustolle. Linkki Gramex.fi, Linkki Teosto.fi Yhdessä nämä toimijat ovat Musiikkiluvat.fi sivustolla. "Musiikin käyttölupa tarvitaan myös, kun musiikkia esitetään julkisesti esimerkiksi keikoilla, konserteissa, festivaaleilla, yritysten pikkujouluissa tai asiakastilaisuuksissa. Musiikinkäyttöluvat tapahtumiin saat edelleen Teostosta. Musiikinkäyttölupa tarvitaan, vaikka tapahtumaan ei ole pääsymaksua."  Miksi lupa pitää maksaa? "Kaikkien sivistysmaiden lakien mukaan luovan työn tekijälle ja yrittäjälle kuuluu korvaus siitä, että hänen työnsä tulosta käytetään. Musiikkiluvan hankkiminen on tapa maksaa...
Jos päiväkoti lainaa kirjastosta cd:n saako siitä luoda kopion? 127 20.6.2023 Tekijänoikeuslain 12 § sallii laillisesti hankitun äänitteen kopioimisen yksityiskäyttöön. Päiväkodissa äänitteen kuuntelu tai esittäminen on julkista toimintaa, joten mitään pysyvää kopiota ei saisi näin ollen päiväkodin käyttöön valmistaa. Lain 11 a § kuitenkin sallii kappaleen valmistamisen tilapäisesti ja satunnaisesti, teknisistä syistä. Ensisijaisesti kuitenkin päiväkodissa olisi käytettävä julkiseen jakeluun tuotettua teoskappaletta, olipa se sitten lainattu kirjastosta tai ostettu. Lisäksi on hyvä muistaa, että musiikin esittämiseen päiväkodilla on oltava musiikkilupa, jonka saa Teoston ja Gramexin yhteisestä Musiikkiluvat.fi-palvelusta. Kunnallisissa päiväkodeissa yleensä asia on yleensä kunnossa, jos kunta on huolehtinut...
Jos otan kuvan, en siis videota tai ääntä, soittavasta sinfoniaorkesterista, mitä tekijänoikeuksia rikon? 117 2.5.2023 Et riko tekijänoikeuksia, mutta saatat rikkoa soittajien, orkesterin tai esityspaikan sääntöjä. Kaikki eivät halua tulla kuvatuiksi, vaikka esiintyvätkin julkisesti. Kannattaa kysyä lupaa kuvaamiseen ja kuvan mahdolliseen julkaisuun etukäteen. Usein keikoilla saa kuvata, muttei aina. Helmi Nykäsen artikkeli 15.2.17 yle.fi Pirkko Pesosen kirjassa Valokuvan lait - Missä saa kuvata ja mitä julkaista kuvaamisen kiemuroita selvitellään vielä lisää. Helmet.fi  
Olen pian lähdössä rekkakuskikoulutukseen. Ennen ajokorttilupahakemuksen jättämistä Ajovarman toimipaikkaan hakijalta edellytetään passikuvia ja… 203 1.3.2022 Hei! Traficomin Ajokortti-info.fi -sivustolla https://www.ajokortti-info.fi/fi/ajokortin-hankkiminen/ajokorttilupa on ohjeet ajokorttilupahakemuksen liitteistä, kuten passikuvista ja lääkärinlausunnosta. Sivustolla sanotaan seuraavasti:  Passikuvista  2 passikuvaa. Jos sinulla on kuitenkin voimassa oleva suomalainen passi tai henkilökortti, et tarvitse uusia passikuvia ajokorttia varten. Et tarvitse kuvia myöskään, jos olet toimittanut valokuvat ajo-, kuljettaja- tai ammattipätevyyskorttia tai ADR- tai taksinkuljettajan ajolupaa varten 1.1.2013 tai sen jälkeen. Huom. valokuvaamosta saatua kuvakoodia ei voi hyödyntää ajokorttia haettaessa. Traficom voi hyödyntää poliisille sähköisesti toimitettuja passikuvia vasta sen jälkeen, kun...
Keneltä/mistä saa luvan, jos haluaa säveltää Raili Malmbergin runon tai runoja. Yksi hänen kirjoistaan on nimeltään Riekonmarjat. 219 29.12.2021 Kirjallisuuden tekijänoikeuksia valvoo Sanasto, mutta Sanasto ei kuitenkaan myönnä lupia teosten muunteluun kuten säveltämiseen, vaan lupa on pyydettävä suoraan tekijältä tai oikeudenhaltijalta. Tietoa näistä voit kysyä Sanastolta. Sanasto: https://www.sanasto.fi/ Sanaston yhteystiedot: https://www.sanasto.fi/yhteystiedot/
Saako lastenkirjoja lukea videolle? 698 24.7.2021 Emme ole juridiikan asiantuntijoita, joten tämä vastaus on laadittu pelkän maallikkotietämyksen perusteella. Vastausta ei siis kannatta pitää ammattilaisen tulkintana asiasta. Suomen tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus ”määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna” (2 §). Kirjan videoitu lukeminen tulkitaan teoksen muunnelmaksi, joten videon julkaiseminen vaatii tekijän tai tekijöiden lupaa. Vaikka tuollaiset kirjat ovat tekstimäärältään lyhyitä, se ei vaikuta asiaan, sillä oikeuskäytännössä teoksen ei tarvitse olla kovinkaan pitkä tai erikoinen ylittääkseen ns. teoskynnyksen eli ollakseen riittävän omaperäinen, jotta saisi lain suojaa. Tarvitset siis lain...
Keneltä saa luvan runon käyttöön ja sävellyksen julkaisemiseen? 1082 23.2.2019 Lupia tekstien käyttöön myöntää Sanasto, jonka sivut löytyvät osoitteessa https://www.sanasto.fi. Sanasto on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö, jonka toiminta perustuu siihen, että tekijänoikeuksien haltijat oikeuttavat Sanaston antamaan lupia teosten käyttöön ja Sanasto vastaavasti tilittää niistä saadut tulot oikeuksien omistajille. Tekijänoikeudet ovat voimassa, kunnes on kulunut 70 vuotta tekijän kuolemasta (tekijänoikeuslaki 43 §). Hellaakoski kuoli vuonna 1952, joten vajaan neljän vuoden kuluttua julkaisemiseen ei tarvita enää erillistä lupaa. Toistaiseksi lupa siis kuitenkin tarvitaan tekstin julkaisuun.
Olen matkustamassa ulkomaille ja haluaisin ostaa vanhaa tavaraa sieltä, onko rajoituksia/huomioitavaa? 624 20.9.2017 Suomen kansallismuseo vastaa kysymykseen näin: Keskeinen kysymys kulttuuriesineiden kohdalla on aina niiden aitous, sillä myös taitavia jäljitelmiä liikkuu paljon. Tämän lisäksi tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, mistä esine on peräisin. Valitettavan usein myynnissä on esimerkiksi varastettuja tai jostain muutoin luvatta irrotettuja esineitä. Kulttuuriomaisuutta hajotetaan myös usein osiin, jotta osien yhteenlaskettu rahallinen arvo olisi suurempi kuin kokonaisen esineen. Jokainen tällainen osiin hajottaminen tuhoaa peruuttamattomalla tavalla alkuperämaan kulttuuriperintöä. Lähes kaikissa maissa on voimassa kulttuuriperinnön suojelemiseksi laadittu vientilainsäädäntö. Mikäli suunnitteilla on kulttuuriesineiden ostaminen toisesta...
Teen historiankirjaa, jossa käytän runsaasti kuva-aineistoa eri lähteistä. Minulla on kuvaajan tai kuvan haltijan luvat kuvien käyttämiseen ja aion merkitä… 576 7.8.2017 Tekijänoikeuslaki ei säätele teoksen kohteena olemista eli fiktiivisen teoksen saa aina luoda. Valokuvat ovat erikoinen teosten ryhmä, koska ihminen voi päätyä kuvaan tahtomattaan ja tietämättään. Aikaisemmin asiaan ei suuremmin kiinnitetty huomiota, mutta internet on muuttanut tilannetta. Tekijänoikeuslaki ei kuitenkaan asiasta mitään totea. Kuitenkin esimerkiksi nykyinen henkilötietolaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523) rinnastaa valokuvan henkilötietoihin ja suojelee erityisesti alaikäisiä. Lähtökohtana pidetään yleensä, että jos kuva on otettu julkisella paikalla, sen kohteilta ei tarvitse pyytää erillistä lupaa. Yksityisyyden piirissä otettujen valokuvien osalta on syytä noudattaa nyrkkisääntöä, jonka mukaan...
Onko kirjastossa lasten elokuvia, joita voi lainata kouluissa katsomista varten? Pitääkö kysyä käytön lupa tai maksaa lisenssimaksu erikseen? 1220 16.6.2014 Hei kirjastosta, Kunta on voinut hankkia oppilaitoksia varten luvan, jolla saa katsoa elokuvia luokissa. Elokuvayhtiöiden julkisten esitysoikeuksien edustajana Suomessa vuodesta 1990 toiminut M&M Viihdepalvelu Oy tarjoaa kouluille elokuvalisenssi-yleislupaa. Lupa antaa oikeuden näyttää koulussa kotikäyttöön tarkoitettuja dvd- ja Blu-ray -levyjä. Lupa kattaa tuhansia dvd-elokuvia Hollywoodin tärkeimmiltä elokuvatuottajilta ja eurooppalaisten sekä pohjoismaalaisten elokuvien maahantuojilta, joita ovat mm. Atlantic Film, Buena Vista International, Columbia Tristar Pictures, Hollywood Pictures, Pixar, Touchstone Pictures, Sony Pictures, Walt Disney Pictures ja Warner Bros. Varmasti koulun rehtori tietää, onko koulu tällaisen luvan piirissä...
Keneltä / Miltä (ei kirkolliselta) instanssilta voi kysyä Hautaustoimilain tulkinnasta? Maallikon lukemana "Tuhka on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava… 849 16.2.2013 Esimerkiksi Asianajotoimisto Jarkko Pulkkisella on tällainen maksuton neuvontapalvelu, jossa vastauksen saa sähköpostiin. http://www.jplaki.fi/kysy_asianajajalta.html Myös muita lakiasioiden neuvontaan liittyviä sivustoja löytyy Makupalat-linkkihakemistosta: http://www.makupalat.fi/k/12886%2B10629%2B30049/hae?kissa=114169
Löytyykö mistään Suosikki-lehden arkistoja vuosilta 1965-71? Ja jos löytyy, niin miten niitä pääsee tutkimaan? 4308 9.9.2011 Kysymäsi aineisto löytyy Kansalliskirjastosta sekä lehti- että mikrofilmiaineistona. Lehdet ovat Kansalliskirjaston kansalliskokoelmassa, jota voit tutkia luvan siihen saatuasi em. kirjaston lukusalissa. Mikrofilmattuna aineisto löytyy em. kirjaston Käsifilmistöstä. Kansalliskirjasto ohjeistaa luvan hakemisesta hyvin kotisivuillaan. Kaukolainaksi tuota aineistoa ei anneta. Katso ohjeet luvan pyytämisestä http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/lainaus/kansallisko…
Pyydän apua kinkkiseen jumitilanteeseen. Teen sukututkimusta ja vastaani on tullut henkilö, jota en löydä netin sukututkimusarkistoista vaikka suullista tietoa… 1670 30.12.2010 Hämeenlinnan issikoista eli vossikoista eli ajureista ei löydy kovin paljon painettua tietoa. Hämeenlinna-julkaisussa vuodelta 1955 on Arvo Nikon kirjoittama artikkeli Kuoleva ammattikunta (1955, s. 23-24) ja samassa julkaisussa v. 1954 (s. 18-21) Akseli Salokanteleen kirjoitus Vanhaa Myllymäkeä, jossa mainitaan ajurit Siren, Enqvist ja Lindberg. Hämeenlinnan kaupungin historian kolmannessa osassa Hämeenlinnan kaupungin historia vuosina 1809-75 on s. 145-151 artikkeli Timmermannit, ajurit ja issikat. Koko teos on digitoituna Lydia-sivustolla, ks. http://kirjasto.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/tiedot/21 1800-luvun Hämeenlinnassa ajurien piti saada maistraatilta lupa harjoittaa ammattiaan ja maistraatti vahvisti myös ajurien taksat....
Saako kirjana julkaistuja sukutauluja laittaa esille internettiin kysymättä lupaa henkilöiltä, joiden tietoja ko. tauluissa on? 4418 16.7.2010 Kun vielä elävien ihmisten sukututkimustietoja siirretään avoimeen internet-verkkoon, kyseessä on henkilötietojen sähköinen luovuttaminen, jolloin henkilötietolain ja julkisuuslain perustella jokaiselta ao. henkilöltä olisi pyrittävä pyytämään suostumus tietojensa internet-julkaisulle. Vaikka tiedot olisi jo aiemmin julkaistu sukukirjassa, avoimessa verkkoympäristössä tietojen voisi katsoa olevan laajemmin saatavilla ja niiden käyttö huonommin hallittavissa kuin usein vain pienenä painoksena oman suvun jäsenille julkaistun sukukirjan kautta, joten ao. ihmisillä saattaisi olla erilaisia toiveita sukutietojensa kirja- ja internet-julkaisua koskien. Tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan: "Jos esimerkiksi jokin yhdistys julkaisee...
Minulla on 2 kuukauden ikäinen pieni vauva ja haluamme matkustaa Tukholmaan risteilylle (14 tuntia). Hänellä ei ole vielä Suomen viisumia ja nyt haluan tietää… 1467 4.8.2008 Ilmeisesti ette ole Suomen kansalaisia? Mikä on lapsenne kansalaisuus? Viisumin tarve toiseen Pohjoismaahan matkustettaessa riippuu mm. kansalaisuudesta. Yleensä muiden kuin EU-maiden kansalaiset tarvitsevat viisumin matkustaessaan Ruotsiin ja muihin Schengen-alueen maihin. Lista maista joiden kansalaiset tarvitsevat viisumin matkustaessaan Ruotsiin löytyy Internetistä pdf-tiedostona osoitteesta: http://www.regeringen.se/content/1/c6/09/19/34/ba7008e1.pdf Muiden kuin ao. listalla mainittujen maiden kansalaiset saavat matkustaa Ruotsiin ja muihin Schengen-maihin ilman viisumia. Yleensä yhteen Schengen-maahan matkustamiseen saatu viisumi oikeuttaa matkustamaan myös muihin Schengen-maihin. Siis Suomeen saatu matkustusviisumi riittää myös...
Asun Ruotsissa ja maksan tv-luvan sinne. Omistan kesähuvilan Suomessa, aivan rajajoen rannalla. Ruotsissa saa katsella useampaa tv:tä samalla luvalla. … 1011 3.10.2007 Lain mukaan televisiolähetysten vastaanottaminen Suomessa edellyttää televisiomaksun maksamista Suomen valtion televisio- ja radiorahastoon. Tämä koskee myös tilanteita, joissa katsotaan muita kuin Yleisradion ohjelmia esimerkiksi sateliittikanavia. Suomen laissa asiasta kerrotaan seuraavasti: Laki valtion televisio- ja radiorahastosta 3 luku Televisiomaksun määrääminen ja maksuvelvollisuus 6 § Televisiomaksun suuruuden määrääminen Television käyttämisestä on maksettava televisiomaksu, jonka suuruuden määrää valtioneuvosto. Maksua määrättäessä on muun ohessa otettava huomioon Yleisradio Oy:n mahdollisuus täyttää sille asetetut julkista palvelua koskevat lakisääteiset tehtävät, alan kilpailutilanne sekä yleinen taloudellinen kehitys. 7 §...
Haluaisin tietää, onko tutkimusluvan hakemisesta olemassa jokin lakipykälä tai sääntö. Tarvitaanko aina tutkimuslupa, silloinkin kun tehdään AMK-opintoihin… 2331 9.10.2001 Laissa on säännökset lääketieteellisestä tutkimuksesta. Lain mukaan tutkijan on ennen tutkimusluvan pyytämistä saatava tutkimussuunnitelmastaan myönteinen lausunto asianomaiselta eettiseltä toimikunnalta. Muussa tutkimuksessa tutkimuslupamenettelyt vaihtelevat aloittain ja kunnittain. Opinnäytetöiden tekijät eivät voi yksinään hakea tutkimuslupaa, vaan siihen tarvitaan myös työn ohjaajan tai laitoksen johtajan hyväksyntä. (Tutkimus ja sen raportointi, 1992, s. 32) Kouluissa tutkimuslupaan tarvitaan koulutuslautakunnan suostumus, ja se edellyttää tutkimussuunnitelman esittämistä(Hirsjärvi, Sirkka: Tutki ja kirjoita, 2000, s. 159). Tutkimusluvan myöntämisestä voi olla säännökset esim. kunnallisissa johtosäännöissä. Tutkimusluvan pyytäminen...
Mistä löytyisi tietoa rekisteröityjen käsiaseiden määrästä Helsingissä. 1061 17.1.2001 Käsiaseiden luvat antaa Helsigissä poliisi http://www.poliisi.fi/ Täsmätietoa kannattaa kysyä luvanantajalta suoraan. Tilastoja löytyy myös Tilastokeskuksen sivuilta http://www.stat.fi/ kyseisestä aiheesta ei löytynyt hakutuloksia.