Asiakas kysyy kirjaa, joka kertoo A.F Airon vankilassaoloajasta. Asiakas muistelee, että kirja olisi Airon tyttären kirjoittama ja vangin kutomista ainakin…

Kysytty
8.9.2009

Asiakas kysyy kirjaa, joka kertoo A.F Airon vankilassaoloajasta. Asiakas muistelee, että kirja olisi Airon tyttären kirjoittama ja vangin kutomista ainakin käsitellään.

Vastaus

Vastattu
9.9.2009
Päivitetty
9.9.2009

A.F. Airosta on kirjoitettu useita elämäkertoja, mutta mikään niistä ei ole hänen tyttärensä kirjoittama. Tarkistin muutaman elämäkerran eikä niistä löytynyt kuin lyhyitä kuvauksia Airon vankila-ajasta. Airo kirjoitti vankilassa kirjan "Liikekannallepano Salaliitto", joka on julkaistu myöhemmin myös nimellä "Puolustustaisteluni v. 1947", mutta sekään ei sisällä kuvausta vankila-ajan harrasteista. Myöskään haastattelukirjassa "Itse asiassa kuultuna" ei puututa vankila-aikaan seikkaperäisesti. Lehtiartikkeleista löytyi mainintoja Airon tyttären Aila Airon puuttumisesta Paavo Haavikon näytelmään Airo ja Brita, jota hän piti totuudenvastaisena. Yksi mahdollisuus, jota en voinut nyt tarkistaa, voisi olla Päivi Tapolan (jalkaväenkenraali K.A. Tapolan pojantytär) Kenraalien kirjeet, jossa on myös A. F. Airon kirjeitä. Ehkäpä niissä olisi mainintoja vankila-ajan harrasteista.

Kirjat A.F. Airosta:

Tapola, Päivi: Kenraalien kirjeet
Kirja, Tammi, 2007

Turtola, Martti: Aksel Fredrik Airo : taipumaton kenraali
Kirja, Otava, 1997

Airo, A. F.: "Liikekannallepano Salaliitto"
Kirja, s.n.], 1947

Ruutu, Juhani: A. F. Airo : vahva vaikuttaja
Kirja, Lahden sotaveteraanipiiri, 1987

Airo, A. F.: Liikekannallepano, salaliitto
Kirja, Martinus Christensen, 1984

Airo, A. F.: Puolustustaisteluni v. 1947
Kirja, Helsingin jääkiekkoilun kannatusyhdistys, 1979

Salometsä, Erkki: A. F. Airo : vaikeneva kenraali
Kirja, Karisto, 1969

Kuosa, Tauno: A. F. Airo : legenda jo eläessään : päämajoitusmestari kenraaliluutnantti A. F. Airo operaatioiden johtajana 1939-1945
Kirja, 1979

Airo, A. F.: Itse asiassa kuultuna
Kirja, 1979

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.