| Jatkossa varaukset pitää hakea hyllystä viimeisen noutopäivän ja tekijän nimen perusteella. Elokuvat ja tv-sarjat löytyvät siis ohjaajan nimellä? Aika… |
1076 |
|
|
|
Varaushyllyn aakkostuksessa noudatetaan pitkälti samaa periaatetta, jota käytetään kirjaston kirjojen aakkostamisessa. Aakkostuksen perusteena on ns. pääsana, joka on yleensä tekijän nimi. Kuitenkin teoksissa, joissa on paljon tekijöitä, pääsana onkin teoksen nimi. Esimerkiksi elokuvissa, konsolipeleissä ja artikkelikokoelmissa tekijöitä on sen verran monta, ettei ketään heistä nosteta pääsanaksi vaan pääsanana käytetään teoksen nimeä.
Elokuvat ja tv-sarjat löytyvät siis varaushyllystä elokuvan tai sarjan nimen kohdalta niissä Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä, joissa on itsepalveluvaraushyllyt. Useissa kirjastoissa elokuvat ja levyt on myös laitettu eri kohtaan varaushyllyä kuin kirjat, jotta ne erottuisivat helpommin eivätkä... |
| Osaisitko neuvoa kirjoja joissa on kohtauksia kirjastossa? Edes lyhyitä kuvauksia. Tarvitsisin n. viisi kirjaa. |
612 |
|
|
|
Seuraavissa kirjoissa ainakin asioidaan kirjastossa :
-Mika Waltari : Palava nuoruus (ylistyslaulu Rikhardinkadun kirjastolle
-Rauha S. Virtasen kirjoissa käydään usein kirjastossa :
-Ruusunen (kirjastoautossa)
-Joulukuusivarkaus
-Virva Seljan yksitysasia
Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata-romaanin päähenkilö on
töissä kirjastossa
-Anna-Liisa Haakanan Ykä yksinäinen-kirjassa keskustellaan kirjastoauton käytöstä joka on hankalaa invaliiditeetin takia
-Enni Mustosen romaanissa Emännöitsijä päähenkilö Ida käy Rikhardinkadun kirjastossa
|
| Minkä aineiston varaus maksaa? Olen nuori ja luen nuorten aikuisten kirjallisuutta, onko sen varaus maksutonta? |
460 |
|
|
|
Aineiston varaaminen Tampereen kaupunginkirjastosta maksaa normaalisti yhden euron per varaus. Varausmaksua ei kuitenkaan peritä lasten ja nuorten osastojen aineistosta (kirjoista, dvd-levyistä, peleistä jne.) eikä alle 15-vuotiailta.
Varauksia on mahdollista tehdä myös muiden Pirkanmaan kirjastojen aineistoon. Nämä seutuvaraukset ovat kaikille maksullisia, ja niiden hinta on 2 euroa.
Lisää tietoa lainaamisesta, varaamisesta ja uusimisesta löytyy kaupunginkirjaston sivuilta: http://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kirjastot/lainaus-ja-pala….
|
| Olisiko mahdollista saada Helsingin Sanomat 2.7.1966 numeroa poikani 50 vuotislahjaksi. Valokopio, sähköinen lehti, muistitikku, mikä vaan kelpaa... |
2766 |
|
|
|
Vanhat Helsingin Sanomien numerot löytyvät mikrofilmattuina Pasilan kirjastosta. Kirjastossa on digitaalinen mikrofilmien lukulaite, jolla voi skannata mikrofilmattuja lehtiä ja tallentaa tiedostoja (pdf ja jpeg) muistitikulle. Mikrofilmeistä voi myös ottaa paperikopioita. Kopioiden hinta on 0,50 € / kopio, ja niiden koko on A3.
Lukulaitteen voi varata osoitteesta https://varaamo.hel.fi. Valitse Pasilan kirjasto ja Mikrofilmien lukulaite.
Alla olevasta linkistä löydätte Pasilan kirjaston yhteystiedot.
Helsingin Sanomien vanhat numerot ovat luettavissa mikrofilmeiltä myös Sellon ja Tikkurilan kirjastoissa. Niissäkin on mahdollisuus mikrofilmin kopiointiin ja digitaaliseen tallentamiseen. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät Helmet-... |
| Onko Pasilan kirjastossa digitointilaitteita, voiko siellä saada/tehdä/muokata/tallentaa/digitoida (verbi hukassa...) vhs -kasetin digitaaliseen muotoon? Saako… |
1600 |
|
|
|
Pasilan kirjastossa on VHS-DVD -digitointilaite, joka mahdollistaa vanhojen VHS-kasettien kopioinnin DVD-levylle.
Laitteen voi varata osoitteesta https://varaamo.hel.fi. Valitse Pasilan kirjasto ja VHS/DVD digitointi.
Henkilökunta opastaa tarvittaessa laitteen käytössä.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Palve…
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Yhtey…
|
| Miten saisin kopion HS:ssa syyskuussa 2014 julkaistusta arvostelusta? Minulla ei ole HS:n digi-oikeuksia, enkä pääse arkistoon kirjaston e-lehtipalvelun… |
505 |
|
|
|
Helsingin Sanomien vanhat numerot ovat luettavissa Pasilan kirjaston lehtiosastolla. Siellä voitte ottaa lehden artikkelista myös valokopion omaan käyttöönne.
Helmet-kirjastojen asiakkailleen tarjoamassa eMagz-palvelussa näköislehdet ovat luettavissa vuoden verran ilmestymispäivästään, joten vuoden 2014 lehtiä sieltä ei enää löydy.
http://www.helmet.fi/fi-FI
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Lehdet/Kirjaudu_elehtipalveluihin(…
|
| Haluaisin löytää 1998-vuoden sanomalehtiä Mikkelin seudulta. Mistä voisin alkaa etsiä? Onko esim. vanhoja Länsi-Savoja digitoitu? |
1723 |
|
|
|
Mikkelin seudulla ilmestyvä Länsi-Savo on luettavissa Kansalliskirjastossa mikrofilmattuna. Myös Mikkelin seudun viikkolehteä Viikkosia voi lukea Kansalliskirjastossa mikrofilmeiltä.
Tarkemmat tiedot voit tarkistaa kansallisbibliografia Fennicasta.
Kansalliskirjaston yhteystiedot löytyvät kirjaston kotisivulta.
https://finna.fi
https://www.kansalliskirjasto.fi/
http://digi.kansalliskirjasto.fi/
|
| Haluaisin lainata kirjan HelMet palvelusta, mutta se on listattu olevan "korjattavana". Against a dark background / Iain M. Banks http://haku.helmet.fi/iii… |
597 |
|
|
|
Kirja on huonokuntoisena hävitetty, eikä sitä valitettavasti enää Helmet-kirjastoissa ole. Halutessasi voit pyytää kirjan lainaan kaukopalvelun kautta:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu
|
| Onko jonkin kirjaston verkkosivuston käyttöliittymä saanut erityisen paljon hyvää palautetta helppokäyttöisyydestä? |
696 |
|
|
|
En muista kuulleeni, että minkään kirjaston verkkosivut olisivat saaneet erityisen paljon kehuja helppokäyttöisyydestään, eikä tietokannoista tai Google-haullakaan löytynyt oikein niitä koskevia vertailuja. Enemmänkin on tutkittu sitä, miten helppokäyttöinen jokin verkkosivusto tai sen osa tai tietokanta on. Tällaisia ovat esimerkiksi Hanna Heinäsen pro gradu -tutkielma ”Digitaalisen kirjaston käytettävyyden arviointi: JYKDOK-Finnan käytettävyys-tutkimus” (https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94835/GRADU-1389359776.pdf), Taru Särkän pro gradu -tutkielma ”Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjaston verkkotekstien käytettävyys ja kirjaston representaatio” (https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/42680/URN%3aNBN%3a…), Tuuli... |
| Löytyykö Vantaan Seudun (Sanomat) lehtiä, lähinnä 1980-luvulta, digitaalisesti ja jos, niin miten niitä saisi käyttöönsä (mahdollisesti jopa etänä)? Saako… |
960 |
|
|
|
Vantaan seutu -lehteä löytyy mikrofilmattuna Tikkurilan kirjaston kirjavarastosta ja Kansalliskirjastosta. Mikrofilmit ovat vain lukusalikäyttöön, mutta Kansalliskirjastossa mikrofilmattua aineistoa on mahdollista siirtää omalle muistitikulle. Tallentaminen on ilmaista, mutta siihen tosiaan tarvitsee oman muistitikun, tai tikun voi ostaa Kansalliskirjastosta.
Toinen mahdollisuus on ottaa mikrofilmilaitteen ruudulta kuvia omalla digikameralla, joskaan laatu ei lienee yleensä läheskään yhtä hyvää kuin muistitikulle tallennettu.
Kansalliskirjaston mikfofilmilaitteista löytyy tietoa osoitteesta https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/asiointi/tyoskentely-kirjastossa#mi…. Osoitteesta https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/50431/lomake.html voi... |
| Mitä teette playstation 4 peleille, joista esim. kansi kokonaan hajonnut tai kysyntää ei enää ole? Myyttekö niitä eteenpäin? |
468 |
|
|
|
Hei! Rikkoutuneet pelit poistetaan. Emme saa myydä poistettuja elokuvia tai pelejä tekijänoikeusasioiden takia.
Kannen voi vaihtaa helposti, joten rikkoutuneen muovikannen takia konsolipeliä ei poisteta.
|
| Minua kiinnostaisi tietää kustannusyhtiöiden ja kirjastojen välisestä yhteistyöstä. Huomasin täällä linkit kustantamoihin. En löytänyt kotisivuilta tietoa… |
632 |
|
|
|
Kirjastot valitsevat ja hankkivat aineistonsa kilpailutettujen sopimustoimittajien kautta, eivät siis kustantajilta suoraan. Joissakin tapauksissa jokin pieni yksittäinen kustantamo saattaa tarjota aineistoaan myös ohi tämän tavan, mutta ainakaan isoimpien kuntien kohdalla tämä ei ole tavallista.
|
| Mitä tarkoittaa lyhytlaina? |
1505 |
|
|
|
Polvijärven ja muiden Vaara-kirjastojen lyhytlainat ovat 14 vuorokauden lainoja. Tavallinen laina-aika on 28 vuorokautta. Joissakin Vaara-kirjastoissa on lisäksi 7 vuorokauden pikalainoja. Kirjalla voi olla lyhyempi laina-aika siksi, että se on hyvin suosittu ja varaajia on paljon. Lyhytlainojen avulla halutaan saada varaajien odotusaika lyhenemään. Tavallisia lainoja ja lyhytlainoja voi varata, mutta pikalainat eivät ole varattavissa, vaan ne voi saada lainaan suoraan hyllystä.
|
| Minkälaista toimistotekniikkaa kirjastoissa oli käytössä 1980-luvun loppupuolella ja 90-alkupuolella? Joko tietokoneet olivat käytössä tai missä muodossa… |
760 |
|
|
|
Tietotekniikka oli käytössä kirjastossa 1980-luvun loppupuolella, kun puolivälissä 80-lukua alkoi atk:n hankinta kirjastoihin. Kirjastot saivat kustantajien tietoja pääasiassa paperimuodossa, erilaiset esitteeta javalintalistat luettiin paperilla. Lainaustietoja käsiteltiin 1980-luvulla tietotekniikan avulla, kun oli reikäkortit ja optisesti luettavat eräpäiväliput.- Kysymyksiisi löytyy lisätietoja mm. näistä kirjoista: Kirjastot ja atk (1986), Suomen yleisten kirjastojen historia (2009), Laakso: Kansanvalistajasta kansalaisten olohuoneeksi(2010), Pappien harrastuksesta moderniksi kirjastoksi: Rovanniemen kirjasto 150 vuotta(2010), Kaisa Sinikaran artikkeli Kirjastot ja verkko kirjassa Kirjasto 2010.
|
| Kuinka teille (Helsingin kaupunginkirjastot) pääsee töihin tulevana kesänä? Ensi vuonna opettajaksi valmistuva kirjallisuudenopiskelija kyselee :) |
679 |
|
|
|
Kaikkia Helsingin kaupungin kesätyöpaikkoja haetaan kaupungin työpaikkasivuston kautta. Se löytyy alla olevasta linkistä:
http://www.hel.fi/hki/Rekry/fi/Kes_ty_t/Ty_nhaku
|
| Haluaisin tietää onko mahdollista ostaa cd-levyjä kirjastossa? Ei sellaisia joita on otettu pois kirjaston käytöstä, vaan saatavilla olevia. Cd-levyn nimi on… |
1247 |
|
|
|
Valitettavasti emme myy Helmet kirjaston rekisterissä olevaa aineisto.
Kun aineisto on poistettu kirjaston rekisteristä, se saatetaan (kunnosta riippuen) myydä tai jopa lahjoittaa pois.
Kysymääsi levyä myydään sekä tiedostoina että levynä
esim. Discogs -sivustolla noin 60€ hintaan.
https://www.discogs.com/Orkidea-Taika-Selected-Works-98-03/release/2216…
|
| Haluaisin tiedottaa uudesta kirjasta kirjastoihin. Onko olemassa sähköpostilistaa PIKI-kirjastoista? Outi-kirjastoista? Lapin kirjastoista? Helmet-kirjastoista… |
693 |
|
|
|
Valmiita listoja ei valitettavasti ole, mutta esimerkiksi Helmet kirjastoista voi kärsivällisyydellä tehdä oman listan. Kaikkien kirjastojen sähköpostiositteet löytyvät Helmet-sivuilta.
Uudesta kirjasta kannattaa tiedottaa jälleen myyjille esim. Kirjavälitys ja BTJ, jotka ovat monien kirjastojen sopimuskirjakauppoja.
Myös nettinäkyvyys lisää kysyntää, sillä silloin lukijatkin innostuvat kirjasta.
|
| Miten varaan aikakauslehden kotikoneella? |
542 |
|
|
|
Voit tehdä varauksen Anders-verkkokirjaston kautta: https://anders.verkkokirjasto.fi/web/arena Sivuilta löytyy ohje:
Kirjaudu verkkokirjastoon.
Kirjoita hakuruutuun lehden nimi, esimerkiksi Mobilisti. Klikkaa Hae -nappia.
Kun hakutulos aukeaa ruudulle, klikkaa lehden nimeä.
Tarkista lehden haluamasi numeron saatavuus. Saatavuus-kohdassa lehden eri numerot on jaoteltu vuosittain. Klikkaa haluamaasi vuosilukua, niin saat näkyviin lehden numerot ja jokaisen numeron alapuolella on sininen varaa-painike. Klikkaamalla vuosi : numero -linkkiä voit vielä tarkistaa numeron saatavuuden.
Klikkaa sen jälkeen Varaa-nappia oikean lehtinumeron kohdalla.
Valitse Noutopaikka-ruutujen avulla noutopaikka. Ylempään ruutuun valitaan kunnan- tai... |
| Kysyisin voiko jossain Vantaan kirjastossa tehdä tietokoneella työpaikkaan videohaastattelun? Eli koneessa tarvitsee olla web-kamera ja tilan olisi hyvä olla… |
487 |
|
|
|
Tikkurilan kirjastosta kerrottiin, että Vantaan kirjastojen asiakastietokoneilla ei ole web-kameraa, mutta jos sinulla on oma kamera, voit käydä kirjastossa selvittämässä, onnistuuko kuvaus sen avulla.
Kiitos ehdotuksesta, välitin sen eteenpäin.
|
| Onko kirjastossa mahdollisuutta skannata kehystettyjä diakuvia? |
582 |
|
|
|
Osassa Helsingin kaupunginkirjaston palvelupisteistä onnistuu diojen skannaaminen kehyksissä. Esimerkiksi Pasilan kirjastossa se on mahdollista tietyillä skannerikoneilla. Osoitteesta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut löytyy lista siitä, missä kirjastoissa skannereita on, kun etsit kohdan pudotusvalikosta. Valitettavasti listaan ei ole erikseen merkitty diaskannereita, joten se asia täytyy tarkistaa tietokoneen varaamisen yhteydessä osoitteessa https://varaus.lib.hel.fi.
|