kuvatallenteet

59 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kysyn Uusinta Bond elokuvaa milloin kirjaston valikoimaan/saataville mahdollinen tallenne erimuodoissaan on ilmestymässä? 32 14.10.2021 Tarkkaa aikaa on mahdotonta sanoa, mutta varmasti puhutaan ainakin puolesta vuodesta ellei pidemmästäkin ajasta, vastataan Helsingin kaupunginkirjaston hankinnasta. Edelliset 007-elokuvat on saatu hankittua kirjaston kokoelmaan elokuvan julkaisua seuraavana vuonna.  
Kysyin Jaana Raskilta Sunnuntaina (19.9.2021), Kun näimme Paljon hän saa korvausta siitä, että Metsolat ovat katsottavissa Yle Areenassa ? Ymmärsin hänen… 86 23.9.2021 Kirjastot maksavat vuosittain tallenteiden kirjastokäytöstä korvauksen Suomen Kuntaliiton ja Kopioston neuvotteleman sopimuksen mukaisesti. Korvaus perustuu kirjaston hankittujen tallenteiden lukumäärään. Erikoiskirjastot maksavat tallennekohtaista korvausta. Tallennekohtainen korvaus: 25 euroa/äänikasetti 25 euroa/cd-levy 60 euroa/videokasetti 60 euroa/cd-rom -levy 60 euroa/dvd-levy Korvauksiin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Televisio-ohjelmien tekijänoikeuskorvausten jako perustuu Kopioston jäsenjärjestöjen vuosittain vahvistamiin tilitysperiaatteisiin. Tekijänoikeuskorvausten tilitysten perustana on korvauksensaajien oikeudenmukainen ja yhdenvertainen kohtelu. Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme ja...
Joskus n. vuonna 1959-60 tehtiin Lastenruutu niminen ohjelmajakso suorana Vaasan ruotsalaiselta teatterilta. 19 14.9.2021 Sinun kannattaa ottaa yhteyttä Ylen Arkistomyyntiin ja tiedustella, onko kyseisestä ohjelmasta mahdollista saada tallenne.  Alla olevista linkeistä löydät mm. tiedustelulomakkeen ja hinnaston, sekä muuta lisätietoa aiheesta. https://docs.google.com/document/d/1SEuBMxSdyb7SP033bJFfclmRmm_SOBHPKV8… https://www.lyyti.fi/reg/yle_arkistoaineistoa_yksityiskayttoon https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/20/arkistomyynti-arkistoaineistoa…        
Saako lastenkirjoja lukea videolle? 69 24.7.2021 Emme ole juridiikan asiantuntijoita, joten tämä vastaus on laadittu pelkän maallikkotietämyksen perusteella. Vastausta ei siis kannatta pitää ammattilaisen tulkintana asiasta. Suomen tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus ”määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna” (2 §). Kirjan videoitu lukeminen tulkitaan teoksen muunnelmaksi, joten videon julkaiseminen vaatii tekijän tai tekijöiden lupaa. Vaikka tuollaiset kirjat ovat tekstimäärältään lyhyitä, se ei vaikuta asiaan, sillä oikeuskäytännössä teoksen ei tarvitse olla kovinkaan pitkä tai erikoinen ylittääkseen ns. teoskynnyksen eli ollakseen riittävän omaperäinen, jotta saisi lain suojaa. Tarvitset siis lain...
Onko pääkaupunkiseudulla jossain leffateatteria, missä voi yhä katsoa elokuvaa "Pariisin varpunen – Edith Piaf"? 74 19.6.2021 Tällä hetkellä Olivier Dahanin elokuvaa Pariisin varpunen – Edith Piaf (2007) ei ole nähtävissä missään pääkaupunkiseudun elokuvateatterissa. Elokuvasta on tehty DVD-tallenne, jota on lainattavissa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa. Voit tarkistaa tallenteen saatavuuden Helmet-haulla. https://haku.helmet.fi/iii/encore/?lang=fin
Onko Princen Purple Rain -elokuvaa saatavilla toimivana dvd:nä mistään kirjastosta? 43 9.4.2021 Albert Magnolin ohjaamasta Purple Rain -elokuvasta (1984) tehty DVD-tallenne näyttäisi kuuluvan kahden Suomen kirjaston kokoelmiin (Kuopion ja Rovaniemen kaupunginkirjastot). Voit tehdä tallenteesta kaukolainapyynnön oman kirjastosi kautta. https://finna.fi/Record/kuopio.1471673 https://finna.fi/Record/lapinkirjasto.1820999 https://www.imdb.com/title/tt0087957/
Matti Myllykoski mainitsi juuri radiohjelmassa tämän elokuvan : LAPSET. Onkohan sitä olemassa DVD-muodossa? 58 12.2.2021 Kyseessä on ilmeisesti Louis Mallen elokuva Näkemiin lapset (Au revoir, les enfants, 1987). Tästä elokuvasta Matti Myllykoski puhui radio-ohjelman Tarua ja totta toisesta maailmansodasta kuudennessa jaksossa Ei mitään kesäleirejä – junia ja tarinoita ilman paluulippuja. Elokuvasta tehty DVD-tallenne kuuluu useiden kirjastojen kokoelmiin, niin myös teidän kirjastoalueenne kirjastojen hyllystä sen pitäisi löytyä. https://finna.fi/Record/kirkes.347693 https://areena.yle.fi/audio/1-50712252 https://www.imdb.com/title/tt0092593/releaseinfo https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_684160  
Onko kirjastosta mahdollista lainata dvd:tä Kauppa kulman takana, Ernst Lubitschin elokuva? En itse löytänyt Helmetistä. 72 21.12.2020 Suomen kirjastoissa ei valitettavasti ole lainattavissa tallennetta Ernst Lubitschin elokuvasta Kauppa kulman takana (The Shop Around the Corner, 1940). https://finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_643950 Elokuva on esitetty Yle Teemalla viimeksi 28.06.2009. Sinun kannattaa esittää Ylelle uusintatoive. https://asiakaspalvelu.yle.fi/s/?language=fi
Onko Somerolla mahdollista muuttaa videokameran 8-milliset ja/tai vhs-kasettien videofilmit digitaaliseen muotoon? 61 6.11.2020 Someron kirjastossa on mahdollista digitoida VHS-videonauhoja DVD-levyille. Kahdeksanmillisistä kirjaston sivuilla ei ole mainintaa, joten sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan Someron kirjastoon.https://somero.finna.fi/Content/palvelut#digitointi https://somero.finna.fi/
Onko kirjaston tietokoneilla DVD-videonkäsittelyohjelmia, jolla tiedoston saisi muutettua sellaiseen muotoon, että sitä voi katsoa Windows MediaPlayerillä? 58 15.7.2020 Kirjastojen tavallisilla asiakaskoneilla tämä ei onnistu, mutta Myllypuron mediakirjastosta ja Oodista löytyvät tarvittavat laitteet. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjasto/Palvelut/AVstudio(545) https://www.oodihelsinki.fi/palvelut-ja-tilat/palvelut/ https://varaamo.hel.fi/search?date=2020-07-15&purpose=photo-and-audio&unit=tprek%3A51342
Montako minuuttia keskiverrolle dvd-levylle mahtuu sisältöä? 146 28.4.2020 DVD-formaatteja on monenlaisia, mutta tavallisin lienee yksipuolinen ja yksikerroksinen DVD-5-formaatti, jonka 4,7 gigatavun kapasiteettiin mahtuu 120 minuuttia DVD-tasoista videokuvaa. Pakattua/huonolaatuisempaa videokuvaa siihen mahtuu enemmänkin. CD-tasoista musiikkia DVD-5-levylle mahtuu lähes 8 tuntia. Esimerkiksi normaali tallennettava DVD-R on formaatiltaan DVD-5-levy. Melko yleisiä esimerkiksi pitkien elokuvien tallentamisessa ovat myös kaksikerroksiset DVD-9-levyt, joihin mahtuu lähes tuplamäärä dataa, esimerkiksi noin 240 minuuttia hyvälaatuista videokuvaa. Tallennettavissa levyissä DVD-9-formaattia edustaa DVD-R DL. Lähteet: Gayle A. Alleman: "How DVDs work" / HowStuffWorks Sal Prince: "DVD Size: How Much Data Do the Various...
Voiko Riihimäen kirjastossa nykypäivänä siirtää vhs-videokasetilta materiaalia dvd-levylle tai esim mp4-muotoon vaikkapa usb-tikulle? 122 20.2.2020 Riihimäen kirjaston verkkosivuilla kerrotaan, että kirjastossa on Muuntamo-niminen tila, jossa asiakkaat voivat itsepalveluna ja maksutta digitoida VHS-nauhoja, LP-levyjä, c-kasetteja, dioja, negatiiveja ja valokuvia. Lisätietoa digitointimahdollisuudesta ja mm. laitteiden varaamisesta voit lukea alla olevasta linkistä. https://www.riihimaki.fi/kirjasto/musiikki/digitointihuone-muuntamo/
Helsingissä on suhteellisen helppo digitoida analogista materiaalia. Ongelmanani on kuitenkin digitaalinen miniDV-kasetti, jonka sisällön haluaisin siirtää… 227 24.1.2020 HelMet-kirjastoissa ei valitettavasti ole mahdollisuutta kuin analogisen videon digitointiin. Ilmeisesti ei ole muutakaan toimipistettä, missä siirron voisi tehdä ilmaiseksi. Sen sijaan monet kaupalliset toimijat tarjoavat MiniDV-nauhojen digitointia. Näitä löytyy helposti haulla.
Löytyykö Paula Koivuniemen Laulut kun kuolevat kappaletta miltään karaokelevyltä? 140 23.1.2020 Veikko Samulin ja Juha Vainion kappaletta Laulut kun kuolevat ei löydy miltään karaoke-dvd:ltä, ainoastaan videokasetilta Finnhits karaoke : 34. Kyseistä videokasettia näyttäisi olevan lainattavissa enää vain muutamasta Suomen kirjastosta. Jos olet kiinnostunut lainaamaan kasetin, voit tilata sen kaukolainaan oman lähikirjastosi kautta. https://finna.fi/Record/vaarakirjastot.246116#componentparts https://finna.fi/Record/lapinkirjasto.311195
Löytyykö mistään kirjastosta Valerio Zurlinin elokuvaa Ensimmäinen yö kanssasi (la prima notte di quiete/ the professor / indian summer) vuodelta 1972? Tai… 150 4.10.2019 Valerio Zurlinin elokuvaa Ensimmäinen yö kanssasi (La Prima notte di quiete, 1972) ei valitettavasti löydy DVD-tallenteena Suomen kirjastoista. Elokuvasta ei olet tehty julkiseen levitykseen DVD-tallennetta. Myöskään elokuvasta tehtyä VHS-tallennetta ei ole lainattavissa. https://www.elonet.fi/fi/elokuva/125695
Eikö Helmet-kirjastoista löydy mistään Nicole Garcian ohjaamaa elokuvaa Kaikki mitä rakastimme? 130 16.9.2019 Nicole Garcian vuonna 2016 ohjaamasta elokuvasta Mal de pierres (suomeksi esitetty elokuvateattereissa nimellä Kaikki mitä rakastimme) ei valitettavasti ole tallennetta missään Suomen kirjastossa, ei siis myöskään pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa. https://monihaku.kirjastot.fi/fi/ https://www.finna.fi/ https://monihaku.kirjastot.fi/fi/ https://www.elonet.fi/fi
Viddla vs. elokuvien fyysinen lainaaminen - älytöntäkö? 230 4.6.2019 Viddla palvelu ei toki ole älytön. Kaukana siitä.  Luulen kuitenkin, että pääkaupunkiseutu haluaa odotella vielä hieman palvelun kehittymistä ennen kuin liittyy käyttäjien tyytyväiseen joukkoon. Tällä hetkellä Viddlasta löytyy 250 elokuvaa klassikoista uutuuksiin ja ne on suunnattu vauvasta vaariin. https://www.kirjastopalvelu.fi/muut-palvelut   Helmet haku löytää nyt 10181 DVD-elokuvaa ja 1895 BD-elokuvaa. Jopa vanhoja videokasettejakin löytyy valikoimista vielä 599 kpl. https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Selokuvat__Ff%3Afacetmediatype%3Ag%3Ag%3ADVD-levy%3A%3A__O-date__X0?lang=fin&suite=cobalt https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Selokuvat__Ff%3Afacetmediatype%3Ah%3Ah%3ABD-levy%3A%3A__O-date__X0?lang=fin&...
Mistä löytyisi TV-sarja ”Rotanloukku” joka esitettiin televisiossa 1996 ? 200 20.2.2019 Marjatta Cronvallin Yleisradiolle käsikirjoittama ja ohjaama kolmeosainen tv-draama Rotanloukku esitettiin Ylellä joulukuussa vuonna 1996. Ohjelmasta ei ole tehty tallennetta lainattavaksi. Radio- ja tv-arkiston (RTVA) Ritva-tietokantaan tallennettuja ohjelmia voi käydä katsomassa ja kuuntelemassa RTVA:n katselu- ja kuuntelupisteissä. Lista pisteistä löytyy alla olevasta linkistä. https://rtva.kavi.fi/cms/page/page/info_katselupisteet Yle Arkistomyynnistä voi tilata tallenteita lähinnä Ylen tuottamista ohjelmista omaan käyttöön, mutta hinnat ovat varsin korkeita. Alla olevista linkeistä löydätte lisää tietoa asiasta. Voitte myös esittää Ylelle ohjelmatoiveen. https://palaute.yle.fi/   RTVA https://rtva.kavi.fi/ Ylen Arkistomyynti...
Mistä saisi cd:nä Mikko Niskasen elokuvan Omat koirat purivat? 262 18.2.2019 Mikko Niskasen vuonna 1974 ohjaama elokuva Omat koirat purivat on Yleisradion tuotantoa.  Elokuvasta on kirjastoissa lainattavana Ylen tallennepalvelun tuottama VHS-tallenne, mutta DVD:llä elokuvaa ei valitettavasti ole katsottavissa.  VHS-tallenne on lainattavissa muutamasta Suomen kirjastosta, joten jos olette kiinnostunut siitä, voitte tehdä kaukopalvelupyynnön oman lähikirjastonne kautta. Yle Arkistomyynnistä voi tilata tallenteita lähinnä Ylen tuottamista ohjelmista omaan käyttöön, mutta hinnat ovat varsin korkeita. Alla olevista linkeistä löydätte lisää tietoa asiasta. Elonet https://www.elonet.fi/fi Finna https://finna.fi/ Frank-monihaku http://monihaku.kirjastot.fi/fi/ Yle Arkistomyynti https://docs.google.com/document/d/...
Löytyykö mistään kirjastosta Joni Skiftesvikin kirjaan tehtyä elokuvaa Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja? 235 22.11.2018 Raimo O. Niemen elokuvasta Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (2002), joka perustuu Joni Skiftesvikin samannimiseen novelliin, ei ole tehty DVD-tallennetta. Elokuva on esitetty Ylellä useammankin kerran 2000-luvun alkuvuosina. Teidän kannattaa esittää Ylelle uusintapyyntö elokuvasta. Elonet http://www.elonet.fi/fi/elokuva/1093926 Yle palaute https://palaute.yle.fi/