Löytyykö mistään kuvia millainen Nokian virta oli Melon voimalaitoksen kohdalla ennen sen voimalaitoksen rakentamista, siis 1960 luvulla tai ennen ?

Kysytty

Löytyykö mistään kuvia millainen Nokian virta oli Melon voimalaitoksen kohdalla ennen sen voimalaitoksen rakentamista, siis 1960 luvulla tai ennen ?

Vastaus

Vastattu

Esimerkiksi Nokian kauppalan kustantamassa kuvateoksessa Nokia sanoin ja kuvin (1956) on kaksi kuvaa Melon kapeikosta, toinen kesällä (s. 12), toinen talviasussa (s. 13).

"-- vuonna 1955 saatiin rakennuslupa voimalan rakentamiseen. Melon kytkinkenttä rakennettiin vuonna 1960, mutta itse voimalan rakentamiseen päästiin vasta kahdeksan vuotta myöhemmin [Suomen Kaapelitehdas Oy:n ja Nokia-yhtiön] fuusion suomin resurssein." – Jussi Koivuniemi, Nokian ja Pirkkalan historia : yhteinen Pirkkalan pitäjä 1865-1921 ja kuntien erilliset vaiheet 1990-luvulle (s. 421)

"Melon voimalaitoksen rakennustyöt aloitettiin kesällä 1968. Kun ensimmäinen koneisto otettiin käyttöön viime heinäkuussa, oli töitä Melossa tehty tasan kolme vuotta. Toinen koneisto käynnistettiin marraskuussa." – Melon voimalaitos Nokialla valmiina. Tammerkoski 1/1972, s. 16-18

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.