Milloin ja miksi sanomalehden toimittajista alettiin Suomessa käyttää nimitystä "neekeri"? Itse muistan, että 60-luvulla toimittajien vappujulkaisuissa termi…

Kysytty
8.2.2004

Milloin ja miksi sanomalehden toimittajista alettiin Suomessa käyttää nimitystä "neekeri"? Itse muistan, että 60-luvulla toimittajien vappujulkaisuissa termi esiintyi kuten esim. Lahdessa muodossa "Neekerin Uni". Ester Ståhlberg näkyy käyttäneen "neekeriä" vuonna 1922 tekemissään päiväkirjamerkinöissä.

Vastaus

Vastattu
9.2.2004
Päivitetty
24.1.2019

Yleisin selitys neekeri-nimitykselle tulee painomusteesta: ennen vanhaan oikovedoksia lukevien toimittajien kädet ja kasvotkin olivat usein painomusteessa. Myös ruotsin kielessä on ollut käytössä sanonta "tidningsneger". Sanat löytyvät esimerkiksi Nykysuomen sanakirjan vuoden 1954 painoksesta ja Knut Cannelinin Suomalais-ruotsalainen taskusanakirjasta (WSOY 1946).

On muitakin teorioita: matalapalkkaiset toimittajat ovat olleet mielestään neekeriorjan asemassa.

Sanomalehtineekeri esiintyi jo Ilmari Kiannon romaanissa papin poika vuonna 1928. Tuo Ester Ståhlbergin päiväkirjamerkintä on siis vieläkin vanhempi. Termi oli 1930-luvulla yleisesti käytössä. Vuonna 1946 Helsingin sanomalehtimiesyhdistys julkaisi teoksen Me neekerit: alastonta totuutta lehtimiehistä ja toimitustyön piiristä. Turun sanomalehtimiesyhdistyksen julkaisema Vappuneekeri ilmestyi jo 1950-luvulla. Pohjois-Karjalan sanomalehtimiesyhdistys levytti vappuna 2003 cd-levyn Painokoneet seis! Journalistilauluja. Levyn ykkösraitana on Artturi Leinosen 1940-luvulla sanoittama toimittajakronikka "Neekeriveisu", joka lauletaan Kuubalaisen serenadin sävelissä.

Pohjoiskarjalaisilla toimittajilla on myös Neekerisaari-niminen kesäpaikka ja kuopiolaistoimittajilla Neekerikylä.

Toimittajia ei enää kutsuta neekereiksi. Neekeri-sana katsotaan nykyään ihmisoikeuksia loukkaavaksi.

Lähteet:
http://www.joensuu.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2002/ss802.html
http://www.pksy.net/journalistilauluja/index.php?sivu=tiedote
Pirkko Kotirinta: Ruotsissakin oli lehtineekereitä. HS 26.04.2003

26 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Luen Ernst Lampenin kirjaa Suomea maitse ja meritse vuodelta 1901. Siinä törmäsin ensimmäistä kertaa elämässäni sanaan sanomalehtineekeri. En ole nimitystä ennen kuullut, vaikka olen ollut toimittaja.

Huomautus: tämä vastaus ei itse asiassa vastaa (suoraan) kysymykseen "miksi sanomalehden toimittajista alettiin Suomessa käyttää nimitystä "neekeri"?"

Ensimmäinen vaihtoehto kertoo, että "toimittajien kädet ja kasvotkin olivat usein painomusteessa", muttei kerro miksi painomuste käsillä ja kasvoilla liittyisi sanaan "neekeri". Jää lukijan tehtäväksi vetää johtopäätös, että kasvojen tuhrautumisen mustaan väriin ja tästä puhdistautumisen täytynee olla verrattavissa mustan ihonvärin omaamiseen ja mustaihoisen ihmisen elämään. Tämä on absoluuttisesti rasistinen ajatus.

Toinen vaihtoehto, että toimittajan työ ja työstä maksettu palkka olisi verrattavissa ihmisorjuuteen, sen lisäksi että se halventaa orjuuden uhrien kärsimystä, ei myöskään kerro miksi orjuus liittyisi sanaan "neekeri". Jää jälleen lukijan tehtäväksi vetää johtopäätös, että orjien täytynee olla ensisijaisesti mustaihoisia ihmisiä, ja keksiä sille miksi näin olisi oma, väistämättä rasistinen selitys.

Yhteenvetona voi sanoa, että tämä vastaus kannustaa epäsuorasti lukijoita omaksumaan ja käyttämään rasistisia ajattelumalleja, koska ilman tällaisen ajattelutavan omaamista se jää vajaaksi eikä täten ole ymmärrettävissä. Tällä tavoin se ylläpitää rasismia nyky-yhteiskunnassa.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.